tiistai 8. huhtikuuta 2014

Töihinpaluu lähenee

Tuntuu kovin lopulliselta, kun tuli täytettyä virallinen poissaolohakemus töihin ja samalla ilmoitettua takaisinpaluupäiväni. Kyllähän minua jännitti Ainonkin jälkeen palata töihin, mutta kun toivoin jääväni mahdollisimman pian uudelle äitiyslomalle, oli fiilikseni töihinpaluusta ihan eri. Nyt, kun palaan töihin pysyvästi, jännittää vielä enemmän. Kun tiedän, että työpaikalla odottaa iso proggis loppuunsaattamista (toki yhdessä projektia vetäneen henkilön kanssa), se pistää kutinaa varpaisiin. Ai näillä aivoilla pitäisi aikaansaadakin jotakin järkevää?

Oiva saa nauttia kotihoidosta vuoden vanhaksi, kun Isämies pitää hoitovapaata minun töihinpaluuni jälkeen. Oivan hoitotaipaleen alku ei jännitä läheskään niin paljon kuin Ainon aikanaan. Oiva kun pääsee maailman parhaimmalle hoitajalle, vain kymmenen minuutin matkan päähän kotoa. Johannan kanssa synkkaa kaikki, kasvatus- ja ajatusmaailma, huumori ja joustaapa hän hoitoajoissakin, jos töissä sattuu lähdön hetkellä joku skämmi tai juna menee nenän edestä. Toki tällöin haemme lapset jonakin toisena päivänä aiemmin.

On ihanaa, kun ei tarvitse koko kevättä murehtia, mistä hoitopaikasta lapsi paikan saa vai saako ollenkaan. Kahdelle kaverille on jo ilmoitettu, että asuinalueen kaikki päiväkodit ovat tupaten täynnä, eikä paikkaa saa.

18.8. koittaa siis meikäläisen kohtalonpäivä, kun palaan takaisin sorvin ääreen. Mietin jo nyt, tuntuuko työ yhtä kiinnostavalta ja mielekkäältä kuin ennen perhevapaita? Saako työ sytytettyä minut, kuten aiemmin? Kuinka nopeasti saan aivoni työmoodiin ja sitä tulostakin aikaiseksi?

2 kommenttia:

  1. Onko kyseessä siis perhepäivähoitaja? Perhepäivähoitajalle itsekin haluaisin tuon ikäisen viedä, mutta meillä ei niitä oikein ole lähellä.

    Oliver

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliver, kyseessä on yksityinen perhepäivähoitaja. Tänä päivänä tilanne taitaa valitettavasti olla se, että kun vanhat konkarihoitajat jäävät eläkkeelle, tilalle ei saada uusia. Tämä on tilanne meidän asuinalueellamme. Siksi on todellakin mahtavaa saada molemmat lapset samalle hoitajalle.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!