Nyt on meneillään se ärsyttävä aika.
- Kun laittaa aamupakkasella toppatakin päälle, alkaa töistä kotiinlähtiessä jo pukiessa hiostaa. Saati sitten, kun tummahipiäisen takin kanssa lähtee askeltamaan reippaasti kohti lähijunaa ja lapsen hakua.
- Olen useinkin mainostanut, kuinka lyhytpinnainen olen. Olen luvannut miehelle, että hän saa vaimonsa tilalle vaihtuneen raivottaren hätistettyä kotoamme viimeistään syyskuussa. Ai mitkä hormonit?
- Vatsa on turvoksissa, mutta näyttää lähinnä siltä, että olisin ottanut ennakkolähdön pääsiäisen suklaamunaövereihin ja puntarin viisari olisi värähtänyt ylöspäin roiman askeleen. Onneksi painoa on noussut vain pari kiloa, vaikka turvotuksesta voisi muuta päätelläkin. Tulisi nyt maha kunnolla esiin. (Juu, ja kuvamateriaalia pullistuvasta keskivartalostani ei ole luvassa. Näytän vain lihoneelta muumilta.)
- Pahoinvointi jatkaa seuralaisenani (nyt rv16). Pidän ukkovarpaitakin pystyssä, että tämä loppuu samaan aikaan kuin Ainoa odottaessa eli kuukauden päästä. Ei ole kivaa joutua syömään aamiaista kahdesti, kun ensimmäinen otos tulee ylös. Ja jatkuvasti pitää puputtaa kahden tunnin välein. Vatsaa ei saa päästää täysin tyhjäksi missään vaiheessa.
- Rinnat ovat kasvaneet kaksi kuppikokoa. Isämies kiittää, minä en. Normikaupasta ei enää löydy sopivia kannattimia ja öisinkin on pakko pitää liivejä, ettei herää joka kerta, kun kääntää kylkeä.
- Ulkona on niin kirkasta, että lapsi haluaisi pitää "simasyyt" (aurinkolasit) sisälläkin päässä.
- Kiitos auringonpaisteen, kotona näyttää siltä, ettei siellä olisi siivottu viikkokausiin (vaikka siivosimme huolella viimeksi viikonloppuna). Ikkunoihin päin en ole tohtinut edes katsoa.
- Kevät ja/ tai pesänrakennusvietti, mutta ah, kun tekisi mieli uusia sisustusta. Edes verhojen verran. Mutta kun sitten näin haikailemani verhot livenä, eivät ne olleetkaan yhtä kivat, kuin luulin ja sinne jäivät.
- Entinen, tarmokas ja aikaansaava työmyyrä on taantunut jonnekin kahden aivosolun varassa toimivaksi muumioksi. En ole koskaan ollut työyhteisömme terävin kynä, mutta oikeasti alkaa kohta hävettää, kuinka väsynyt olen nykyisin (aina).
Elämän ihmettelyä nelihenkisenä perheenä.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Kahdesta lapsesta
Tuossa mammapalstalla eteen tullut "haluamme vain yhden lapsen" -keskustelu sai minutkin miettimään. Yksilapsisia perheitä, joille vain yksi lapsi on tietoinen valinta, löytyy tuttavapiiristäkin. Kullakin omat syynsä yksilapsisuuteen. Toisaalta tuntuu olevan niitä, jotka haluavat ympärilleen ison lapsikatraan. Ja on myös niitä, jotka eivät lapsia omaan elämäänsä halua.
Meille on jotenkin alusta saakka ollut selvää, että me toivomme kahta lasta. Ainon vauvavuosi ei ollut toisaalta pahimmasta päästä, mutta ei myöskään päästänyt helpolla. Jälkikäteen olen miettinyt, että mahdoin olla hullu, kun sysäsin minipillerit lipaston laatikkoon tyttösen ollessa vain puolivuotias. Siitä lähtien koin vahvaa tunnetta "haluan saada toisen lapsen". Sittemmin luonto oli (hermoilleni) armollinen ja päästi meidät turhautumisen pannasta vasta uudenvuoden aattona.
