torstai 17. tammikuuta 2013

Puolitoista

Aino on nyt reilun puolitoista vuotta vanha. Jotenkin vaivihkaa hän tuntuu kasvaneen aika isoksi tyttöseksi jo. Samalla hän on kuitenkin aika pieni vielä, joka huutaa vaativasti "ykkyyn" aika useinkin. Hän jaksaa hämmästyttää vanhempiaan taidoillaan, jos ei nyt aivan päivittäin, niin ainakin viikottain. Eilen äimistelimme Isämiehen kanssa luonto-ohjelmaa katsoessamme, että miten Aino tunnisti ketun.

Aino nukkuu edelleen kuin murmeli. Yleensä. Poikkeuksena sairasjaksot, jotka vahvistavat säännön. Hän kävelee itse pinnasänkynsä viereen valtaisan iltapuuroannoksen ja maitohörpyn jälkeen. Harso kainalossaan ja sanoo "ukkumaa". Isille tai äidille vilkutetaan ja sanotaan "öitä". Samainen lapsi herää aamulla usein hiukan huonolla tuulella, mutta rauhallinen aamuhetki jomman kumman vanhemman sylissä saa usein hymyn jo piirtymään tyttösen kasvoille.

Päivärytmi on selkeä: aamulla potalle, sitten vaatteidenvaihto ja hoitoon. Siellä Aino syö aamupalan muiden hoitolasten kanssa. Olen todella iloinen, että hoitaja vie lapset kaksi kertaa päivässä ulos. Useimmiten ulkoillaan parikin tuntia kerrallaan. Oli hoidossa tai kotona, lapsonen nukkuu säännölliset puolentoista - kahden tunnin päiväunet lounaan jälkeen.

Ainon pituudeksi mitattiin virallisessa puolitoistavuotisneuvolassa 80,5cm ja puntarin viisari värähti lukemiin 10 560g. Kyllä sen huomaa kipeässä selässä, että lapsonen on kerännyt kiitettävästi painoa syksyn ja talven aikana. Huomaa sen pyöristyneistä poskistakin.

Tyttö rakastaa Maisaa. Olemme usein katsoneet Youtuben videoita kännykälläni ja sen nähdessään alkaa vaativasti kuulua: "Maisa, Maisa". Se viisiminuuttinen, mitä kyseiset videot kestävät, tyttö tapittaa ruutua hypnotisoituneena ja hymy huulilla. Saman tekevät luonto-ohjelmat. "Akkonen" hän sanoo vaativasti päivällisen jälkeen tarkoittaen tällä tietenkin Pikku Kakkosta.

Tyttösemme on kainoa sorttia. Auta armias, jos pesutupareissulla käytävässä on joku muukin. Hän juoksee suinpäin karkuun tai piiloutuu vanhemman selän taakse. Hitaastilämpiävää sorttia siis. Kun pieni hetki menee, Aino lämpenee ja ryntää touhuihinsa. Hän vain vaatii oman aikansa uusiin asioihin.

Aino puhua pälpättää lähes taukoamatta. Välillä hymyssä suin totean paijatessani pienen päätä "olisitko hetken hiljaa?". Kaikkea pitää selittää ja siitäkös harmistus iskeekin, jos vanhemmat eivät heti ymmärräkään, mistä on kyse. Ainon sanavarasto on laaja, 100 - 150 sanaa, joita hän käyttää monipuolisesti. Sanavarastoon kuuluu substantiiveja ja verbejä, mutta adjektiiveja toki tässä iässä ei valikoimaan vielä kuulu. Meillä myös lasketaan "ykki, kakki, kooki, kuuki". Terveydenhoitajakin totesi Ainon puhuvan paljon ikäisekseen.

Aino käyttää pääasiassa vasenta kättään. Niin syömisessä kuin piirtämisessä. Jää nähtäväksi, jääkö vasuri dominoivaksi kädeksi vai tuleeko hänestä Isämiehen tavoin sekakätinen. Ruokailla pitää saada itse, samoin nokkis on jo aikapäivää sitten vaihtunut etunimen mukaiseen lasiin.

Aino tietää tasan tarkkaan, mitä ei saa tehdä ja aika ajoin tätä testataan. Hän työntää alaleukansa eteen, räpsyttää ripsiään ja sitten tehdään se kielletty juttu. Ei-saa-sitä, ei-saa-tätä -hokemia kuuluu meidän huushollissa aika taajaan ja jos ei uskota, niin jäähyllepä päätyy.

Hän on edelleen vehnättömällä ja rukiittomalla dieetillä. Ne kun vetävät vatsan heti sekaisin ja aiheuttavat myös sellaiset ilmavaivat, että kaasunaamari olisi tarpeen. Aino taputtaa hymyillen pyllyään kakan tai pierun tultua (jos eivät vanhemmat sitä ennen ole asiaa huomanneet). Potalla käydään päiväunien ja ruokailujen jälkeen, mutta ei sinne pottaan ole kuin muutama pisu päätynyt. Eihän tässä mikään kiire vielä asian kanssa olekaan.

Aino tykkää syömisestä. Lemppariruokaa on lohi ja muusi. Hän inhoaa jogurtin sattumia ja kaivaa ne suustaan ja ojentaa "kiitos" sanoen vanhemmalle. Herkuista hän ei toistaiseksi tiedä vielä mitään. Tai no, saa hän maistaa kakkua tai pullaa (gluteenitonta sellaista jos sattuu olemaan tarjolla), olemmepa tehneet hänelle lettujakin. Mutta karkeista yritämme pitää hänet niin kauan kaukana kuin se vain suinkin on mahdollista. Ruuan jälkeen sanotaan "kiitosh", otetaan ruokalappu itse pois ja vaaditaan äänekkäästi "pattilli".

Aino käy kampaajalla keskimäärin samoilla väleillä kuin mammansakin eli noin kuuden viikon välein. Muuten alkaa otsatukka roikkua silmillä. Leikkautimme Ainolle polkkatukan viimeksi kampaajalla käydessämme. Olkoonkin armeijamaisen korrekti, mutta hoidoltaan ah, niin paljon helpompi kuin pitkä liehuva letti.

Aino tykkää keinua. Ulkona keinussa, sisällä keinuhevosella tai kiikkustuolilla. "Iikkaa". Hän myös pitää teeleikeistä, jossa vanhemmille tarjotaan vuorotellen teetä juotavaksi. Joululahjaksi tullutta vauvanukkeakin on alettu paijata. Äidin meikit kiinnostavat suunnattomasti ja onpa muutaman kerran tyttö pihistänyt äidin varastoista meikkisudinkin. Aino rakastaa musiikkia ja alkaa heti tanssia, kun musiikkia laitetaan soimaan. Yhtä hyvin kolahtavat lastenlaulut kuin Kolmas Nainenkin. Mutta jos Ainolta kysyy: tanssitaanko, hän menee ihan ujoksi ja pudistaa päätään.

Aino on mielestäni maailman kaunein, herkkä ja suloinen, mutta samalla kärsimätön kiukkupussi. Ujo piimä, joka lämmetessään rakastaa kaikkia ja kaikkea. Joka puhuu. Aina ja paljon. Oma rakas Ainomme.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti.. Ainolla on kyllä paljon sanoja.. :) Meilläkin kyllä paljon pälpätetään mut ei ihan noin paljon! Hauska lukea myös blogiasi! t: "leanna"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enna kommentistasi! Kiva, että luet blogiani!

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!