maanantai 31. joulukuuta 2012

Vanha vuosi mennä saa

Vuosi 2012 lähenee loppuaan yhtä väistämättömästi kuin seinällä, vieressäni raksuttava seinäkellokin juoksee eteenpäin.

Taas on eletty vuosi. Vuosi on sisältänyt paljon ja olen taas askelen lähempänä sitä naista, joksi haluan kehittyä ja kasvaa. Elän asenteella "kadu mieluummin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita, ettei tarvitse myöhemmin jossitella".

Olen jo vuosikausia antanut uuden vuoden lupauksen. Itselleni. Elämä on sen verran mallillaan, ettei täyskäännöstä ole tarpeen tehdä. Ennemminkin haluan tarkastella niitä asioita, joita tänä vuonna opin ja mitä ensi vuonna voisin tehdä toisin.

Tämä vuosi on opettanut minulle paljon. Se on koulinut minusta äidin, joka itse tietää, mikä hänen lapselleen on parasta, eikä vedä palkokasvia (enää) hengityselimiinsä, jos joku sattuu asiaa ihmettelemään. Itseluottamukselleni äitiys on tehnyt vain hyvää. Kuluvana vuonna sain oikeasti tehdä töitä, etten murehtisi tulevaa etukäteen. Opin, että se syö voimavarojani monelta muulta positiiviselta asialta. Opettelin elämään tätä päivää. Mennyt ON mennyttä ja voin itse valita, annanko menneisyyteni edelleen satuttaa,  viedä voimavarojani vai annanko niiden mennä. Ja suunnata katsetta tulevaan hyvään.

Olen myös opetellut puhumaan vaikeista asioista ääneen. Kukaan lähimmistäni kun ei ole vielä toistaiseksi osoittautunut ajatustenlukijaksi. Kaikista vaikeimmissa asioissa turvaudun edelleen kynään ja paperiin, joka on osoittautunut varsin toimivaksi ratkaisuksi. Tärkeintä on se, että jaan minua koskettavua asioita, enkä vain myttyä niitä umpisolmuksi oman pääni sisällä.

Vuosi on ollut taas pinnan venyttämisen aikaa. Ensin sairasteli Aino, huimaavat 12 viikkoa putkeen. En tiedä, mistä revin voimavarat tuolloin. Kai sitä jaksoi, kun oli pakko. Hampaat yhteen purren. Sitten minulta pamahti välilevy selästä. Syksyllä minä sain nauttia kolmesta hengityselintulehduksesta ja yhdestä extreme-hampaanpoistosta. Näillä venytettiin pinnaa.

Paluu töihin oli mielenkiintoinen, mutta myös stressaava. Nelipäiväinen työviikko on käytännössä huonommin toimiva kuin teoriassa. Ei ne työt minnekään vähentyneet. Ne vain piti tehdä viidenneksen lyhyemmässä ajassa. Tämäkö harmitti (entistä) suorittajaa ja perfektionistia. Samalla minun oli opeteltava uusi suhde työhön ja työntekoon. Enää ratkaisu ei ole päivien venyttäminen kellon ympäri. Opettelin sanomaan ei, priorisoimaan ja sanomaan ei aina silloin, kun entinen minäni olisi ensimmäisenä nostanut vapaaehtoisena kätensä.

Paljon olen oppinut. Lähinnä itsestäni. Olen todella ylpeä tekemästäni matkasta ja tekemästäni työstä. Paljon on edelleen opittavaa. Saan tehdä töitä edelleen stressinsietokykyni kehittämiseksi. Minun pitää myös löytää tilaa omalle ajalle, oli se sitten muodossa missä hyvänsä.

Tuokoon uusi vuosi kaikkea hyvää teille, lukijani!

2 kommenttia:

  1. Oikein onnellista vuotta 2013 teille! T. MiniM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiniM. Sitä samaa teidän perheellenne!

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!