Keskustelimme lasten käytöstavoista. Puheenaiheen kirvoitti eräs lapsi, joka ei suoraan sanottuna osaa käyttäytyä, eivätkä lapsen vanhemmatkaan puutu huonoon käytökseen. Esim. ei ole kohteliasta heitellä vieraita kovilla esineillä, hakata näitä, kun vieras ottaa esineen pois, vetää pizzapalaa pitkin vieraan paitaa tai tiputtaa isäntäperheen lapsi tuolilta. Omat tenavani olisivat tässä vaiheessa saaneet jo huutia, mutta miten puuttua kaverin lapsen käytökseen, jos lapsen omat vanhemmat eivät sitä tee?
Mielestäni on olemassa peruskäytöstapoja, joita pitää noudattaa. Ketään ei saa satuttaa ja jos vahinko käy, pyydetään anteeksi ja halataan. Toisten kotona olen teroittanut, että toisten tavaroita pitää käsitellä nätisti. Tavaroita ei viedä toisen kädestä ja mitään ei saa tahallaan rikkoa. Ruokapöydässä käyttäydytään, ei tuoda leluja ruokapöytään ja ruokailun lopuksi kiitetään. Kaikkea pitää ainakin maistaa ja marista ei (ruokapöydässä) saa. Jos ruoka ei maita, sitten mennään pois pöydästä ja seuraava ruoka tulee normiaikaan. Taaperon odotan jo osaavan odottaa muutaman kymmenen sekuntia, jos hänelle niin sanotaan, kun esim. minulla on vaikka vaipanvaihto pienemmälle kesken.
Toki pitää huomioida lapsen ikä. Kaksivuotiaalta ei voi odottaa samaa käytöstä kuin viisivuotiaalta. Ja en ole myöskään ranskalaisen kasvatusmetodin kannalla. Lapsista lähtee ääntä ja vahinkoja sattuu, mutta jokin raja sentään. Antoisan keskustelun päätteeksi totesimme kaikki yhdestä suusta: rajat ovat rakkautta!
Mitä mieltä te olette lastenkasvatuksesta ja toisten lasten tekemisiin puuttumisesta?
Mietin tätä omalla kohdallani. Jos olisin esim. 5-vuotiaana käyttäytynyt huonosti naapurissa. Kumpi olisi ollut parempi: komentaa minua vai ojentaa vanhempiani? Äkkiseltään tulee sellainen tunne, että jos olisin varastanut naapurin lasten leluja ja rikkonut tavaraa, niin olisi hyvä jos naapurin äiti ja isi puuttuisivat asiaan suoraan minulle. Heidän säännöt. Ja jos sattuisi niin että naapurin sana olisi ihan liian kova ja pelottava, niin pallo olisi kätevästi omilla vanhemmillani: he eivät enää päästäisi minua sinne leikkimään ja sotkemaan.
VastaaPoistaJos taas minä olisin leikkinyt legoilla ruokapöydässä omassa kodissa, niin sitten se on vanhempieni valtakuntaa, ja meillä on ne säännöt.
Tällainen tunne vatsanpohjassa aiheesta tuli.
-Nupsu