Turhautuminen Naamakirjaan

En tiedä, mikä kyllästymisvaihe minulla on menossa. Naamakirjassa pyörivät päivitykset Foursquaresta, SportsTrackerista ja eri peleistä eivät voisi vähempää kiinnostaa. Olen laittanutkin oheiset päivitykset pois etusivun uutisvirrasta.

Mutta tuntuu, että Naamakirjassa on näiden lisäksi yhä vähemmän aitoa sisältöä, kavereiden kuulumisia, joiden vuoksi alunperin sinne liityin. Yhä harvempi kaveri postaa kuulumisiaan seinälle. Muutaman feedit taas olen joutunut piilottamaan. En vain kestä tekopirteää aina jatkuvaa hehkutusta siitä, kuinka elämä on ihanaa (ei taatusti aina ole). Samaa sarjaa ovat myös vyötärön alapuoliset vitsit tai postaukset vain ja ainoastaan siitä, mitä Irma-Petteri on taas tehnyt.

Mutta en kuitenkaan halua erota NaamaKirjasta. Sosiaalinen uteliaisuuteni estää. Samoin se, että millä muulla välineellä pysyisin perillä vanhojen tuttujen kuulumisista?

Mitä mieltä sinä olet Facebookista? Mitä kirjoittelet siellä ja miten ylipäätään käyttäydyt somessa, oletko ennemmin tarkkailija vai aktiivinen sisällöntuottaja?

Blogiahdistusta

Minua vaivaa blogiahdistus. Suurin ahdistus liittyy ajan puutteeseen ja kirjoittamiseen. Tarvitsen jonkin sortin inspiraation, että saan tekstiä aikaiseksi. Usein naputtelenkin useamman tekstin putkeen, kun inspis iskee ja ajastan ne sitten postautumaan teille myöhemmin. Usein minulla on mielessä asioita, ilmiöitä ja tunteita herättäviä asioita, joista olisi hieno kirjoittaa, mutta ehdin unohtaa kaikki päässäni suunnittelemani hienot lauseet, ennen kuin ne ehtivät näyttöruudulle. Pitäisi ruveta kantamaan mukana pientä muistikirjaa aina, että aatokset saisi kirjattua jonnekin ylös. Kun tämä pää on nykyisin niin hatara, että huju käy läpi pään, kun korvaan käy tuuli ja pään sisuksissa kaksi harmaata aivosolua törmäilevät toisiinsa.

Olen pitkään karttanut (mamma)blogeja, joissa koti on ihanan musta-valkoinen tai beige. Kaikki tavarat aina kohdillaan ja näyttää siltä, kuin sisustuslehden kuvausryhmä olisi juuri poistunut paikalta. Äiti ja lapset kuin muotilehdestä, esitellään täydellisiä, kauniita ja ah-niin-kalliita vaatteita ja joissa äiti rakastaa olla kotona, jossa hän harva se päivä leivoskelee suklaacookieseja, ja näyttää siinä sivussa täydellisestä. Itse pidän eniten elämänmakuisista, aidoista blogeista.

Joskus mietin, kuka tahtoo lukea blogiani. Blogistaniasta kun löytyy lahjakkaampia kirjoittajia kuin minä. En kirjoita lennokkaasti. Viljelen omituista huumoriani vähintään rivien välissä (tuskin kukaan muu ymmärtää sitä huumoriksi kuin minä itse). Liitän blogiini kuvia.... no, tunnustan, aivan liian harvoin. En esittele kauden muotivaatteita, enkä reseptejä (vaikka niitä olisi oikeasti jaettavaksi asti). Muistikortilla olisi kaikenlaisia otoksia taaperosta, mutta en saa sen vertaa aikaiseksi, että saisin ne siirrettyä koneelle, käsiteltyä ja liitettyä blogiin. Sorry!

Minä olen aina ollut kirjoittaja. En suinkaan se, jolla on välttämättä luokan terävin kynä, mutta olen aina nauttinut kirjoittamisesta. Siitä asti, kun opin raapustamaan lyijykynällä kirjaimia vihkoon. Olen aina nauttinut siitä, että saan purkaa ajatuksiani paperille. Kirjoitan itseäni varten. Että on jokin paikka, josta voin lukea ajatuksiani vielä vuosien päästä. Iloitsen lukijoistani ja etenkin saamistani kommenteista. Ne tuntuvat timanteilta arjen piristäjinä ja kertovat siitä, että sillä virtuaalitodellisuuden toisella puolella on oikeasti ihmisiä, jotka oikeasti lukevat näpyttelemiäni tekstejä.

