Pö-pö-pö-pölkkypää

Aino rakastaa Puky-potkupyöräänsä. Ekan kerran hän istui sen selkään hyvin varovasti viikkoa ennen kaksivuotispäivää. Alussa meno oli tosi hidasta ja muutaman kerran tyttö jopa ilmoitti, ettei enää pyöräile. Vähitellen taito alkoi kasvaa ja nyt tyttö mennä posottelee sellaista vauhtia, että äitiä välillä hirvittää äiti joutuu hölkkäämään perässä. Taitoa on tullut jo hyvin. Nyt suurin hitti on potkia tasajalkaa vauhtia ja sitten piiiiitkäksi aikaa nostaa jalat ilmaan.

Puky on sopivan kevyt, hyvä ohjattava, kevyesti rullaava ja säätövaraa riittää. Minulla ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Pyörä on saanut ulkopuolisilta hyvin paljon kiinnostuneita ja kehuvia kommentteja.

Hankimme Ainolle uuden kypärän, kun edellinen osoitti pieneksi jäämisen merkkejä. Arvoin Ipanaisen sivuilla pari iltaa, minkä värisen kypärän tilaisin. Päädyin ihanan kirkkaan vihreään. Kypärä on sopivan retron mallinen, pysyy hyvin päässä, näyttää kivalta ja suojaa pottamallisena suurimman osan päästä, jos tyttö sattuisikin pyörällä muksahtamaan.

Tietyissä asioissa olen todella tiukka. Tyttö ei saa edes työntää pyörää ulos pyöräkellarista ilman kypärää. Onneksi kypärä on mieluisa, eikä sen päähänpanemisesta tarvitse ainakaan toistaiseksi kinastella. Toivottavasti ei koskaan. Itselleni on sattunut muutama vakavakin pyörähaveri, joten todellakin kypärää pidetään aina päässä, kun pyörän selkään noustaan. Samoin meillä vanhemmilla on aina kypärä päässä, kun pyörän selkään noustaan. 

Ainon yksi lempparibiisi Ipanapa-kokoelmalevyllä on Pölkkypää ei käytä kypärää (Siiri Nordin & Aleksandra Babitzin). No, mitäpä Aino sitten kommentoi ulkona, kun ohi sujahtaa kypärätön aikuinen: "pölkkypää ei käytä kypärää". Oikeassahan hän on, mutta neiti tomeran lausahdus saa minut puremaan välillä poskeeni.