torstai 10. huhtikuuta 2014

Imuri nenään

Kun kuulin ensimmäisen kerran pölynimuriin liitettävästä nenäimurista, olin luonnollisesti skeptinen. Pölynimuri ja nenä? Siinähän irtoaa vähintään limakalvotkin samalla.

Kun Oivan lenssu kesti kaksi viikkoa, kyllästyin itsekin tukkoisena imemään pienen ihmisen räkää nenä-Fridalla. Niin tehokas kuin laite olikin, oli vaikeaa pitää rimpuilevaa lasta paikallaan ja yrittää saada osuttua nenään imupäällä, saati sitten imettyä sillä räkää. En tiedä, onko tekniikassani jotakin vikaa vai puuttuiko minulta kaksi raajaa ko. operaatiossa, kun koin sen tosi vaikeaksi.

Tilasin meille sitten tuon pölynimuriin kytkettävän laitteen jostakin verkkoapteekista. Testasin laitetta ensin itselläni. Ensin kokeilin kämmenselkään. Ei tuntunut miltään. Sitten nappasin imupään omaan nenääni ja kappas, sieltähän tuli komea satsi. (Säästän teidät tarkemmilta kuvauksilta.)


Nenäimuri imee liman pölynimurin avulla, mutta ei pölynimurin koko voimalla. Nenäimuri mukauttaa itsensä oikeaan imutehoon. Pölynimuri imee jatkuvalla imuteholla, mikä mahdollistaa liman poistamisen joka paikasta nenästä. Tunne on sama kuin itse niistäisi voimakkaasti. On paljon helpompaa, kun voi napakasti pitää lapsen päätä paikallaan, eikä tarvitse itse keskittyä liman imemiseen. Oiva ei pelkää imurin ääntä. Hän inhoaa normaalistikin nenäänsä koskemista, joten eihän hän imustakaan tykkää. Mutta uskon, että säännöllisellä liman poistamisella hän parani nopeasti, eikä tulehdus mennyt tälläkään kertaa korviin. Suosittelen!

Ainon kanssa säädimme suolaliuostippojen kanssa. Silloin en tiennyt (tai ei ollut vielä myynnissä) sata kertaa kätevämpää tuotetta, Physiomer Mist -suihketta. Käytänpä sitä itsekin (molemmilla lapsilla on oma pullonsa, samoin mammalla) nuhakaudella.

Tässä postauksessa kehutut tuotteet olen ostanut omalla rahalla, enkä saa mitään etuja niistä kertoessani. Haluan vain jakaa omia positiivisia kokemuksiani eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Ystävä on myös kehunut tätä, itse olin skeptinen, mutta kun tarkemmin miettii niin varmasti näppärä. Saa tehokkaammin nenän puhtaaksi, kutta toisaalta imurin ottamisessa oma (viiden sekunnin..) vaivansa + yöllä ei viitsi imurilla metelöidä. Physiomerin suihke on myös täällä ollut käytössä, tippoihin verrattuna huomattavasto parempi vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, AnneK. Physiomer on kyllä loistava!

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!