Miksi Elli bloggaa?

Ihana Ada Nyt kun olet siinä -blogista antoi minulle tunnustuksen. Olen oikeasti tosi otettu, KIITOS!

Olen miettinyt itsekin, miksi bloggaan. Olen aina ollut kirjoittaja. Alunperin aloitin kirjoittamaan päiväkirjaa jo ala-asteikäisenä. Ne raapustukset söpöön kissakantiseen ruutuvihkoon ovat vieläkin jossakin kaapin kätköissä tallessa ja aiheuttavat käsiini päästyäni hervottomia naurunpyrskähdyksiä. Samaisia kirjoja löytyy ah, niin tunnemylläkkäisiltä teinivuosilta parikin kappaletta. Ne vasta hauskaa luettavaa ovatkin. Vaikka noiden kirjoittamisesta on kulunut... apua, yli kaksikymmentä vuotta, silti pystyn palaamaan senaikaisiin tunnelmiin ja fiiliksiin todella helposti.

Ekan blogini perustin salasanan taakse eroni aikaan (olen naimisissa toista kertaa) vuonna 2006. Tällöin(kin) purin pahaa oloani kirjoittamalla. Kirjoittaminen selvensi ajatuksiani ja sai asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se, että blogin salasana on matkan varrella hukkunut jonnekin, ottaa älyttömästi päähän, koska tuntuu, että tuona aikana tein valtaisan ison ja pitkän matkan itseeni.

Kun muutin Helsinkiin (2007), pykäisin pystyyn blogin City-lehden verkkoversioon. Ehdin pitää sitä parisen vuotta todella aktiivisesti, kunnes sain kimppuuni naispuoleisen stalkkerin. Häneen paloi käämit perusteellisesti. Onneksi olin tuolloin fiksu, ja otin talteen joka ikisen blogimerkintäni tuolta ajalta. Ennen kuin suljin koko tilini. Täällä ne postaukset nyt odottavat koneeni uumenissa. Ehkäpä joku päivä postaan jotakin niihin liittyvää.

Tämän blogin pistin alun perin pystyyn kavereita ja sukulaisia ajatellen. Laitoin yksityisyysasetukset aika tiukalle ja ilmoitin osoitteen vain lähimmilleni. Alussa kirjoitin läheisistäni heidän oikeilla nimillään ja kerroinpa aika tarkkaan esim. työpaikastanikin. Sittemmin olen korjaillut näiltä osin alkuaikojen postauksiani. Halusin muistiinmerkitä pienemme alkutaipaletta, koska osasin arvata, että sinne ne tarkat yksityiskohdat unohtuvat, kiitos katkonaisten yöunien ja sen, miten paljon uusi elämäntilanne ja valtaisa määrä opeteltavia asioita vievät aivokapasiteettia. Raskausaikana kirjoitin vatsavauvalle säännöllisesti kirjeitä. Haaveenani on teettää niistä joskus hänelle kirja.

Minulla on paljonkin mielessäni postausaiheita ja osa aiheista onkin jo luonnosasteella. Kuinka toivoisinkaan, että tälle rakkaaksi harrastukseksi muodostuneelle Omalle Jutulleni olisi enemmän aikaa. Mutta minkäs teet. En lupaa jatkossakaan kovin taajaa postaustahtia. Säännöllisen epäsäännöllistä, kuten se on tähänkin asti ollut. Mutta en osaisi enää kuvitella arkeani ilman tätä blogia, niin tärkeä siitä on minulle tullut.

Nytpä haastan teidät lukijani, kertomaan, mistä te haluaisitte minun postaavan? Mikä aihe kiinnostaa, mikä on ehdoton ei?