Ekoilua

Blogeissa on kiertänyt ekohaaste. Vaikkei kukaan ole minua haastanutkaan, ajattelin kuitenkin kertoa omat ajatukseni vihreästä elämästä.

En ole koskaan ymmärtänyt kiihkoilua tai "nimeltäsanomattomalla opuksella" päähn lyömistä. Kukin eläköön tavallaan, mutta tietyt asiat ovat minulle tärkeitä.

1. Kestoilu
Kestoilu on ollut meidän perheelle tärkeä ja selkeä valinta. Juuri kahden mammakaverin kanssa puhuin "mitä sitten, kun KAKSI lasta on ohi vaippaiän"? Miltä sitten mahtaa tuntua, kun ei tarvitsekaan joka päivä pestä vaippapyykkiä tai koota vaippoja? Enää ei ole kuivaustelinettä olohuonetta koristamassa. Mä en tykkää kertseistä. Ne haisevat pahalle, näyttävät kestojen ihanien kuosien rinnalla niiiiiin pliisuilta, ja se kemikaali- ja muovikuorma. Ah, onneksi niitä ei tarvitse käyttää. Käytän itse myös kestoliivinsuojia ja vaipanvaihtoalusta on kankainen. Harsot ovat kovassa käytössä monessa eri tarkoituksessa. Myös ruokalappu kulkee aina mukana.

2. Matkustus
Meillä ei ole autoa. Se on tietoinen valinta. Jatkossakin, nelihenkisenä perheenä, mökkimatkat tehdään joko äitini tai anopin autolla tai vuokra-autolla. Kaupassa käydään bussilla tai pyörällä tai käytetään kauppojen kotiinkuljetuspalveluita. Meillä ei olisi mahdollista edes nykyisessä taloyhtiössä saada autopaikkaa. Auton omistaminen kerran viikossa tapahtuvaan kaupassa käyntiin tai joka toinen kuukausi muutaman sadan kilometrin mökkimatkaan ei ole ihan järkevää. Eräs ystäväni eka kommentti raskaudestani (onnittelujen jälkeen) oli seuraava: "nyt te varmaan sitten vihdoin ostatte sen auton?". TÄH? Vaikka joskus tuntee itsensä kuormajuhdaksi, kun kantaa viikon ruokaostokset kotiin, ei se silti puolla auton hankkimista tai omistamista. Todennäköisesti en myöskään osta koskaan omaa moottoripyörää, vaan vuokraan pyörän aina silloin, kun haluan lähteä ajelemaan.

Me emme myöskään matkustele suuremmin. Suurin syy tähän on viime vuosina ollut Ainon ja minun sairastaminen, vaikka mitään vakavampaa meillä kummallakaan ei ole ollut. Olemme vain aina sairastuneet silloin, kun joku kiva reissu on ollut lähtökuopissaan. Siksipä emme ole täksi kevääksi uskaltaneet varata ulkomaan reissua (vaikka mieli on muille maille vierahille hinkunutkin), koska vatutus odotetun reissun perumisesta on vain niin suuri. Minä olen lapsena tottunut siihen, että pääasiassa matka tarkoitti yhtä kuin matkaa kesämökille. Lapsena kävin kyllä naapurimaissa, mutta etelässä kävin ennen kuuttatoista ikävuottani tasan kerran.

3. Hävikin vähentäminen
Minua on aina harmittanut suuresti ruuan pois heittäminen. Nyt minusta on tullutkin varsinainen riperuokahirmu. Eli katson tarkkaan, mitä jääkaapista löytyy ja laitan ruokaan joskus nahistuneetkin kasvikset. Lihat meidän huusholliin ostetaan yleensä -30% tarroilla varustettuna. Pakastetila on hyvin käytössä, sieltä löytyy vielä tässäkin vaiheessa vuotta litratolkulla itse poimimiamme marjoja ja sieniä.