Nyt haluan kuulla teiltä, mistä haluatte minun kirjoittavan? Kun usein tuntuu siltä, että oma inspis on hukassa ja sisimmässä on kuitenkin syvä halu kirjoittaa muutakin kuin yhdentekevää diibadaabaa. Auttakaa. Pliis!

Miksi Elli bloggaa?

Ihana Ada Nyt kun olet siinä -blogista antoi minulle tunnustuksen. Olen oikeasti tosi otettu, KIITOS!

Olen miettinyt itsekin, miksi bloggaan. Olen aina ollut kirjoittaja. Alunperin aloitin kirjoittamaan päiväkirjaa jo ala-asteikäisenä. Ne raapustukset söpöön kissakantiseen ruutuvihkoon ovat vieläkin jossakin kaapin kätköissä tallessa ja aiheuttavat käsiini päästyäni hervottomia naurunpyrskähdyksiä. Samaisia kirjoja löytyy ah, niin tunnemylläkkäisiltä teinivuosilta parikin kappaletta. Ne vasta hauskaa luettavaa ovatkin. Vaikka noiden kirjoittamisesta on kulunut... apua, yli kaksikymmentä vuotta, silti pystyn palaamaan senaikaisiin tunnelmiin ja fiiliksiin todella helposti.

Ekan blogini perustin salasanan taakse eroni aikaan (olen naimisissa toista kertaa) vuonna 2006. Tällöin(kin) purin pahaa oloani kirjoittamalla. Kirjoittaminen selvensi ajatuksiani ja sai asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se, että blogin salasana on matkan varrella hukkunut jonnekin, ottaa älyttömästi päähän, koska tuntuu, että tuona aikana tein valtaisan ison ja pitkän matkan itseeni.

Kun muutin Helsinkiin (2007), pykäisin pystyyn blogin City-lehden verkkoversioon. Ehdin pitää sitä parisen vuotta todella aktiivisesti, kunnes sain kimppuuni naispuoleisen stalkkerin. Häneen paloi käämit perusteellisesti. Onneksi olin tuolloin fiksu, ja otin talteen joka ikisen blogimerkintäni tuolta ajalta. Ennen kuin suljin koko tilini. Täällä ne postaukset nyt odottavat koneeni uumenissa. Ehkäpä joku päivä postaan jotakin niihin liittyvää.

Tämän blogin pistin alun perin pystyyn kavereita ja sukulaisia ajatellen. Laitoin yksityisyysasetukset aika tiukalle ja ilmoitin osoitteen vain lähimmilleni. Alussa kirjoitin läheisistäni heidän oikeilla nimillään ja kerroinpa aika tarkkaan esim. työpaikastanikin. Sittemmin olen korjaillut näiltä osin alkuaikojen postauksiani. Halusin muistiinmerkitä pienemme alkutaipaletta, koska osasin arvata, että sinne ne tarkat yksityiskohdat unohtuvat, kiitos katkonaisten yöunien ja sen, miten paljon uusi elämäntilanne ja valtaisa määrä opeteltavia asioita vievät aivokapasiteettia. Raskausaikana kirjoitin vatsavauvalle säännöllisesti kirjeitä. Haaveenani on teettää niistä joskus hänelle kirja.

Minulla on paljonkin mielessäni postausaiheita ja osa aiheista onkin jo luonnosasteella. Kuinka toivoisinkaan, että tälle rakkaaksi harrastukseksi muodostuneelle Omalle Jutulleni olisi enemmän aikaa. Mutta minkäs teet. En lupaa jatkossakaan kovin taajaa postaustahtia. Säännöllisen epäsäännöllistä, kuten se on tähänkin asti ollut. Mutta en osaisi enää kuvitella arkeani ilman tätä blogia, niin tärkeä siitä on minulle tullut.

Nytpä haastan teidät lukijani, kertomaan, mistä te haluaisitte minun postaavan? Mikä aihe kiinnostaa, mikä on ehdoton ei?