sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Menovinkki kauneudesta pitäville

Kotiamme lähellä on upea nähtävyys. Jos olet ensi tai sitä seuraavalla viikolla pääkaupunkiseudulla, käy ihmeessä tutustumassa tähän kauniiseen nähtävyyteen. Itse asustan Haagassa kuudetta vuotta, enkä ole koskaan nähnyt Alppiruusupuiston olevan niin upeassa loistossa kuin nyt.

Vai mitä tuumaatte?


 


Haagan Alppiruusupuisto (Rodopuisto) on osa Suomen oloissa ainutlaatuista puuvartisten koristekasvien kasvinjalostustyötä. Alueelle istutettiin vuonna 1975 yhteensä 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Alueella kasvaa alppiruusujen lisäksi myuös atsaleoja. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto. Sävyjen, kokojen ja kukkamuotojen repertuaari on hämmentävän laaja. Alueella kukkii parhaillaan myös suopursu ja lakka ja tuoksujen kavalkadi on hurmaava.

Alppiruusupuisto sijaitsee Etelä-Haagassa Laajasuontien loppupäässä. Paikalle pääsee paikallisjunalla (Huopalahden asema) sekä busseilla 40, 41, 43 ja 43B (Thalian aukion pysäkki) ja 550 (Eliel Saarisen tien pysäkki). Jos tulet autolla, jätä se Laajasuontielle.

1 kommentti:

  1. Puisto on huikea! Kävin siellä maanantaina. Ihan kun ulkomailla ja kauniissa viisdakossa olisi ollut. Upea paikka!

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!