sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tunnerikasta joulua

Täällä on kovin tunteikas joulunalus. Uskaltaisin jopa väittää tunteikkaampi kuin viime joulu, vaikka se oli tyttäremme ensimmäinen.

Joulun alla tapahtuneet, mieltä kismittäneet työasiat ovat väistämättä mielessä, vaikka olenkin nyt lomalla pyrkinyt siirtämään ajatukseni tietoisesti pois työasioista ja nauttimaan vapaista, levosta ja yhteisestä perheajasta. Mieltäni painaa tutun nelilapsisen perheen tilanne: molemmat vanhemmat ovat vakavasti sairaita, eikä kummankaan ennusteesta vielä tiedä. Samalla kannan myös ylöjärveläistä perhettä, joka menetti lapsensa juuri joulun alla. Olen myös haikea siitä, että Isämiehen isä nukkui pois vuosia sitten, eikä koskaan saanut mahdollisuutta tavata lastenlastaan. Tietyt henkilökohtaiset, kipeät asiat painavat kiven lailla sydäntä. Kaunis joulumaisema ikkunan takana saa myös herkistymään. Tästä joulusta ei tule suurta ilon juhlaa, vaan kaikkea leimaa haikeus.

Mollivoittoiset, suomalaiset joululaulut ovat aina herkistäneet minut kyyneliin. Tänä jouluna en ole vielä ehtinyt nukkua kaikkia univelkoja pois, vaan ne ovat edelleen rasittamassa mieltä ja kehoa. Siksi reagoin tunteilla tavanomaista voimakkaammin. Alla oleva kappale puhuttelee tänä jouluna minua kaikista eniten.

Arkihuolesi kaikki heitä, jouluglögit vahvat keitä, sillä mantelit ja rusinat peitä, juotuas juomaa näet enkeleitä.


P.S. Rakas joulupukki, tuothan minulle lisää jaksamista, positiivista energiaa ja periksiantamattomuutta - sekä jotain pientä kivaa.

6 kommenttia:

  1. Tänä vuonna voisin itse skipata joulun. Likaa huonoja uutisia ja kipeät muistot valtaavat ajatuksia. Haluaisin lapsellisesti sulkea korvani ja silmäni maailman raadollisuudelta. Toivoisin että kaikki paha maailmasta poistuisi sillä aikaa kun vaivun talviunille ja herään valoisaan kevääseen. En toivota iloista joulua enkä hyvää joulua. Toivotan rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halauksia Johannah sinulle ja kiitos toivotuksista!

      Poista
  2. Hyvää joulua tännekin <3

    VastaaPoista
  3. Iso halaus! <3 Toivottavasti näemme ensi perjantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eevi, samanmoinen hali takaisin! Juu, ensi perjantai on kalenterissa ja autokin on "varattu". Laitan sulle viestiä tarkemmista yksityiskohdista.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!