Me Isämiehen kanssa olemme molemmat yksilapsisesta perheestä. Olemme molemmat kaivanneet sisarusta/ sisaruksia, ja meistä tuntuu hyvältä ajatus, että Ainolla on joskus sisarus rinnallaan, jonka kanssa hän saa kasvaa sekä jakaa elämän ilot ja surut.
Sinänsä vähän pelottaa. Viime keväänä pamahtanut välilevynpullistuma on alkanut taas kipuilla. Pelottaa aloittaa kaikki taas alusta. Miten taas jaksaa sen valvomisen? Entä jos kakkonenkin on yhtä temperamenttinen ja voimakastahtoinen kuin esikoinen? Miten saan elämän hallintaan nelihenkisenä perheenä, kun elämä tuntuu aikamoiselta kaaokselta jo nyt? Miten jaksan pienen vauvan ja uhmataaperon kanssa?
Mutta samalla olen valtavan onnellinen sisälläni kasvavasta elämästä. Tähän asti minusta on tuntunut, että elämästämme puuttuu jotakin, jota ilman elämä ei olisi sama. Se puuttuva perheenjäsen. Toki ehdin jo ajatella, että elämäämme ei välttämättä siunata toisella pienokaisella. Ehdin jo läpikäydä sitä luopumisen surua. Kunnes testi näytti plussaa. Silloin riemu repesi, koska pitkään ja hartaasti toivottu kakkonen oli matkalla.
Mutta tätä odotusta leimaa pieni pelko. Voiko olla, että saamme elämäämme toisen terveen lapsukaisen? Tieto siitä, mitä kaikkea matkan varrella voi sattua, on kiusallisen vahvana takaraivossa. En osaa iloita tästä raskaudesta pinkkien lasien läpi, kuten esikoista odottaessa. Lähinnä elän päivä kerrallaan ja pyrin uskomaan siihen, että kaikki menee hyvin.
Meille on jotenkin alusta saakka ollut selvää, että me toivomme kahta lasta. Ainon vauvavuosi ei ollut toisaalta pahimmasta päästä, mutta ei myöskään päästänyt helpolla. Jälkikäteen olen miettinyt, että mahdoin olla hullu, kun sysäsin minipillerit lipaston laatikkoon tyttösen ollessa vain puolivuotias. Siitä lähtien koin vahvaa tunnetta "haluan saada toisen lapsen". Sittemmin luonto oli (hermoilleni) armollinen ja päästi meidät turhautumisen pannasta vasta uudenvuoden aattona.
Me Isämiehen kanssa olemme molemmat yksilapsisesta perheestä. Olemme molemmat kaivanneet sisarusta/ sisaruksia, ja meistä tuntuu hyvältä ajatus, että Ainolla on joskus sisarus rinnallaan, jonka kanssa hän saa kasvaa sekä jakaa elämän ilot ja surut.
Sinänsä vähän pelottaa. Viime keväänä pamahtanut välilevynpullistuma on alkanut taas kipuilla. Pelottaa aloittaa kaikki taas alusta. Miten taas jaksaa sen valvomisen? Entä jos kakkonenkin on yhtä temperamenttinen ja voimakastahtoinen kuin esikoinen? Miten saan elämän hallintaan nelihenkisenä perheenä, kun elämä tuntuu aikamoiselta kaaokselta jo nyt? Miten jaksan pienen vauvan ja uhmataaperon kanssa?
Mutta samalla olen valtavan onnellinen sisälläni kasvavasta elämästä. Tähän asti minusta on tuntunut, että elämästämme puuttuu jotakin, jota ilman elämä ei olisi sama. Se puuttuva perheenjäsen. Toki ehdin jo ajatella, että elämäämme ei välttämättä siunata toisella pienokaisella. Ehdin jo läpikäydä sitä luopumisen surua. Kunnes testi näytti plussaa. Silloin riemu repesi, koska pitkään ja hartaasti toivottu kakkonen oli matkalla.