3. Ostokset
Pyrin ostamaan Ainolle kaikki vaatteet käytettyinä. Minä olen sen verran pihi, että en maksa yhden kauden käytössä olevasta vaatteesta mansikoita. Nyt löysin kolme välikausipukua Ainolle neljälläkympillä. Tai tämä lastenvaatehössötys tiettyjen merkkien ympärillä. En k-ä-s-i-t-ä. Olen järkeistänyt omien vaatteiden ostoa siten, että ostan yleensä vaatteen vasta nukuttuani yön yli. Sen lisäksi harkitsen aina, sopiiko vaate osaksi nykyistä vaatekaappia eli onko minulla jo olemassa vaatteita, joiden kanssa uusi yhdistää. Jos ei löydy, vaate jää kauppaa, oli se miten ihana tahansa. Yritän ostaa iättömiä vaatteita, trendivaatteet eivät muutenkaan yleensä kolahda makuuni. Jos en käytä jotakin vaatetta vuoteen, lähtee se kiertoon joko läheisille tai lähimpään UFF:n laatikkoon. Äitiysvaatteet ajattelin tosin tämän raskauden jälkeen myydä NaamaKirjan kirppiksillä, samoin Ainolle pieneksi jääneet vaatteet.

Olen kosmetiikkahamsteri, tunnustan sen avoimesti. Innostun uusista tuotteista, joita pitää sitten saada myös itse kokeillakin. Nyt olen kosmetiikkalakossa eli en osta uusia tuotteita, ennen kuin joku vanha loppuu. Siihen meneekin aikaa, koska kaapissa on yhtä sun toista rasvaa, puhdistusvoidetta ja meikkituotetta. Tämä lakko tekee minulle vain hyvää. En voi kokonaan luopua kasvomeikeistä. Ihoni kun on hyvin kalpea ja kiitos couperosan, hyvin kirjava. Minulle riitti, kun pari kertaa isoäitini kysyi meikittömänä hänen luokseen mennessään: "oletko jotenkin vakavasti sairas?".

Kiinnitätkö sinä ekologisuuteen huomiota omassa arjessasi. Miten?

Tänään mielessä

Tänään haluan erityisesti kantaa niitä, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä. Lapsettomien lauantaita vietetään tänä vuonna 20. kerran. Äideillä on kerran vuodessa päivä, jolloin kaikki; tienvarsimainokset, tv, lehdet, kukkakaupat, ravintolat ja kauppakeskukset hehkuttavat tätä päivää jo monta viikkoa ennen h-hetkeä. Liput liehuvat ja äidille toivotetaan onnea maailman tärkeimmästä tehtävästä, äitiydestä.  Äitienpäivän aikaan joka puolella korostetaan äitiyden ihanuutta ja pidetään itsestään selvänä, että kaikki naiset voivat halutessaan olla äitejä. Valitettavasti näin ei ole: läheskään kaikista lasta toivovista naisista ei tule äitejä eikä miehistä isiä. Vanhemmuus ei ole kaikille itsestään selvää ja ettei lapsiperhe ole ainoa perhemuoto.

Lapsettomien lauantaita ei vietetä suinkaan siksi, että haluttaisiin vähätellä vanhemmuuden onnea tai kieltää sen juhliminen. Simpukka-yhdistys sen sijaan haluaa tuoda esiin suuren, mutta hiljaisen tahattomasti lapsettomien joukon (heitä kun on noin viidennes pariskunnista). Hekin ansaitsevat arvostusta, huomiota ja ymmärrystä.


Seurattuani läheltä muutaman ystävän lapsettomuustaivalta ja tehtyäni aiemmin työurallani töitä lapsettomien kanssa, tiedän ja tunnen, kuinka arka ja satuttava asia on. Edes saatu lapsi ei vie kaikkea kipua sielusta pois, vaikka hoitaakin haavoja. Itse en pidä äitiyttä itsestäänselvyytenä. Todellakin arvostan sitä, että oma äitini on vielä elossa ja saan viettää äitienpäivää hänen kanssaan. Samalla arvostan  suuresti sitä, että minusta tuli äiti. Maailman ihanimmalle kohta kaksivuotiaalle prinsessalle ja vatsassa kasvavalle Myttyselle. On valtavan iso siunaus ja onni, jos haluaa lapsia ja heitä saa.

