perjantai 14. maaliskuuta 2014

Puolivuotiaani

En voi millään uskoa, että siitä on jo puoli vuotta, kun istuin ahteri aristaen kottarin sisäkumilla ja ihmettelin pientä ruttunaamaa pää huimauksesta humisten. Tuntuu, että Oiva aina ollut osa meidän perhettämme. Toisaalta tuntuu, että raskaudesta on ihan ikuisuus. Ihan turhaan pelkäsin, jännäsin ja stressasin kahden lapsen arkea. Realistina voin sanoa, että kahden lapsen arki on paljon rankempaa, mitä kuvittelin, osa asioista on ollut vielä vaikeampia kuin osasin ajatella, mutta suurimmaksi osaksi elämä on paljon ihanampaa ja antoisampaa, kuin ennalta osasin ajatellakaan.

"Ihana, jutteleva poika, joka käyttää taidokkaasti ääntään." Näin meidän puolivuosikasta neuvolassa kuvailtiin. Voin yhtyä kaikkiin kommentteihin. Ääni on hallussa niin hyvin, että välillä mammalla korvat soivat. Onneksi poju on kuitenkin oppinut säätelemään äänivolyymiaan, eikä koko aikaa tarvitse karjua naama punaisena. Puhetta piisaa, koko ajan. Ihan kuin siskollaan. Välillä huokaisen: olisitteko edes minuutin hiljaa? Turha toivo. Keneen lienevät tulleet? ;-)

Ne tärkeät numerot näyttivät lähes samoja lukuja kuin isosiskollaan vuoden iässä. Onpa nyt muutama sama vaatekin käytössä. Hurjaa. Tässä vielä tarkat speksit: 8270g ja 72,3cm. Pitkä poika siis jatkaa pluskäyrällään ja viikonloppuna mamma saa kaivaa 80:set bodyt kaapista. Molemmista suvuista periytyvä persjalkaisuus antaa lisäaikaa 74:n housuille vielä hetken verran.

Oiva syö ja touhuaa. Neljä ateriaa menee päivässä. Eniten irvistellään välipalaksi tarjotulle marja/hedelmäsoseelle, ruokaisat sen sijaan uppoavat hyvin. Puuroa menee jopa kahden desin satsi ja ruokaisaa murkinata pilttipurkillinen. Oiva tykkää maustetusta ruuasta, maustamattomat soseet saavat hänet vain irvistelmään. Ape tuntuu maistuvan ja se näkyy kaksoisleukana. Ja jos lusikkatarjoilu toimii liian hitaasti, alkaa armoton käskytys ja märinä. Ja auta armias, jos pylly on märkä. Silloin on pienillä kasvoilla niin loukkaantunut ilme kuin vain voi olla. Ja kasvojen pyyhkiminen ruokailun jälkeen on jotakin aivan kammottavaa.

Oiva ryömii eteenpäin mittarimato-tyylillä: naama maassa, kädet koukussa ja jaloilla konttausasennosta vauhtia potkien. Konttausasentoakin on nähty, mutta se ei vielä kauaa pysy, puhumattakaan etenemisestä sillä tyylillä. Kääntyminen sujuu kaikkiin suuntiin, samoin kellonviisari-pyöriminen ja helistimestä saa ihan itsekin ääntä (ja mamman leuka mustelmia, kun toinen mojauttaa Brion puisella suoraan leukaan).

Nukkuminen meillä sujuu varsin mallikkaasti, jos ei omaani oteta huomioon. Oiva nukkuu edelleen olohuoneessa omassa rauhassaan. Nukahtaa uniharsoa naamaan hieroen seitsemän ja kahdeksan välillä, eikä ole moksiskaan, vaikka muu perhe puputtaa iltapalaa samassa huoneessa. Yöllä ei kunnon päiväsyömisten jälkeen tarvitse tankata ja aamu alkaa yhtä aikaa siskon kanssa kukonlaulun aikaan, viiden-kuuden välillä. Itse nukun edelleen todella huonosti. Ärsyttävää, kun lapset nukkuvat hyvin, niin itse en enää osaa.

Päivällä poju vetää puolen tunnin - kolmen vartin pikatirsoja, kun en ole päässyt lenkeille (kiitos pitkittyneen virustaudin ja edelleen kipuilevan lonkan).

