Vaatetuspulmia

Olen varmaan aiemminkin kertonut, kuinka vihaan vaateostoksia. Itselle tai lapsille. Isämiehen on niin helppo ostaa vaatteita. Hän ottaa yhden paidan ja yhdet farkut sovitustangolta, vetää ne sovituskopissa päälleen ja menee kassan kautta ulos.

Itse ostan harvoin uusia vaatteita. Kaupassa tuntuu olevan nyt tarjolla kaikkea muuta kuin mitä meikäläinen laittaisi päälleen. Ei vain iske. Onneksi vaatekaapista löytyi kivoja ennen lapsia -vaatteita, joihin ilokseni taas mahdun ja joissa kehtaa työmaallekin mennä.

Seikkailin iltatolkulla huuto.netissä, Facebookin lastenvaatekirppiksillä ja tori.fi:ssä metsästämässä Ainolle talvivermeitä. Jotenkin tuntuu ihan absurdilta ostaa Ainolle vaatteita, joiden kokonumero alkaakin ykkösellä yhdeksäisen sijaan. Hetkinen, missä välissä tuo taapero hujahti miltei metrin mittaiseksi?

Oli ylihinnoiteltua, rikkinäistä ja ylihinnoiteltua, ei-vettä-kestävää-ja-merkin-vuoksi-ylihinnoiteltua. Ei mitään järkeä. Bongasin jo muutaman omasta mielestäni sopivan, mutta sanavalmis tyttömme tyrmäsi suorin sanoin: "minähän en noin rumaa (= yksiväristä haalaria) päälleni pue". Totesin, että nyt on ehkä se aika, kun en voi enää hamstrata ulkovaatteita siten, että molemmat muksumme voisivat niitä käyttää. Onneksemme Aino on kuitenkin aika joustava ja pitää myös sinisestä ja vihreästä, turkoosista nyt puhumattakaan. Osa sisävaatteista kiertää siten pikkuveljelläkin, kun aika koittaa. Onneksi Ainon viimetalviset haalarit sopinevat pienemmälle tulevana talvena. Tai ainakin toivoa sopii. En ala, jos tässä pitää alkaa vielä toppavermettä metsästää koossa 86. En ala.

Vaatettamisesta tekee vaikeaa paitsi taaperon tarkentuva maku, mutta myös lasten(ulko)vaatteiden mitoitus. Se koko 104 ei olekaan välttämättä sopiva. On merkkejä, joissa on pitkät raajat, ja lyhyt selkä tai toisinpäin. On merkkejä, jotka ovat reilun kokoisia kaikkinensa. On Merkkejä, joita vähäänkään itseäänkunnioittava mammabloggari ostaa. (Ja joista tämä mamma ei ymmärrä pätkän vertaa.). Oli niin tai näin, löysin kuitenkin Naamakirjan lastenvaatekirpulta Ainolle sopivan, vain kokeillun Reiman talvihaalarin hintaan 55€. Jes, talvivaatekausi. Check. Done. Ai niin, entäs ne asusteet ja kengät...

Vaatekokojen viidakossa

Ihmettelen kovin, miten nuo lastenvaatteiden kokonumerot voivat heittää noin paljon toisistaan? Tyttö käyttää tällä hetkellä pääosin kokoa 74, mutta esim. housuista osa jopa 62/68 koosta menee päälle, kestovaipasta huolimatta. Tuttahan on tunnetusti isoa kokoa, etelä-Euroopassa valmistetut pientä. Ja sitten meidän (neuvolan mukaan) kääpiöllä on lyhyet kädet, koska kaikki paidat ja bodyt ovat liian pitkähihaisia.

Ostin tässä taannoin tyttöselle kirpparilta sortsit kokoa 74. No, ne mahtuvat päälle. Ilman vaippaa. Onneksi eivät maksaneet paljoa. Tästä lähin raahaan joka kerta vaatekauppaan mukaan jonkun päälle sopivan/ ison mallivaatteet, johon mallata vaatteita. Tosin kovin paljoa uusia vaatteita tuo neiti ei tarvitse, kun varastoja on tullut sen verran täydennettyä FB:n lastenvaatekirppiksiltä. Nyt olen oman mielenrauhani vuoksi laittanut niistä ilmoitukset pois päältä, etteivät ne huuda päivät pitkät: osta, osta, osta!

(Kuva: Heartit.com)

Kaiholla katson, kuinka kauniita, äidin ompelemia vaatteita esim. Verskin Sohvi saa päällensä pukea. Osaisipa itsekin ommella tuolla tavalla. Edes perusvaatetta. Olen miettinyt, josko katsastaisin jonkun lastenvaatekurssin työväenopiston kurssilistalta ja menisin sellaiselle. Kun kotoa löytyy hyvin palveleva ompelukone, joka suotta nököttää kantokassissaan pölyttymässä. Tykkäisin ommella. Se oli koulun käsitöistä se kiva juttu, vaikken koskaan mikään erityisen hyvä ole naisellisissa kädentöissä ollutkaan.

Ompeletteko te itse lapsillenne vaatteita vai ostatteko valmiina? Onko teillä vinkkejä lastenvaatteiden kokoviidakkoon?