lauantai 15. maaliskuuta 2014

Sairastaminen on arsesta

Meidän perheessä on saatu nauttia viime viikkoina (tod.näk). siitä perseimmästä, rs-viruksesta. Aino yski, Oivalle nousi korkea kuume. Kun jälkimmäinen alkoi hengittää apuhengityslihaksilla, en jäänyt odottelemaan aikaa arvauskeskuksesta, vaan riensin tuota pikaa yksityiselle lääkärille. Saatiin sieltä avaavaa lääkettä, jota ei kuitenkaan jouduttu käyttämään, kun saatiin kotikonstein pienen potilaan olo helpottumaan. Oiva on jo täysin terve.

Kaikista sairain taidan olla minä itse. Kolmatta viikkoa kuumemittarin lämpötila näyttää vakiintunutta 37,4 lukemaa. Päivästä toiseen. Nenä vuotaa kuin isokin vesiputous, mutta ei sellaista ihanaa töhnää, mikä tietäisi kyseessä olevan poskiontelontulehdus. Oli kuitenkin pakko hakeutua lääkäriin, kun hengittäminen alkoi olla aika työlästä ja päätä särkee, kuin leegionallinen smurffeja takoisi lekalla pääkoppaan.

Vastaani arvauskeskukssa tuli (kuulemma) vastavalmistunut nuori naislääkäri, joka vaikutti jo nyt leipääntyneeltä työhönsä (hyvähyvä alku asiakassuhteelle!). Hän tutki kattavasti, josta olen iloinen. Mutta kun hän lähetti minut laboratorio- ja röntgenkuviin, sanoin, etten ehdi samana päivänä kahden lapsen kanssa niissä käydä, venähti naisen naama. Sanoin, että en kerta kaikkiaan pääse tänään lähtemään kahden lapsen kanssa keskustaan keuhkokuvaa varten. Arvatkaapa vaan, mitä tämä kehtasi sanoa: "et taida OIKEASTI sitten sairas ollakaan". Siinä vaiheessa meni palkokasvi aika syvälle nenään. Pystyin kuitenkin vaivoin hillitsemään terävän kieleni ja manasin: onneksi arvauskeskuksessakin saa valita lääkärinsä, ja syksyllä palaan taas toimivan työterveyshuollon asiakkaaksi. Lisäksi lääkäri oli tosi ystävällinen, kun uusi jatkuvassa käytössä olevan melatoniinini KUUKAUDEN ajaksi. Paljonpa sillä reseptillä teen. Kerroin, että olen ollut hoidossa unihäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja hän on määrännyt lääkkeen jatkuvaan käyttöön (ja käytössä ja kuusi vuotta), mutta ei. Toiste en tuolla oranssiksi värjätyllä hepsankeikalla asioi, se on varma.

Kaikista pahinta tämä neljän seinän sisällä olo on meikäläiselle. Kukaan ei halua meitä kylään tarttumisen uhalla, emme lain kutsua ketään meille. Emme voi mennä muskariin muita tartuttamaan ja toinen ehdoton hitti, vauvauintikin on jäänyt välistä jo kohta kuukauden. Ainoat aikuiskontaktini ovat tietokoneen ja älylaitteiden ruuduilla ja Isämiehen muodossa. Arjen pyörittäminen puolikuntoisena, johon yhdistää yli vuoden huonosti nukkumisen, on tehnyt meikäläisestä aikamoisen raadon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, jotta saisin taas nukuttua. Saan vinkkejä siitä, tästä ja tuosta, mutta tiedä sitten, mikä toimisi. Liikunta nyt aikakin, mutta sekään ei toipilaana onnistu.

Onneksi meillä sairastetaan harvoin, se kun on arsesta ja syvältä!

4 kommenttia:

  1. Olipa hyvä että satuin lukemaan tämän.

    Tk on työpaikkani ja aivan tuttua on se, että jos potilas soittaa esimerkiksi päivystykseen, ja ei sitten otakaan sitä klo 09:00 aikaa, reagoidaan meillä vähän kuten kirjoittamasi lääkäri "et taida sitten ollakaan niin kipeä". Tiedän, että osalle työkavereistani kaikkein hankalin ja suututtavin asia työssä on tarjota akuuttiaikaa 17-vuotiaalle nuorelle, joka ei "jaksa" herätä klo 8:ksi, vaan haluaa ajan vasta klo 15, kun olemme jo sulkemassa. Tiedän että meillä on hyvin yleistä se, että jos oikeasti on kipeä, pitäisi muka kaikkeen ns. suostua.

    Aloinkin miettiä, miksi näin teemme.
    -emme ymmärrä tarpeeksi ihmisen käyttäytymistä. Oletamme että ihminen on järkevä tyyppi, joka ei sektion jälkeen varmasti nostele mitään, joka lepää nuhan rauhassa, joka ei rasita itseään leikkauksen jälkeen. Mutta eihän ihmiset näin toimi! Ja sitten kun meillä on odotuksia, niin tulee pettymyksiä ja turhautumista, kun emme ymmärrä miksi toinen ei toimi kuten oletamme.

    Oli hyvä ajatuksenherättäjä!

    -yksi sisar ei-ihan-hento valkoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Näitä tarinoita kuulee paljon ja marinaa piisaa, mutta esim. äitini paikkakunnan terveyskeskus toimii esimerkillisen hyvin. Eli vaihtelua riittää. Pitäisi varmaan valita omalääkäriksi se hyvin erikoinen ja omapäinen lääkäri, josta minä kuitenkin pidän. Julkisella olisi kuitenkin paljon opiksi otettavaa yksityiseltä puolelta.

      Poista
  2. No huh! On siinä kanssa lääkäri ollut. Eipä taida hänellä lapsia olla kun ei ymmärrä kuinka vaikeeta voi olla saman päivän aikana mennä kuvauksiin. Huh, ja sitten vielä toi sun reseptin uusiminen. Hohhoijakkaa. Joka tapauksessa, paranemisia siulle ja perheellesi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja toivotuksistasi, Actinidia!

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!