maanantai 6. toukokuuta 2013

Neuvolakäynti II

Kävin äsken toisella (!) neuvolakäynnillä. Viikkoja on nyt kasassa 22. Painoa on tullut, kuten osasin arvatakin, mutta eipä voi mitään. On syötävä kolmen tunnin välein, tai muuten pääsen halaamaan posliinia. Kyllä, vieläkin. Pyrin vain pitämään syömiset järkevinä.

Hemppa on laskenut 105. Ei ihme, jos olo on vähän nuutunut. Pitää aloittaa raudan syönti. Siitä mahani ei tule tykkäämään. Parista rautamerkistä meinasi edellisessä raskaudessa lentää laatta. Nyt kokeilen sitä, että nappaan raudan yöllisen vessakäynnin jälkeen, niin ei tarvitse sitten miettiä syömisiä raudan oton yhteydessä.

Sitten oli sydänäänien kuuntelun vuoro. Edessä oleva istukka blokkasi äänet aika hyvin. Sitten, kun syke saatiin kuulumaan, kuului siellä selviä lisälyöntejä. Itse en moisesta hätkähtänyt, kun mulla itselläni on sekä hyvälaatuisia rytmihäiriöitä ja lisälyöntejä ollut koko elämäni ajan. Terkkakin sanoi, että todennäköisesti sydämen johtoradat ovat vielä tässä vaiheessa niin kehittymättömät, että noita rymihäröjä voi tulla ihan siitäkin. Mutta sain nyt lähetteen äippäpolille, jossa käyn viikon sisällä tsekkauttamassa vielä tilanteen uudelleen. Samalla voitaneen tsekata kohdunsuun tilanne ja saanen lisää saikkua. Jos en pääse äippäpolille ennen ensi maanantaina, sitten terkka lupasi järkätä mut johonkin väliin omalle neuvolalääkärille. Neuvola kun oli saanut "huutia" Kättäriltä, kun jouduin siellä käymään edellisen kerran. Mutta hyvä, että tsekataan, etenkin, jos samalla käynnillä hoituisi tuo lisäsairasloma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!