On se kumma, mitä tämä pitenevä päivä saa aikaan.
Alan haaveilla lomasta. Hei, eihän se ole kuin viiden kuukauden päässä!
Alan haaveilla isommasta asunnosta. Milloinkohan se rikas Amerikan täti mahtaisi kuolla kupsahtaa, kun Oy Veikkaus Ab ei ole suhtautunut suopeasti anomuksiimme? Yksi huone asuinalueellamme tarkoittaisi +100 000 lisää lainaa. Ei kiitos!
Alan haaveilla kaikesta uudesta sisustustavarasta. Päädyn kuitenkin katsomaan noita samoja tyynyjä ja verhoja, kuin tähänkin asti. Ne vain näyttävät niin... meiltä?
Alan haaveilla ompelusta. Minä, seiska-kasi käsitöistä. En ole koskaan ollut ompelukoneen tai saumurin lämpimin ystävä, mutta joka kevät alan haaveilla siitä, että ompelisin omilla pikku nakkisormillani jotakin. Jotakin, jonka voisi vaikka piilottaa vaatekaapin pimeimpään nurkkaan.
Alan haaveilla keväisistä vaatteista. Vaikka joka kevät katselen kauhulla kalmankalpeaa ihoani ja totean, että itseruskettavalle olisi vissiin tarvetta. Joka kevät manaan myös kevään trendivärit, joista mikään ei tunnu minulle koskaan sopivan.
Jokin tässä keväässä silti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!