Kutsu tuli

Nyt se kutsu Naistenklinikan erikoislääkärille tuli. Kutsu tupsahti maanantaisen neuvolakeikan jälkeen, kun terveydenhoitaja huomasi Myttysellä rytmihäiriöitä/ lisälyöntejä. En ole huolissani. Kahdestakaan syystä. Useimmiten tässä vaiheessa raskautta ilmenevät rytmihäiriöt johtuvat sikiön vielä kehittyvästä sydämestä ja häviävät, kun viikkoja kertyy lisää. Toisaalta taas minulla itselläni on niin paljon tutkitusti hyvälaatuisia rytmihäiriöitä, rytminsiirtoja ja lisälyöntejä, etten osaa olla asiasta huolissani. SILTI tuo kutsu pisti jännittämään.

Aika tuli juuri harmittavasti ensi tiistaille eli joudun nyt tappelemaan neuvolan kanssa maanantaiksi ajan lääkärille uutta sairaslomatodistusta varten. Mä kun luulen, ettei mua tämän supistusmäärän kanssa päästetä enää töihin. Tosi nahkeasti on meidän neuvolan/ terveyskeskuksen kanssa tällä kierroksella kaikki hoitunut. Harmi sinänsä, mielelläänhän palveluita käyttäisi, kun ovat tuossa parin korttelin päässä.

Tajusin vaan tässä, että ehtisin hakea vakuutusyhtiöltä sen sairaskuluvakuutuksen tulevalle vauvalle ennen tuota tiistaista lääkärikäyntiä. Koska jos äitiyskorttiin tulee merkintä kardiologisista tutkimuksista, oon ihan varma, että kaikki sydämeen viittaavat asiat karsitaan sitten vakuutuksen piiristä pois. Pitääpä pistää töpinäksi.

Joskus jotakin hyvääkin

Naputin tässä taannoin Naamakirjasta. Joo, suurimmaksi osaksi olen edelleen turhautunut koko palveluun. Nyt, kun säädin asetuksia vähän, on sekin muuttunut siedettävämmäksi.

Mutta lauantaina NaamaKirja osoitti taas hyvät puolensa. Kaverini seinälle postasi tutun kuuloinen ihminen. Piti ihan tarkistaa, että onhan kyseessä SE ihminen. Olihan se.

Palatkaa ajatuksissa miltei kaksikymmentä viisi vuotta takaperin. Olin silloin reilu kymmenvuotias tenava. Asuimme eräässä kurssikeskuksessa, jossa äitini oli emäntänä. Paikan huono puoli oli se, että se oli keskellä korpea ja lähimmän kaverinikin luokse oli matkaa kuusi kilometriä, joka yleensä pyöräiltiin, kun eihän siellä mitkään bussit kulje.

Olin tosi ilahtunut, kun kurssikeskuksessa tapasin paljon muita lapsia ja aikuisiakin. Tuolta ajalta on paljon lämpimiä muistoja. Eräs lämpimimmistä liittyy erääseen aikuiseen naiseen, jonka kanssa vietin mukavan pariviikkoisen. Juttelimme paljon, hän jaksoi leikkiä kanssani ja vaikutti oikeasti kiinnostuneelta minusta. Olimme pitkään kirjeenvaihdossakin tämän herttaisen naisen kanssa. Sitten yhteydenpito harveni ja harveni ja lakkasi sitten kokonaan. Monesti vuosien varrella olen miettinyt, mitäköhän tälle ihmiselle tänä päivänä kuuluu.

Mitäpä huomaan toukokuisena lauantaina? Tämä samainen ihminen on postannut kaverini seinälle! Laitoin hänelle pikapikaa kaveripyynnön ja yhtä aikaa alkoivat viestit lennellä. Molemmat kertasivat parinkymmenen vuoden kuulumiset lyhyesti ja voi, kuinka molemmat ilostuimmekaan vanhan tutun löytymisestä. On sillä NaamaKirjalla hyvätkin puolensa!

