sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Yllätysjuhlintaa

Perjantaina Isämies tuli töistä kotiin ja kertoi, että äitini tulee hoitamaan Ainoa. Sen tiesinkin, koska tarkoituksenamme oli mennä juhlistamaan puuhääpäiväämme päivällisen merkeissä. No, kun äitini tuli, mies sanoi, että äitini vie Ainon mukanaan. Olin tuossa vaiheessa ihan ihmeissäni, eikä vähän hitaalla käyvät aivot oikein rekisteröineet asiaa. Sitten mies sanoi, että pakkaisin mukaan myös yöpymistarvikkeet. Ah, Aino lähtee äitini mukaan + meille yötarpeet mukaan. Hitaasti alkoi raksuttaa = emme siis mekään viettäisi yötä kotona.

Pakkasin nopeasti kaikki tarvittavat mukaan ja sitten huristimme taksilla kohti keskustaa. Taksi kaartoi hotelli Tornin eteen. Taisi tämän emännän hymy olla aika korvasta korvaan, kun astelimme sisälle. Isämies oli varannut meille kauniin huoneen, josta kelpasi ihailla syksyistä maisemaa. Kun saimme tavarat sisään, oli aika lähteä illalliselle alakerran ravintolaan. Herkuttelimme Chef's Menun eli alkuun ihanan valkosipulista katkarapukasaria, pääruuaksi paistettua kuhaa appelsiinikastikkeella/ pippuripihviä sekä jälkkäriksi ihanaa karpalo-uunijäätelöä. Kuten tarjoilijallekin sanoin, harvoin saa syödäkseen sekä visuaalisesti että makuelämyksellisesti jotakin niin täydellistä.

Sitten kipusimme hotellihuoneeseen (oikeammin meidät sinne kuljetti ihanan tunnelmallinen vanha hissi) ja painuimme unten maille. Kyllä, silmäluomet painuivat väkisinkin kiinni jo ennen iltauutisia. Maha täynnä oli ihana köllähtää Rakkaimman viereen mahtavaan sänkyyn. Oiva kun uinua tuhisteli jo omassaan.

Aamusella oli mahtava herätä, kun poikkeuksellisesti aamusyötön jälkeen saimme ottaa vielä uudet tirsat. Kotona kun Aino pitää huolen siitä, että viiden/ kuuden syötön jälkeen ei meidän huushollissa enää nukuta. Oli varsin virkistävää herätä vasta puoli kahdeksan ja suunnata aamiaiselle. Se vasta nautinto olikin. Tuoretta leipää, täydellisen rapeaksi paistettua pekonia, tuoretta melonia ja ananasta, croissantteja ja lista voisi jatkaa. Tarjoilun kruunasi pöytään tuotu kannu makuni mukaan haudutettua irtoteetä.

Täytyy sanoa, että tuo hotellivisiitti virkisti mieltä ja kehoa. Teki todella hyvää kokea jotakin noin ihanaa kaikkien vastoinkäymisten ja rankkojen aikojen jälkeen. Nyt on taas enemmän virtaa jaksaa arkea. ISO KIITOS rakas Isämies, ihanasta yllätyksestä! Suosittelen kaikille lämpimästi irtiottoja arjesta. Oli se tapa millainen tahansa. Oli myös ihana tavata Aino yön jälkeen, häntä kun ehti olla jo kova ikävä, vaikka myönnän, että oli mahtavaa saada syödä illallista ilman yhtään ainoaa Ei-sanaa tai keskeytystä.

Vastapäätä Tornia on Patisserie Teemu & Markus. Sieltä nappasin isänpäiväkakuksi herkullisen saksanpähkinä-suklaamoussekakun. Suosittelen sitäkin lämpimästi!

2 kommenttia:

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!