Oiva nauttii ihmisistä ja on armoton flirttailija, jos sattuu jonkun silmät bongaamaan. Heti alkaa sellainen silmäpeli, että oksat pois. Isämieheltä perityt megalomaaniset ripset reunustavat ilmeikkäitä silmiä ja suu aukeaa naurusta ammolleen, kun joku sattuu hänelle huomiota jakamaan. Iloinen Oiva tuntuu muutoinkin olevan, onneksi. Sisko on parasta maailmassa ja mitä tahansa Aino tekeekin veljen edessä, nauraa hekottaa tämä vatsansa kyllyydestä. Selvästi rakastavat toisiaan jo nyt. Nyt harmittavat suuhun saapuvat legot, ja se, että ei vielä kunnolla pääse eteenpäin. Suussa on nyt yksi lego tullut ikenen läpi, toinen tullee lähipäivinä seuraksi.

Oivan hiukset ovat ah, niin trendikkään liukuvärjätyt. Latvoissa ja (tulevan jääkiekkoilijan) niskatukassa näkyy vielä syntymäruskea, muutoin tukka on blondiintunut, kuten Ainolla ja Isämiehellä. Karvoituksessa on häivähdys punasävyä meikäläiseltä. Keesi on jo lähes kymmensenttinen ja harkitsen vakavasti pojun viemistä ensimmäiselle parturikäynnilleen.

Oiva nauttii seisomisesta, vaikka sitä ei osaakaan vielä itse. Kun on päästy seisomaan, alkaa hymyily ja iloinen kiljahtelu, jeejee, minä onnistuin! Sama istumisen kanssa. Kun Oiva istuu, kädet huitovat, kuin koko poika olisi lentoon lähdössä. Se tekee pojan sylissä istuttamisesta vähän haastavaa, kun vähän väliä pieni käsi osuu naamaan, silmälaseihin tai pöydällä oleviin tavaroihin. Paras lelu taitaa olla rapiseva Ikea-kassi (jota käytämme pyykkikassina) tai lattialle unohtunut lehti, joka myös rapisee ah, niin ihanasti pikku nyrkeissä. Toinen rakastettava asia on vesi kaikissa muodoissaan ja tv, jota tuijotetaan hypnotisoituneena. Hus heippa periaatteelle "meidän lapsi ei katso alle vuosikkaana televisiota".

Temperamenttia pojallamme tuntuu olevan. Eli ne niistä haaveista "tulisipa edes tämä lapsi enemmän isäänsä". Jos homma ei heti pelitä, pikkutyyppi karjuu naama punaisena ja pinnan lyhyys on hyvin verrannollinen omaani. Ja moodi osaa kääntyä edelleen sekunnin murto-osassa. Eilen hymynaama vaihtui "itken niin, että kyyneleet tirskuvat silmistäni" -huutoon sekunnissa, kun vein hänen kädestään isoäidin kakkoslasit. Voi Isämies-parkaa tulevina päivinä ja vuosina!

Aino on niin mahtava isosisko kuin olla ja saattaa. Tästä olen erityisen onnellinen. Aino viihdyttää pikkuveljeään, kun pyydän (kun esim. teen ruokaa). Aamulla ensimmäisenä pitää pusuttaa veikkaa ja illalla viimeiseksi toivottaa hälle hyvää yötä. Aino auttaa pukemisessa ja vaipanvaihdossa, haluaisipa auttaa syöttämisessäkin, mutta toistaiseksi olen antanut hänen syöttöyrityksensä vielä odottaa päiviä tulevaa. Lapsista tulee kyllä mahtava kaksikko, en malttaisi millään odottaa päiviä tulevia!!

2 kommenttia:

  1. Olipas kivasti kirjoitettu postaus! Harmi kun sulla vaikeuksia nukahtaa. Ite oon niin kuittipoikki yhden lapsen hoitamisesta että kun makuulle pääsen niin parissa minuutissa olen jo unessa. Sun postaus antaa toivoa, että ehkä meilläkin Esikoinen nukkuu huomattavasti paremmin jo 6kk iässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Actinidia! Itse asiassa nukahdan ihan kohtuullisesti, mutta heräilen ja valvon pitkin yötä. Ensi yön täysikuu ei ainakaan helpota asiaa...

      Meillähän on (hiljainen kiitos yläkertaan) hyvin nukkuvat lapset. Se on asia, josta jaksan olla hyvin kiitollinen.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!