Mutta tätä odotusta leimaa pieni pelko. Voiko olla, että saamme elämäämme toisen terveen lapsukaisen? Tieto siitä, mitä kaikkea matkan varrella voi sattua, on kiusallisen vahvana takaraivossa. En osaa iloita tästä raskaudesta pinkkien lasien läpi, kuten esikoista odottaessa. Lähinnä elän päivä kerrallaan ja pyrin uskomaan siihen, että kaikki menee hyvin.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Asiaa
Eilisessä Hesarin Torstai-osion kolumnissa Tuomas Kyrö tiivistää ajatukseni aika hyvin. Tässä katkelma hänen kolumnistaan, koska mitä sitä loistavaa tekstiä apinoimaan:
"Lapsi ottaa vastaan mitä saa, hyvän ja pahan. Lapsi on vanhempiensa armoilla, siinä meidän suurin vastuumme.
Peili ei valehtele. Todennäköisesti lapsi hymyilee, kun sille hymyilee. Välittää, kun siitä väliletään. Rakastaa, kun sitä rakastetaan. Todennäköisimmin siitä tulee vastuuton mulkku, jos sen vanhemmat ovat vastuuttomia mulkkuja.
Mutta lasta ei kiinnosta, tuleeko hänen ruokansa, turvansa, ravintonsa ja lämpönsä kahdelta mieheltä, kahdelta naiselta, mieheltä ja naiselta. Tuleeko se yh-äidiltä, yh-isältä, kasvatusvanhemmilta. Kunhan sitä lohtua ja turvaa tulee."
Amen!
"Lapsi ottaa vastaan mitä saa, hyvän ja pahan. Lapsi on vanhempiensa armoilla, siinä meidän suurin vastuumme.
Peili ei valehtele. Todennäköisesti lapsi hymyilee, kun sille hymyilee. Välittää, kun siitä väliletään. Rakastaa, kun sitä rakastetaan. Todennäköisimmin siitä tulee vastuuton mulkku, jos sen vanhemmat ovat vastuuttomia mulkkuja.
Mutta lasta ei kiinnosta, tuleeko hänen ruokansa, turvansa, ravintonsa ja lämpönsä kahdelta mieheltä, kahdelta naiselta, mieheltä ja naiselta. Tuleeko se yh-äidiltä, yh-isältä, kasvatusvanhemmilta. Kunhan sitä lohtua ja turvaa tulee."
Amen!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Luopumisen tuskaa
Minua hieman huvitti, kun luin tuota profiilikuvaustani. "Sydäntä lähellä mm. suklaa ja PepsiMax.". Kiitos Myttysen, molemmat ovat nyt kieltolistalla. Raskaus on ainoa vaihe elämässäni, kun en syö suklaata. En kykene, en pysty. Suklaa ei vain maistu hyvälle. No, pysyypähän siltä osin raskauskilot kurissa.
Muutenkaan mikään makea ei oikein maistu. Sen sijaan jogurttia, appelsiineja, kirsikkatomaatteja ja omenoita voisin syödä kilotolkulla. Onneksi himotukset ovat noin terveellistä sorttia, ainakin toistaiseksi. Myöskään mitään hiilihapollista en kykene juomaan. Raskaus aktivoi vanhan närästysvaivan ja väljän vatsalaukun portin. Näin on happoja liikaa ihan omastakin takaa. Eli PepsiMax, tuo aamujeni varma herättäjä, on nyt pannassa. Kun en myöskään juo kahvia, olo on aika ajoin aika nuutunut, kun en saa päivittäistä kofeiiniannostani.
Muutenkaan mikään makea ei oikein maistu. Sen sijaan jogurttia, appelsiineja, kirsikkatomaatteja ja omenoita voisin syödä kilotolkulla. Onneksi himotukset ovat noin terveellistä sorttia, ainakin toistaiseksi. Myöskään mitään hiilihapollista en kykene juomaan. Raskaus aktivoi vanhan närästysvaivan ja väljän vatsalaukun portin. Näin on happoja liikaa ihan omastakin takaa. Eli PepsiMax, tuo aamujeni varma herättäjä, on nyt pannassa. Kun en myöskään juo kahvia, olo on aika ajoin aika nuutunut, kun en saa päivittäistä kofeiiniannostani.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Vatsatauti vol2
Ei riittänyt se keuhkoputkentulehdus-korvatulehdus-vatsatauti -kierre. Ei. Aloin ykätä uudelleen torstain välisenä yönä ja sitä tuli taas harrastettua tunnin välein melkein vuorokauden verran. Huhhheijaa. Taisi asialla olla noro. Minä ykäsin ja Isämies ripuloi. Aino on ainakin toistaiseksi vielä terve, liekö yliannostus maitohappobakteereita pitänyt hänet terveenä. Mutta onneksi näin.
