Ajan nyt loppuun viime syksynä kesken käynyttä moottoripyöräkorttia. Jotta pääsen irrottautumaan pariksi tunniksi, on apuun kutsuttava isoäidit. Vaikka olen vähän surullisena siitä, ettei Ainolla ole laisinkaan isoisää, iloitsen kuitenkin siitä, että hänellä on kaksi aktiivista ja innokasta isoäitiä. Jotka vielä kaiken lisäksi asuvat sen verran lähellä, että heidät on helppo kutsua apuun. Ja avuksi äidit ovat olleetkin. Ihan uskomattoman paljon.
Lähinnä turvaudun omaan äitiini. Hän kun on eläkkeellä ja hänellä on enemmän aikaa. Hänelle voi soittaa, kun Aino oppii uuden taidon ja hän on siitä aidosti yhtä ilahtunut ja ihmeissään kuin minäkin. Toisaalta mummin kanssa voi myös keskustella, kun vauva-arki alkaa ahdistaa. Mummilla on (lähes) aina aikaa, syli Ainolle ja korvat minulle. Mutta toisaalta, on hyvä, ettei äitini pääse aina paikalle. Että sitten soitan anopille, jonka haluan olevan yhtä läheinen Ainolle kuin äitini.
Nyt huomaan, kuinka mahtavaa on, kun äiti asuu tarpeeksi lähellä (mutta silti tarpeeksi kaukana). Hänestä on tullut korvaamaton. On aivan uskomattoman ihanaa, että Ainolla on mumminsa. Koska itselläni on aina ollut läheinen suhde omaan isoäitiini. Se suhde on ainutlaatuinen. Olen niin kiitollinen, että Ainolla on mumminsa. Mummi on aivan paras.
Kiitos äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!