3 x lääkäri

Eilen oli kolmen lääkärin päivä. Reissussa meni kuusi tuntia ja illalla olin aivan puhki. Ensin kävin työterveyslääkärillä, kun ei tämä kuusi viikkoa kestänyt tukkoisuus ja nuha ota millään loppuakseen. Sain lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille ensi tiistaiksi. Saa nähdä, mitä hän sanoo ja keksiikö hän jonkun kikkakolmosen lopettaa tämän oireilun vihdoin.

Anoppi uhkasi, ettei lähde mun suppareiden kanssa mökille juhannukseksi, jos en sitä ennen käy tarkistuttamassa kohdunkaulan tilannetta. No, soitin aamulla Naistenklinikan päivystykseen ja sinnehän tie vei. Kohdunkaulassa kaikki ok, kiinteä ja täysimittainen, eikä muuttunut edes ponnistettaessa minnekään. Samalla selvisi, että hemppa on edelleen vain 107. Ei siis ihme, että väsyttää ja on veto pois. Meidän pikkutyyppi on nyt ollut joka kerta ultratessa (5 krt) ja kaksi kertaa neuvolassa asiaa tsekattaessa perätilassa. Ja jos olen omia tuntemuksia oikein tulkinnut, on se hänen vallitseva olotilansa. Vielähän tilanne voi muuttua moneen otteeseen, mutta lääkäri sanoi jo, että synnytystapa-arviota on syytä aikaistaa ainakin viikolle 35, jotta mahdolliset kääntöyritykset voidaan tehdä rv:lla 36 & 37. Samalla mitattiin Myttynen ja mitat menevät yli viikkoa, jopa kahta yli käyrien. Kokoa tyypillä on jo melkein 1500 grammaa. Kuinkakohan isoksi hän mahtaakaan kasvaa? Lääkäri jopa sanoi, että jos seuraavalla lääkärikäynnillä (kohdunkaulan tsekkaus) 16.7. mitat näyttävät edelleen suurilta, pääsisin vielä erikseen painokontrolliin.

Sitten kävin vielä tuon reissun jälkeen terveyskeskuksessa pyytämässä lääkäriltä sen B-todistuksen. Heillä oli kaikki järjestelmät kaatuneet, joten mun piti selittää koko juttu alusta alkaen uusiksi (lääkäri kun ei päässyt mun tietoja mistään näkemään). Lupasi kirjoittaa todistuksen heti, kun koneet toimivat ja toimittaa sen suoraan KELAan.

Olipahan päivä. Mutta nyt voi huoletta taas jatkaa eloa sen mikä lenssu ja supistukset sallivat.

Me päätimme siirtää mökille lähdön huomisaamuun. Yhdistelmä pahat ruuhkat - neljän tunnin mökkimatka - päikkärinsä nukkunut tahtotaapero - perillä vasta nukkumaanmenoaikaan - katastrofiyö taaperon autossa nukkumisen jälkeen ei oikein houkuttele. Sain onneksi miehen ylipuhuttua ja huomenna lähdetään heti aamiaisen jälkeen.

Ihanaa juhannusta kaikille!

Juhannus takana, hampaat edessä?

Kai minun pitää kunnon blogimutsina (?) kirjoittaa tarinaa meidän juhannuksestamme. Kävimme anopin ja pikkuihmisen (anoppini nimitys tyttärellemme) kanssa nappaamassa Isämiehen töistä jo keskiviikkona iltapäivällä. Siitä motarille ja kohti Satakuntaa. Matka meni tavanomaisesti: tyttö nukkui suurimman osan ajasta, söi puolimatkassa hyvällä ruokahalua ja posotti nukkuen vielä loputkin matkasta.

Odotukseni juhannuksen suhteen olivat kovat, ei niinkään suuret. Saimme nauttia Isämiehen kanssa löylyjen lämmöstä kaksin ja tehdä ruokaa rauhassa, kun anoppi viihdytti jälkikasvuamme. Sen sijaan kaivattu kalojen narrausreissu jäi välistä, kiitos epäotollisen tuulensuunnan. Onneksi katiska pelasti ja saimme kuin saimmekin nauttia haukipaistista, uusista perunoista, grilliruuasta ja kesän ensimmäisestä mansikkakakusta. Nyt maha pömpöttää kaikkien herkkujen syömisen jälkeen.

Juhannus sai mielen herkistymään. "Vuosi sitten juhannuksena en osannut arvata, että vajaata viikkoa myöhemmin sylissä olisi kaksi ja puoli kiloa onnea. Välillä tuntuu, että tämä tunne on rajaton ja halkaisee rintakehän." kuului NaamaKirjapäivitykseni. Samalla yritin muistella, millainen oli juhannus viime tai sitä edellisenä kesänä. Juu, söimme grillimestarina toimivan Isämiehen taikomia herkkuja, minun väsäämääni mansikkakakkua, joimme lasin jos toisenkin hyvää viiniä, pelasimme mölkkyä sukulaispoikain kanssa. Eli ei mitään suuren suurta muutosta lapsettomiin aikoihin. Enkä niitä kaipaakaan.

Aiemmin juhannuksen valvominen on tarkoittanut sitä, että valvotaan ja nukutaan myöhään, nautitaan yöttömästä yöstä. Tällä kertaa valvominen oli pikkuneidin mielestä jotakin aivan muuta. En tiedä, oliko osasyy yölevottomuuksiin se, että oman huoneen rauhaan tottunut pikkuihminen joutui nukkumaan samassa huoneessa vanhempien kanssa. Suurin syyllinen taitaa kuitenkin pilkottaa alaikenestä ja purukaluston käytöstä ja kuolan määrästä tehtyjen salapoliisitulkintojen jälkeen epäilen, että syyllisiä on useampi kuin yksi. Tyttö kun ei anna suutaan katsoa, saati sitten tunnustella. Syyllinen herätti vanhemmat vähintään kerran tunnissa neljän yön ajan. Isämies huokasi eilisiltana: ihana päästä kotiin nukkumaan, toivottavasti neitikin nukkuisi. No, viime yönä piti käydä silittelemässä tyttöä pari kertaa. Luojan kiitos. En olisi jaksanut tuota härdelliä kovinkaan pitkään. Viime yönä tosin Jussi taisi jäädä mieleen päälle, koska näin liian monta kertaa unta, että Aino itkee ja heräsin todentuntuiseen uneen.