Itse menin varsinkin tästä jälkimmäisestä taudista tosi heikkoon kuntoon. Paino putosi vuorokaudessa puolitoista kiloa. Lienee suurimmaksi osaksi nestehukkaa, kun eilen mikään ei pysynyt sisällä. Nyt ovat kyljet ihan sairaan kipeät. Kiitos kolme viikkoa jatkuneen yskimisen ja eilisen ykäämisen. Mitään en kyllä vihaa niin paljoa kuin oksentamista.
Mutta kuten kaverinikin NaamaKirjassa toivottivat, toivon sydämeni pohjasta, että kevään tautisaldo olisi nyt tässä. Jookos, pliis?
torstai 14. maaliskuuta 2013
Ketutusta kerrakseen
En lukenut pelkästään ilolla Potilaan lääkärilehdestä "Terveiden odottajien neuvolakäynnit vähenevät" -artikkelia. Jatkossa tukea aiotaan suunnata yhä enemmän mm. päihde- ja mielenterveysongelmaisille. Joka onkin hyvä asia, he sitä tukea tarvitsevat. Mutta pitääkö se olla "terveiltä" odottajilta pois?
Itse olin lähinnä yllätyksestä ämmyrkäinen, kun luin, kuinka vähän neuvolakäyntejä näin kakkoskierroksella onkaan. Eka oli rv:lla 8, seuraava on vasta puolivälin ylityttyä rv:lla 22. Sitten käyntejä onkin ennen synnytystä neljä tai viisi, jos yliajalle menee. Minun tapauksessani, jos tämäkin päättää ulkoistaa itsensä ennenaikaisesti, neuvolakäyntejä tullee ainoastaan kolme, joista yksi on lääkärin vastaanotto. Tokihan käyn ultrissa, mutta silti. KOLME käyntiä koko raskauden aikana. Marmattaessani tästä neuvolaan, sieltä vastattiin: "kyllä tänne aina pääsee, jos on huolta". Joo-o. Synnytystapa-arviokin, jonne pääsen edeltäneen sektion vuoksi, tehtäneen vasta sairaalaan kirjauduttaessa, ei hyvissä ajoin etukäteen.
Kun jaoin edellä olevan linkin NaamaKirjassa, sain oivia kommentteja kavereiltani. Tässä muutama paras:
"Ei se tokan saaminen mene "samalla muistilla" ku eka raskaus. Ekan kanssa kaikki on uutta ja ihmeellistä ja ei sitä muista tokan kanssa että mitäs tässä vaiheessa nyt sitten tapahtuikaan. Meillä ekan ja toka kanssa 4,5v ikäero, oli siinä aika hemmetin paljon ehtinyt unohtaa että mites tää homma nyt menikään. Synnytysvalmennukseen olisin halunnut uudestaan, mutta terkka vaan nauro että et sää minnekään enään pääse. Ne raukat, joiden ekan ja tokan raskauden välissä on 10+ vuotta, siinä ajassa kerkee varmaan nyt jotain uudistuksia suosituksissa tullu, huono mennä vanhasta muistista..."
"Ja jos oikeesti halutaan nostaa syntyvyyttä Suomessa, niin kannattais pitää todella hyvää huolta synnyttäjistä ennen ja jälkeen - ja perheistä kans!"
"On se kummallista että kaikki se hyvä mitä Suomessa on kehitetty ja jota on tänne tultu opiskelemaan ja ihastelemaan romutetaan tajuamatta seurauksia. Lapsi- ja äitikuolleisuus on mm neuvolajärjestelmän avulla pystytty pudottamaan minimiin. Että ottaa päästä!!!"
Komppaan joka ikistä kommenttia. Raskaudet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, kroppa voi olla eri kunnossa tai toimia eri tavalla eri raskauksissa.
Samalla ärrinmurrin-ketutuksella valitan samalla myös Helsingin uudistetusta keskitetystä ajanvarauksesta. Enää et voi soittaa omalle terveydenhoitajalle soittotunnin aikana, vaan soitat keskitettyyn numeroon, josta sinulle soitetaan saman päivän aikana takaisin. Plääh.
