...että tämä tauti vihdoin loppuisi. Aino rohisee ja yskii, mutta ei ole kuumetta. Minulla on kuumetta ja nenä vuotaa. Ehkäpä alkuviikon kunniaksi suuntaamme lääkäriin. Ja että saisimme olla terveenä mahdollisimman paljon tämän jälkeen. Että Aino olisi perinyt ennemmin isänsä terveyden kuin omani.
...että olisi pian ainakin maaliskuu, niin pääsisimme toiselle kevään reissullemme. Maaliskuinen reissumme suuntautuu Berliiniin. Jos sinulla on antaa reissuvinkkejä, niitä otetaan mielellään vastaan. Toukokuussa suuntaamme arvontavoiton avulla länsinaapuriimme laivalla. En olekaan käynyt Tukholmassa sitten.... kahdeksankymmentäluvun. Eli ihan aikakin päivittää se elämys.
...että Aino vähitellen lopettaisi yöhäsäämiset ja heräisi vain kerran-pari tankkaamaan. Mutta kun toinen äheltää, öhisee ja välillä itkeekin vieressä toista tuntia ja kello näyttää aamukolmea, alkaa muutenkin lyhyt pinnani lyhentyä entisestään. Etenkin nyt, kun itse olen puolikuntoinen, en jaksaisi tassutella pientä sataa kertaa yössä.
...että oppisin kuvaamaan järjestelmäkamerallamme paremmin. Siihen täytyy oikeasti paneutua, koska haluan tallentaa tyttäremme ensimmäistä vuotta paljon kuviksi, muistikuvat kun tuntuvat olevan vieläkin kovin hataria.
...että jaksaisin tässä loppumammaloman aikana käydä lähes kaiken omaisuuteni läpi. Jotenkin minua on alkanut ahdistaa tämä tavaramäärä. Suorastaan kauhistuin, kun kävin katsomassa alakerran varastokomeroamme. Yläkerran häkkivarastomme sentään on jossakin järjestyksessä. Kaapissani on vaatteita, joita en ole käyttänyt piiiiitkään aikaan. Jos en saa lahjoitettua niitä äidilleni, lähtevät ne kiertoon muulla tavoin. Jotenkin ylimääräisestä tavarasta eroon pääseminen on kovin puhdistavaa. Kaapeista löytyy kaikkea sellaista, joista olen ajatellut "ehkä tätä tarvitsee joskus". Näistä kaikista aion hankkiutua eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!