Neuvolakäynti II

Kävin äsken toisella (!) neuvolakäynnillä. Viikkoja on nyt kasassa 22. Painoa on tullut, kuten osasin arvatakin, mutta eipä voi mitään. On syötävä kolmen tunnin välein, tai muuten pääsen halaamaan posliinia. Kyllä, vieläkin. Pyrin vain pitämään syömiset järkevinä.

Hemppa on laskenut 105. Ei ihme, jos olo on vähän nuutunut. Pitää aloittaa raudan syönti. Siitä mahani ei tule tykkäämään. Parista rautamerkistä meinasi edellisessä raskaudessa lentää laatta. Nyt kokeilen sitä, että nappaan raudan yöllisen vessakäynnin jälkeen, niin ei tarvitse sitten miettiä syömisiä raudan oton yhteydessä.

Sitten oli sydänäänien kuuntelun vuoro. Edessä oleva istukka blokkasi äänet aika hyvin. Sitten, kun syke saatiin kuulumaan, kuului siellä selviä lisälyöntejä. Itse en moisesta hätkähtänyt, kun mulla itselläni on sekä hyvälaatuisia rytmihäiriöitä ja lisälyöntejä ollut koko elämäni ajan. Terkkakin sanoi, että todennäköisesti sydämen johtoradat ovat vielä tässä vaiheessa niin kehittymättömät, että noita rymihäröjä voi tulla ihan siitäkin. Mutta sain nyt lähetteen äippäpolille, jossa käyn viikon sisällä tsekkauttamassa vielä tilanteen uudelleen. Samalla voitaneen tsekata kohdunsuun tilanne ja saanen lisää saikkua. Jos en pääse äippäpolille ennen ensi maanantaina, sitten terkka lupasi järkätä mut johonkin väliin omalle neuvolalääkärille. Neuvola kun oli saanut "huutia" Kättäriltä, kun jouduin siellä käymään edellisen kerran. Mutta hyvä, että tsekataan, etenkin, jos samalla käynnillä hoituisi tuo lisäsairasloma.

Hyvän olon viikonloppu

Vaikka blogini on viime aikoina ollut täynnä huonoa oloa ja siitä märisemistä, on viime päiviin onneksi mahtunut myös hyvää oloa, iloa ja nauttimista.

Eilen anoppini tuli Ainon seuraksi, kun me lähdimme Isämiehen kanssa nauttimaan ensin maku- ja sitten nauruhermojen kutkutuksesta. Ensin kävimme nautiskelemassa ravintola Weeruskan antimista. Suosittelen testaamaan! Ei valtavaa viiden tähden gurmeeta, mutta taatusti maittavaa ruokaa isolla annoskoolla kuorrutettuna. Murua rinnan alla oli hyvä kävellä muutama sata metriä Kulttuuritalolle nauttimaan illan sielunravinnosta. Isämies oli hommannut meille liput Sami Hedbergin keikalle. Tajusin juuri, että edellisen kerran, kun herran näimme, oli raskaana edellisen kerran. Eli oli aikakin uusia moinen nautinto. Sami ei pettänyt tälläkään kertaa. Uusia juttuja, taattua poskilihasten nytkähtelyä ja vatsanpohjaa kutittavaa naurua. Päällimmäiseksi illasta jäi hyvä ja iloinen mieli. Oli ihana tulla ajoissa kotiin ja kaivautua peiton alle nukkumaan. Arvostan todella sitä, että anoppi ja äitini tulevat enemmän kuin mieluusti hoitamaan Ainoa, että me pääsemme nauttimaan myös aika ajoin kahdenkeskisestä ajasta.