Itse olin lähinnä yllätyksestä ämmyrkäinen, kun luin, kuinka vähän neuvolakäyntejä näin kakkoskierroksella onkaan. Eka oli rv:lla 8, seuraava on vasta puolivälin ylityttyä rv:lla 22. Sitten käyntejä onkin ennen synnytystä neljä tai viisi, jos yliajalle menee. Minun tapauksessani, jos tämäkin päättää ulkoistaa itsensä ennenaikaisesti, neuvolakäyntejä tullee ainoastaan kolme, joista yksi on lääkärin vastaanotto. Tokihan käyn ultrissa, mutta silti. KOLME käyntiä koko raskauden aikana. Marmattaessani tästä neuvolaan, sieltä vastattiin: "kyllä tänne aina pääsee, jos on huolta". Joo-o. Synnytystapa-arviokin, jonne pääsen edeltäneen sektion vuoksi, tehtäneen vasta sairaalaan kirjauduttaessa, ei hyvissä ajoin etukäteen.
Kun jaoin edellä olevan linkin NaamaKirjassa, sain oivia kommentteja kavereiltani. Tässä muutama paras:
"Ei se tokan saaminen mene "samalla muistilla" ku eka raskaus. Ekan kanssa kaikki on uutta ja ihmeellistä ja ei sitä muista tokan kanssa että mitäs tässä vaiheessa nyt sitten tapahtuikaan. Meillä ekan ja toka kanssa 4,5v ikäero, oli siinä aika hemmetin paljon ehtinyt unohtaa että mites tää homma nyt menikään. Synnytysvalmennukseen olisin halunnut uudestaan, mutta terkka vaan nauro että et sää minnekään enään pääse. Ne raukat, joiden ekan ja tokan raskauden välissä on 10+ vuotta, siinä ajassa kerkee varmaan nyt jotain uudistuksia suosituksissa tullu, huono mennä vanhasta muistista..."
"Ja jos oikeesti halutaan nostaa syntyvyyttä Suomessa, niin kannattais pitää todella hyvää huolta synnyttäjistä ennen ja jälkeen - ja perheistä kans!"
"On se kummallista että kaikki se hyvä mitä Suomessa on kehitetty ja jota on tänne tultu opiskelemaan ja ihastelemaan romutetaan tajuamatta seurauksia. Lapsi- ja äitikuolleisuus on mm neuvolajärjestelmän avulla pystytty pudottamaan minimiin. Että ottaa päästä!!!"
Komppaan joka ikistä kommenttia. Raskaudet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, kroppa voi olla eri kunnossa tai toimia eri tavalla eri raskauksissa.
Samalla ärrinmurrin-ketutuksella valitan samalla myös Helsingin uudistetusta keskitetystä ajanvarauksesta. Enää et voi soittaa omalle terveydenhoitajalle soittotunnin aikana, vaan soitat keskitettyyn numeroon, josta sinulle soitetaan saman päivän aikana takaisin. Plääh.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Raikas suu
Sain Buzzattavaksi Oral-B Pro-Expert -uutuustahnoja ja -hammasharjan. Olet ehkä bongannutkin tv:stä Bridget Jones -elokuvista tutun All by myself -biisin tahdissa soivan mainoksen uusista tahnoista ja -harjasta?
Hammasharja näyttää vinkeältä ja ensin luulin, että harjaspää on vaihdettava. Mutta ei, se taipuu ja myötäilee liikkeitä paremmin kuin normiharja ja sillä pitäisi päästä vaikeisiin ja hankaliin koloihin paremmin. Joustavuus tuntuu miellyttävältä suussa.
Hammastahnoja sain kokeiluun kaksi. Sanahirviö All Around Protection (eikö tälle voitu keksiä suomenkielistä nimeä?) ja Hammaskiille Emalj (ah, luovuuden riemuvoitto tämänkin nimeämisessä). Tahnat sisältävät muista hammastahnoista poiketen tinafluoridia ja polyfosfaatteja, joiden pitäisi antaa normitahnaa paremman suojan hampaille.
