keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mistä tiedät, että kodissasi asuu taapero?

Näistä merkeistä voit varmistua, että kodissasi asuu taapero:

- Juuri siivoamasi asunto näyttää siivotulta vain, jos taapero ei ole kotona. Jos taapero sattuu olemaan kotona, koti ei näytä koskaan siivotulta.

- Ruokaa löytyy ruokapöydän ympäriltä kaikkialta. Vähintään kerran kahdessa viikossa saat viedä syöttötuolin suihkuun, koska se on täynnä kovettunutta ruokajähmää. Tämä siis, vaikka pyyhit lapsen kädet ja naaman, pöydän ja syöttötuolin sekä alustan ruokailun jälkeen.

- Alat toistella usein sanoja: Ei ja älä. Oli kyse sitten sohvalta pää edellä hyppäämisestä, ruualla leikkimisestä tai vessapaperin metritolkulla lattialle kiskomisesta.

- Mm. edellämainitusta syystä kylppärin ovi on nykyisin aina kiinni.

- Löydät kengästäsi pari viikkoa kateissa olleen huulirasvan/ duplon/ maissinaksun.

- Olet laittanut jemmaan jemmannut alalaatikoista kaiken särkyvän ja tärkeän pois pienen tuholaisen ulottuvilta. Paikkaan, jota et sitten tarpeen tullen mitenkään muistamaan (eli jemma muuttuu mystisesti paikaksi nimeltä hukka).

- Kodissasi on jatkuvasti muotinäytös. Vuorotellen lapsi pukee päälleen joko omia tai vanhempiensa vaatteita ja tulee ylpeänä näyttämään, kuinka hän hienosti osaa itse pukea. Mitä sillä on väliä, että pipo on väärinpäin ja saappaat väärissä jaloissa?

- Syöt herkkuja vasta, kun lapsi on mennyt jo nukkumaan. Voit syödä leipää vasta, kun lapsikin on syönyt oman ruokansa. Muuten lapsi mussuttaisi vain leipää ja itse ruoka jäisi syömättä.

- Perheessäsi on jäsen, joka puhuu hollantia muistuttavaa taaperokieltä, jossa välillä erottuu tunnistettavia sanoja. Taapero vetää myös armottomat kilarit, jos läsnäoleva vanhempi ei heti tajua, mistä on kysymys.

- Lasket monena päivänä useamman kerran päivässä kymmeneen, samalla syvään hengittäen ja hampaita yhteen purren. Ainakin minulla nousee välillä savu korvista, kun lapsi leikkii ruualla tai sotkee tahallaan.

- Nautit siitä, että lapsesi nukkuu jopa kahdentoista tunnin yöunia heräämättä kertaakaan. Mutta samalla haikeudella muistelet niitä vauvavuoden alkukuukausia, kun lapsi vain nukkui tai möllötti paikallaan lattialla. Nyt pitää muuntautua taaperon huvituskoneeksi.

- Ihmettelet, kuinka ihmeellisen pienistä asioita vuosikas vetääkään palkokasvin nenäänsä. Se, mikä oli kiva juttu vielä viime viikolla, ei olekaan sitä enää tänään, vaan aiheuttaa valtaisat raivarit.

- Tunnet onnistumisen iloa, kun taaperoa pyytää laittamaan levittämänsä tavarat  takaisin lelu/ vaippakoriin ja tämä oikeasti tekee niin.

2 kommenttia:

  1. Jep, meillä taitaa asua taapero! :D Olipas kiva postaus :) (..josta tulikin mieleen, että syöttötuoli kaipaa TAAS pesua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Todellakin syöttötuolia voisi olla pesemässä vaikka joka päivä ;-D

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!