Välillä vilahtaa mielessä se suloinen pieni, joka nukkui perintökehdossa ja makasi paikoillaan leikkimatolla, kun kävin pikasuihkussa tai kampasin naamaani kylänraitille lähtiessämme. Tuo ikiliikkuja mölyapina (kaikella rakkaudella sanottuna) ei ole hetkeäkään hiljaa tai paikoillaan. Pelko sydänalassa käyn entistäkin nopeammin suihkussa, kun en voi koskaan olla varma, mitä tyttö on sillä välillä keksinyt omaksi viihdytyksekseen. Jos täällä on liian hiljaista, on tyttö tekemässä jotakin pahojaan. Nyt meillä asuu ihana, hampova, esiuhman tulikivenkatkuisista liekoista kärsivä vaapero. Välillä mietin, että oli se eka puoli vuotta omalla tavallaan helpompaa aikaa, mutta en silti vaihtaisi takaisin. Lausahdus: "Tämä on vain yksi OHIMENEVÄ kehitysvaihe" lohduttaa kummasti. Koska noita kehitysvaiheita riittää. Etenkin ensimmäisen vuoden aikana.
Mitä toivoisin, että joku olisi sanonut vauvavuodesta, kun olin vielä raskaana?
Vähempikin riittää. Äitiyttä ei voi suorittaa, ei, vaikka täydestä sydämestään haluaisi olla Hyvä Äiti. Niin että voisiko niihin vauvankasvatusoppaisiin kirjoittaa isosti boldattuna, että vauvan kanssa voi tehdä vaikka mitä, mutta EI tarvitse. Että tärkeintä vauvan kasvamisessa ja kehittymisessä ei ole se, mitä tai miten tekee, vaan että on läsnä. Tee äitiydestä omannäköistäsi.
Lue joku tai vaikka kaikki seuraavista teoksista: Vuoden mutsi, Jetlagissa - yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen ja Minä en sitten muutu. Avaa kummasti silmiä ymmärtämään, että tabuja on, mutta niitä voi rikkoa esim. puhumalla niistä ääneen. Toivoin, että olisin saanut nuo kaikki kirjat luettavakseni ennen lapseni syntymää. Mutta oli niistä hyötyä näin vauvavuodenkin aikana. Vuoden mutsi -kirjaa kiitän erityisesti olemattomien vatsalihaksieni kipeyttämisestä (nauramalla).
Kehitä itsellesi joko sarvikuonon nahka tai valikoiva kuulo. Jompi kumpi tekee hyvää, koska niitä neuvoja satelee ristiriitaisina joka tuutinsa, ja jonkun mielestä teet kuitenkin aina väärin. Maalaisjärjellä ja sydämellä pärjää jo pitkälle. Sinä olet oman lapsesi asiantuntija keskeneräisyydestäsi huolimatta. Toki on tilanteita, joissa neuvoja tarvitsee, mutta niitä voi sitten erikseen kysyä. Ja asioita voi tehdä myös osa-aikaisesti, kokeillen etsimällä omalle perheelle toimivaa tapaa.
Kun vauva raivoaa, hengitä syvään ja laita omaan päähäsi kuulosuojaimet. Se auttaa kummasti pysymään rauhallisempana ja vauvakin rauhoittuu nopeammin.
Kun lapsi nukkuu, lepää tai tee jotakin kivaa. Älä uhraa vauvan päiväuniaikoja kotitöille, vaan huilaa tai tee jotakin omasta mielestäsi kivaa. Ja ota oikeasti sitä omaa aikaa. Sama se, mitä teet, kunhan teet jotakin itsellesi mieluista kahden kesken laatuajan eli itsesi kanssa. Näin mielessä pysyy se, että et ole vain ja ainoastaan äiti, vaan myös Nainen.
Älä ota paineita lapsen kasvusta tai kehityksestä. Jokainen lapsi kehittyy omalla tavallaan ja omassa rytmissään. Itselle tämä oli ehkä helpointa. En tiedä, mistä sain lehmän hermot kestää 12 viikkoa kestänyttä flunssakierrettä tai viikkoa vaille viisi kuukautta kestänyttä huonoa syömistä tai neuvolan tädin kommentteja kääpiöstä.
Käy ulkona joka päivä. Raitis ilma tekee hyvää. Vaikka kävisit kiertämässä korttelin, käy. Mitä karmeampi ilma ulkona on, sitä voittajampi fiilis sinulle tulee, kun tulet vaunuilemasta ulkoa läpimärkänä.
Hanki vertaistukea. Itse olisin varmaan monta kertaa repinyt peliverkkani, jos en olisi päässyt purkamaan tunteitani ja kuulemaan muiden ikätoverivauvaojen äitien kokemuksista ja fiiliksistä. Kerran viikossa keskiviikkoisin olemme tavanneet perhevalmennuksesta tuttujen äitien kanssa. Ah, kuinka lohduttavaa onkaan kuulla, että muillaKIN nukutaan/ syödään huonosti, ei vielä käännytä/ kontata/ kävellä jnejne.
Löysin tässä taannoin kuvan itsestäni yksivuotiaana. Mieskin oli hämmentynyt kuvan nähdessään, miten olemmekaan tyttösen kanssa samannäköiset. Joskus hymyilen miettiessäni miltä rakas tyttäreni näyttää viiden vuoden päästä. En malta odottaa sitä(kään). Aika juoksee.