Nämä ihmetahnat lupaavat auttaa säännöllisesti käytettynä näihin asioihin:
- ehkäisee reikiintymistä
- ehkäisee plakin muodostumista
- ehkäisee hammaskiveä
- ehkäisee ienongelmia
- valkaisee hampaita poistamalla pinnallisia tummentumia
- vähentää hampaiden vihlomista
- ehkäisee hammaskiilteen kulumista
All Around Protection -tahna tuo mieleeni Illodin-suuveden jostakin lapsuudesta. Vahva, lähes polttava maku ja hassu, vahvan turkoosinen väri ja rakeinen rakenne. Tahna ei vaahtoa suussa oikeastaan ollenkaan ja pesutuntuma on sillä tavalla aivan erilainen kuin normitahnassa. Tahna saa kyllä hampaat tuntumaan puhtailta ja suussa tuntuu hyvälle. Makuasioista voi kiistellä, mutta minä en ole edelleenkään myyty tuolle suuveden maulle.
Hammaskiillettä huoltava versio Hammaskiille (kuinka houkutteleva nimi!) on valkoista ja selvästi miedomman makuista. Pesutuntuma on herkässä suussani miellyttävämpi.
Ja mitä pakkauksiin tulee, susirumiahan nämä ovat. Siitä ei pääse minnekään.
Mielenkiintoisia tuotteita, mutta pari parannusehdotusta olisi: a) voisiko pakkaus olla mitenkään vähemmän luotaantyöntävä ja b) voisiko maku olla edes hitusen normihammastahnan makuinen? Jos joku innostui tämän perusteella tahnoista, niitä saa päivittäistavaraliikkeistä noin kolmen ja puolen euron hintaan.
Hammasharja näyttää vinkeältä ja ensin luulin, että harjaspää on vaihdettava. Mutta ei, se taipuu ja myötäilee liikkeitä paremmin kuin normiharja ja sillä pitäisi päästä vaikeisiin ja hankaliin koloihin paremmin. Joustavuus tuntuu miellyttävältä suussa.
Hammastahnoja sain kokeiluun kaksi. Sanahirviö All Around Protection (eikö tälle voitu keksiä suomenkielistä nimeä?) ja Hammaskiille Emalj (ah, luovuuden riemuvoitto tämänkin nimeämisessä). Tahnat sisältävät muista hammastahnoista poiketen tinafluoridia ja polyfosfaatteja, joiden pitäisi antaa normitahnaa paremman suojan hampaille.
Nämä ihmetahnat lupaavat auttaa säännöllisesti käytettynä näihin asioihin:
- ehkäisee reikiintymistä
- ehkäisee plakin muodostumista
- ehkäisee hammaskiveä
- ehkäisee ienongelmia
- valkaisee hampaita poistamalla pinnallisia tummentumia
- vähentää hampaiden vihlomista
- ehkäisee hammaskiilteen kulumista
Kuulostaa lupaavalta. Sitten testiin.
All Around Protection -tahna tuo mieleeni Illodin-suuveden jostakin lapsuudesta. Vahva, lähes polttava maku ja hassu, vahvan turkoosinen väri ja rakeinen rakenne. Tahna ei vaahtoa suussa oikeastaan ollenkaan ja pesutuntuma on sillä tavalla aivan erilainen kuin normitahnassa. Tahna saa kyllä hampaat tuntumaan puhtailta ja suussa tuntuu hyvälle. Makuasioista voi kiistellä, mutta minä en ole edelleenkään myyty tuolle suuveden maulle.
Hammaskiillettä huoltava versio Hammaskiille (kuinka houkutteleva nimi!) on valkoista ja selvästi miedomman makuista. Pesutuntuma on herkässä suussani miellyttävämpi.
Ja mitä pakkauksiin tulee, susirumiahan nämä ovat. Siitä ei pääse minnekään.
Mielenkiintoisia tuotteita, mutta pari parannusehdotusta olisi: a) voisiko pakkaus olla mitenkään vähemmän luotaantyöntävä ja b) voisiko maku olla edes hitusen normihammastahnan makuinen? Jos joku innostui tämän perusteella tahnoista, niitä saa päivittäistavaraliikkeistä noin kolmen ja puolen euron hintaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)