Tänään mielessä

Tänään haluan erityisesti kantaa niitä, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä. Lapsettomien lauantaita vietetään tänä vuonna 20. kerran. Äideillä on kerran vuodessa päivä, jolloin kaikki; tienvarsimainokset, tv, lehdet, kukkakaupat, ravintolat ja kauppakeskukset hehkuttavat tätä päivää jo monta viikkoa ennen h-hetkeä. Liput liehuvat ja äidille toivotetaan onnea maailman tärkeimmästä tehtävästä, äitiydestä.  Äitienpäivän aikaan joka puolella korostetaan äitiyden ihanuutta ja pidetään itsestään selvänä, että kaikki naiset voivat halutessaan olla äitejä. Valitettavasti näin ei ole: läheskään kaikista lasta toivovista naisista ei tule äitejä eikä miehistä isiä. Vanhemmuus ei ole kaikille itsestään selvää ja ettei lapsiperhe ole ainoa perhemuoto.

Lapsettomien lauantaita ei vietetä suinkaan siksi, että haluttaisiin vähätellä vanhemmuuden onnea tai kieltää sen juhliminen. Simpukka-yhdistys sen sijaan haluaa tuoda esiin suuren, mutta hiljaisen tahattomasti lapsettomien joukon (heitä kun on noin viidennes pariskunnista). Hekin ansaitsevat arvostusta, huomiota ja ymmärrystä.


Seurattuani läheltä muutaman ystävän lapsettomuustaivalta ja tehtyäni aiemmin työurallani töitä lapsettomien kanssa, tiedän ja tunnen, kuinka arka ja satuttava asia on. Edes saatu lapsi ei vie kaikkea kipua sielusta pois, vaikka hoitaakin haavoja. Itse en pidä äitiyttä itsestäänselvyytenä. Todellakin arvostan sitä, että oma äitini on vielä elossa ja saan viettää äitienpäivää hänen kanssaan. Samalla arvostan  suuresti sitä, että minusta tuli äiti. Maailman ihanimmalle kohta kaksivuotiaalle prinsessalle ja vatsassa kasvavalle Myttyselle. On valtavan iso siunaus ja onni, jos haluaa lapsia ja heitä saa.