Haastava lapsi

Luin tänään Tuomas Enbusken artikkelin Nukkuispa se jo. Voi, miten koinkaan samastuvani hänen elämäänsä, vaikka olenkin eri sukupuolta ja meillä on eri-ikäinen lapsi.

Komppaan, että äitiys on hienointa, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Silti koen välillä riittämättömyyden hetkiä, kun olen kovin ymmälläni, mitä pikku tyttäremme huutaa naama punaisena. En ymmärrä, miksi tyttönen heittelee ruokaa lattialle, tekee kiellettyjä asioita vol. 247 ja ei halua nukahtaa päikkäreille tai yöunille, vaikka on selkeästi väsynyt. Tämä on kovin duuni, missä olen ollut. Ja minulla on sentään kuusitoistatuntisia työputkia takana, projekteja mahdottomilla deadlineilla ja onpahan tuossa rytäkässä tullut hankittua vatsahaavakin.

Kun Ainolla on känkkäpäivä, mikään ei ole hyvä. Ei lattialla leikkiminen, ei sylissä olo. Ei laulaminen, tanssiminen, lukeminen, ulkoilu, syöminen saati nukkuminen. Pukemisesta ja vaipan vaihdosta puhumattakaan. Se, mikä maistui eilen hyvällä ruokahalulla, syljetään tänään lattialle. Koen olevani kädetön ja neuvoton tuon yksitoistakuisen raivon edessä. Minä, joka yleensä selviydyn yllättävistäkin tilanteista (joskus paremmin joskus huonommin) partiolaisen kekseliäisyydellä, olen välillä todellakin hoo moilasena. Välillä lasken hetkiä aamusta, jolloin tyttö menee ekoille päikkäreille. Että saan edes sen hetken huoahtaa. Mutta kun vien raivosta karjuvaa, yliväsynyttä lasta viidettä kertaa päiväunille, on nauru kaukana. Pahimpina päivinä olen laittanut Peltorit korville. Karjuvaa lasta jaksaa paljon paremmin, kun on jotakin ääntä vaimentavaa välissä. Olen modannut vähän Finlaysonin slogania: lapsen ja ihmisen väliin tarvitaan jotakin ääntä vaimentavaa. Suosittelen. Oikeasti.

Ainon isovanhemmat ovat sanoneet: "ah, ihanaa, kun teillä on niin helppo lapsi". Vastaan tähän hokemaan nykyään: "niinpä, kun te olette saaneet rusinat pullasta. Teille ei Aino ikinä raivoa tai kiukkua. Te ette joudu nousemaan hänen kanssaan pahimpina öinä yli tusinan kertaa."

Silti. Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut. En vaihtaisi päivääkään pois. Mutta tunnustan, että olen  joskus todella väsynyt ja tekisi mieli karata edes hetkeksi. (Tähän sivuhuomautuksena se, että mies hoitaa kunnioitettavan paljon ja hyvin lastamme.) Pian koittaa se aika, jolloin tänä iltana pieni lohikäärmeemme viedään yritetään viedä unten maille. Hän on selvästi väsynyt, mutta pitäkää peukkuja, ettei ennen nukahtamista tarvitsisi käydä viittä kertaa makuuhuoneessa.

Lastenhankintatoiveet ja todellisuus

Väestöliiton valmistunut tutkimus Toiveesta toteutukseen - Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä ei kerro juuri mitään uutta.

Sen sijaan tieto, että joka toinen lasta suunnitelleista ei toteuttanut aikomustaan, oli minulle yllätys. Että määrä on noinkin iso. Itse aiemmassa elämässäni lapsettomien kanssa toimineena näin läheltä, kuinka montaa paria (20%) lapsettomuus tavalla tai toisella koskettaa. Asia on kipeä kuin jatkuvasti vereslihalla oleva haava. Se, että lähipiiri toivoo tai suorastaan jopa vaatii perheenlisäystä, ei asiaa ainakaan helpota. Toiveiden toteutumattomuus satuttaa. Etenkin, jos asialle ei löydetä syytä. Koen surua nytkin, kun lähipiirissäni on useita ihastuttavia pariskuntia, joiden tyhjän sylin toivoisin saavan täyttymyksen.

Hyvä tutkimuksen tieto oli se, että ne, jotka eivät aio hankkia lapsia, eivät niitä hanki. Että epätoivottuja lapsia syntyy meillä nähtävästi kuitenkin vähän. Ja että ne, jotka eivät lapsia koe "omaksi osakseen", jäävät vapaaehtoisesti lapsettomiksi. Se heille suotakoon. Ja että pariskunnat eivät tutkimuksen mukaan yritä lapsen avulla pelastaa ongelmissa olevaa parisuhdettaan, on hyvä asia. Lapsen pienille harteille tuo taakka on liian raskas kannettavaksi. Itse mieluummin elin koko lapsuuteni äitini kanssa kahden, kuin että paikalla olisi ollut isä, joka ei koskaan olisi minua edes halunnut.

"Taloudellisessa turbulenssissa lasten hankintaa lykätään". Mistä sitten johtuu, että kaikki pääkaupunkiseudun synnytyssairaalat pullistelevat synnyttäviä äitejä ja sulkuja on vähän väliä päällä? Ja tätä on jatkunut jo ainakin puolitoista - pari vuotta. Ja busseihin ei usein mahdu, kun kyydissä ovat jo kahdet vaunut ja kävelylenkillä tulee koko ajan vaunuilevia vanhempia vastaan?

"Lastenhankintasuunnitelmien kariutumiselle löytyy erilaisia syitä. Sitä selittävät erityisesti ikä, perheen talouteen liittyvät tekijät, huono parisuhde tai kumppanin kielteinen asennoituminen lastenhankintaa kohtaan. Mikäli lastenhankintaa lykätään ja lykätään, tulevat biologiset realiteetit jossain vaiheessa vastaan, ja todennäköisyys vanhemmaksi tulemiseen pienenee," kertoo tutkimus.

Äitini on useampaan otteeseen sanonut, että hän ei koskaan antanut itselleen lupaa haaveilla lapsenlapsesta. Ehkä siksi, koska en sitä aiemmassa avioliitossani itsekään uskaltanut tehdä. Kun olin itse vaarassa sekä fyysisesti, että psyykkisesti, tärkein päätökseni parisuhteesta lähtöä ennen oli huolehtia varmasta ehkäisystä. Pahin virheeni olisi ollut raskautua tuossa painajaismaisessa elämäntilateessa. Kun kohtasin ihanan nykyisen aviomieheni, meille oli alusta saakka selvää, että toivomme perheenlisäystä.