lauantai 1. maaliskuuta 2014

Käytöstä ja seuraamuksia

Olen koko viikon ollut aika väsynyt. Oma flunssa on imenyt minusta aika tehokkaasti mehut - ja yöunet. Lapsoset ovat onneksi nukkuneet hyvin, minä en. On tuntunut siltä, että seinät kaatuvat päälle, kun ketään ei voi tautien takia tavata ja edes kauppaan ei pääse, kun omakin lämpötila pyörii kevyen kuumeen lukemissa.

Olen miettinyt käytöstä ja niiden seuraamuksia PALJON tällä viikolla. Minttu pohti blogissaan saako lapsille huutaa. Minä tunnustan: minä huudan lapselle (vähän turhankin usein). Pienemmälle ei nyt tarvitsekaan vielä huutaa, mutta kun välillä tuntuu, että tuo isompi ärsyttää tahallaan tekemällä kaikkea kiellettyä. Juuri tänään puhuimme Isämiehen kanssa, että kun palautusaika on päättynyt, saisiko tuosta tahtotaaperosta buutattuna ja updeitattuna vähän kiltemmän version? No, minkäs sille mahtaa, jos luupäähän äitiinsä tulee. Sääliksi vain käy Isämiestä. Ainakin joskus.

Eilen sain sydämentykytyksiä, kun huomasin Oivan hengittävän hassusti. Soitinpa sitten terveysneuvontaan, että ei kai rintakehän kuulu mennä alas ja vatsan ylös sekä siihen väliin tulla kuopan, kun lapsi hengittää sisään. Sain kuulla Oivaliinin käyttävän hengityksessään ns. apulihaksia ja että kiireen vilkkaa pitäisi lähteä lääkärille. No, minäpä metsästin ajan lääkäriltä ja onneksi Lastenklinikkakeikka jäi väliin tällä kertaa ja pääsimme kotiin rs-virusdiagnoosin ja Ventolinen kera.

Sitten kilahdin kaverilleni. Hänen tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. En edes muista, milloin olisin oikeasti viimeksi harmistunut noin paljon. Ihan itku pääsi. En jäänyt märehtimään asiaa vain omassa päässäni, vaan kysyin asiaa häneltä suoraan. Sain selityksen, ja nyt asia on ok. Kallis ystävä, älä pliis koskaan oleta!! Koskee myös teitä muita siellä ruudun toisella puolella. Helpottaa elämää suunnattomasti, kun ei oleta asioita, vaan kysyy.

Tänään koko aamu oli vinku-inku-mätiedänettätääonkiellettyämuttateensilti-marinaa. Klo 5.20 heräämisestä lähtien. Voi elämän kevät. Niin jäi läheisen kauppakeskuksen lastenpäivä väliin, vaikka lapsi oli jo alkuviikosta hehkuttanut taikuri-sitä-ja-tätä ja ilmapalloja ja kaikkea muuta kivaa. Sori, homma toimii niin, että jos on tuhma, saa rangaistuksenkin.

No, otimme itsemurhariskin, ja lähdimme lasten kanssa kaupungille, jossa oli tarkoitus tutkailla tablettivalikoimaa (olemme hankkimassa sellaista lähitulevaisuudessa) ja käydä syömässä ulkona. No neiti hellantelttu oli taas hurmaavimmalla päällään (kuten jo aamusta arvata saatta) ja aiheutti ravintolassa aikamoisen show'n. Kun Oiva vielä päätti oksentaa päälleen lähtiessämme, oli pinna jo hieman kireällä. Ravintolaan jäi jäljiltämme iso kassi Ruohonjuuresta ostettua tavaraa, jonka arvoa en tahdo edes laskea (82,37€, se on painunut mieleeni liiankin tarkasti). Kun soitimme ravintolaan, oli ruskea paperikassi yllättäin hävinnyt tod.näk. jonkun kunnollisen kanssakulkijan matkaan. Voitte arvata, miltä nyt tuntuu. V#tuttaa niin suunnattomasti. Ihan kuin tässä perhevapaalla olisi yhtään ylimääräistä rahaa.

Kotiinpäästyä sanoin muulle perheelle: äiti on nyt TOSI pahalla tuulella, pysykää poissa tieltäni ja keittiöstä. Olisin lähtenyt raivoisalle juoksulenkille, mutta kipuileva lonkka (ai että vihaankaan sinua, bursiitti!!) estää liikunnalliset purkukeinot. Purin raivoni tehtailemalla pienimmällemme litratolkulla soseruokia pakkaseen. Siinä haihtuivat pahimmat löylyt pääsät, mutta vieläkin ketuttaa. Ehkä superkuiva, jääkylmä siideri loiventaa löylyjä sen verran, että saan edes nukuttua.

Tämä sai minut miettimään. Tiedän, että omaan millimetrin mittaisen pinnan ja huonosti nukuttuna pituus taitaa mennä ennemmin miinuksen puolelle. Milläköhän saisin nukuttua paremmin? Samoin jään miettimään sitä, että millä saisin paremmin hillittyä hermoni tuon taaperon kanssa. Vinkkejä?

4 kommenttia:

  1. Pinnan venyminen on mysteeri.
    Miten on mahdollista, että ollessani nyt korkeassa kuumeessa pinnani on jo viikon ollut pidempi kuin koskaan? Tai siis, ei edes pinna, vaan nähdessäni lasten sotkevan, olen niin iloinen. Mitä yhdestä sotkusta, oveen piirretty suhero on niin liikuttava. Mitä siitä, että he pelaavat pleikkarilla viisi tuntia lasten pelejä putkeen - en minä osaa sanoa onko siitä haittaa. He nauttivat.

    Ja vuosi sitten tuli huudettua terveenäkin. Vuosi sitten tuli ärsyynnyttyä jos maitomuki kaadettiin. Vuosi sitten tuli huudettua jos lapsi jäi spagetiksi maahan. Jos lapsi sotki lastenkirjan tussilla. Jos lapsi kyseli koko ajan.

    Jotain isoa tässä on tapahtunut.

    Tuntuu kuin katsoisin lapsia jostain näyteikkunasta, tajuten että yhteiset, saman katon alla vietetyt päivät hupenevat. En muista koska tämä olotila tuli. Jos se tulee ajan myötä, niin se tulee ehkä teillekin?

    -MaKe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, MaKe! Yritän päästä itsekin tuohon!

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!