Sunnuntai valkeni harmaana. Puuskittainen, kova tuuli ei juuri inspiroinut, etenkään, kun pikkuinen nahkavekkari on riistänyt lämpimän peiton alta jo vähän jälkeen viiden. Sitten anopilta tuli kutsu avaamaan grillikautta. Suostuimme, joskin sillä ehdolla, että ruoka syödään terassin sijaan sisällä. Pääsipä tenava samalla testaamaan jalkapalloilijan taitojaan anopin ostamalla uudella pallolla. Vatsa täynnä herkullista, Isämiehen loihtimaa grilliruokaa, oli hyvä suunnata Vantaan Ikeaa ostoshelvettiä kohti. Kun näimme, kuinka valtaisa jono Ikean parkkipaikalle oli, päätimme yhteistuumin luistaa Ikea-kierroksen ja kävimme vain Kodin Ykkösessä. Eipä mukaan tarttunut mitään, mitä piti, mutta hällä väliä. Eipä tullut menetettyä hermoja ruuhkajonoissa eikä roposia lompakosta. Kotimatkalla kävimme nappaamassa anopin ja tyttösen kyytiin ja huristimme Haltialan tilalla ihastelemaan pieniä karitsoja. Aino oli eläimistä aivan tohkeissaan.

Takana on hyvän mielen ja olon viikonloppu. Tätä juuri tähän saumaan tarvitsinkin! Oma olo kun ei ole vieläkään paras mahdollinen ja aion keskustella asiasta vakavasti huomisella neuvolakäynnillä. Katsotaan, mihin johtopäätökseen terveydenhoitajan kanssa päädymme. Pitäkää peukkuja!

Meidän vappu

Meidän residenssin vappu menee rauhallisissa merkeissä. Eilisiltana käytiin taaperouinnissa, jossa olikin mukavan hiljaista. Sitten syötiin hyvin, ja mentiin aikaisin nukkumaan. Tänä vuonna Aino ei enää pelännytkään viipperää, vaan hihkui innosta rattaissa istuessaan se kädessään. Pelkoa ei enää aiheuttanut myöskään vappupallo, jonka tyttö valitsi itselleen. Hyvin selväsanaisesti hän valitsi Muumi-pallon, jossa komeilevat kaikki Muumitalon asukkaat. Osasipa tyttö oikein nimetäkin kaikki hahmot oikein. OT: Tiesittekö muuten, ettei sydvesti ole sydvesti, vaan "muikkuusen hattu".

Liekö lisääntyneen valon vai minkä syytä, heräsimme Isämiehen kanssa taas normityöpäivän heräämisaikaan eli puoli kuudelta pimennysverhoista huolimatta. Onneksi naapurihuoneessa oli hiljaista vielä tunnin ajan. Oli mukavaa loikoilla sängyssä kainalokkain ja makustella Myttysen nimiehdotuksia. Saatiinpa päätöksiäkin aikaiseksi eli löytyi molempia miellyttävä nimiyhdistelmä, joka rimmaa esikoisenkin nimen kanssa.

Aamupalaksi oli kaikenlaista herkkua. Oli ciabattaa herkkutäyttein, croissantteja, munkkeja, hedelmäsalaattia ja tietenkään simaa unohtamatta. Tein itse vähän modattua painonvartijoiden simaa ja siitä tuli hyvää! Raikasta ja maukasta, ei liian imelää.

Aamiaisen jälkeen totesimme, että Aino on vietävä ulos. Siellä pitäisi käytännössä katsoen asua tuon touhukkaan lapsen kanssa. Muuten alkaa kotiomaisuuden armoton tuhoaminen. Isämies painui tyttösen kanssa ulos. Minä jäin lepäämään sohvalle. Olo on kuin krapulaisella: päätä särkee, sydän hakkaa, verenpaine on alhaalla ja hengästyttää. Matala verenpaine yhdistettynä korkeaan sykkeeseen ei tee oloa kovin hehkeäksi. Onneksi sitä ei tarvitse tänään ollakaan, kun tarkoituksena on vain ulkoilla lähitienovilla ja iltapäivällä ruokkia molemmat mummit.

Mitä teidän vappuunne kuuluu?