Kuukausi takana - mihin se hävisi?

Kuva täältä.


Ensimmäinen kuukausi on mennyt vauva-arkea opetellessa ja tilannetta ihmetellessä ja tajutessa, että meillä oli nyt vauva. Että tuo se siellä vatsassa möngersi ja hakkasi pikku nyrkeillään äitiä kylkeen. Nyt se jatkaa samaa huitomista pikku nyrkeillään ja jaloillaan masun ulkopuolella. Että tuo nyt asuu täällä. Eikä ole mihinkään muuttamassa seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen. Että tuo on MINUN lapsi, ja minä olen nyt ÄITI. Muistan, kun eräs ystäväni kysyi, että miltä tuntuu olla äiti. En oikein osaa edes vastata, kaikki on vielä jotenkin niin ylivoimaista käsitettäväksi. Sen tiedän, että en olisi ikinä voinut kuvitella olevani näin onnellinen.


Käymään tulleille vieraille pulputan kuin papupata vauvamme ihmeellisyyksistä. Kukaan tuskin kestää seuraani paria tuntia pidempään. Mutta toisaalta, en koe hävinneeni aivan kokonaan vauvalandiaan, kun koen kiinnostusta ystävieni elämää kohtaan. Miten kesäloma meni, mitä työpaikalle kuuluu, miten elämä muuten rullaa? Etenkin nyt, kun olen lapsen kanssa kaksin kotona, tuntuu ihanalta jutella muiden aikuisten kanssa, eikä pelkkää vauvalöpinää tuon tuhisijan kanssa.


Aika kuluu tavattoman nopeasti, jo kuukausi takana?! Arki rullaa omalla painollaan ja rutiinit alkavat löytää tiensä tähänkin perheeseen. Arkea värittää etenkin äidin ruokailuhetkelle ajoittuva raivari, jolloin mikään ei ole hyvin. Se sisältää järjettömän huiskimisen käsillä, vääntelehdinnän ja erityisen surkean ilmeen ja jos äiti ei reagoi näihin kahdessa sekunnissa, myös korviavihlovan huudon. Ja kun lopulta vauva saa ruuan suuhunsa, äitiä katsotaan todella paheksuvin katsein "sun olis pitänyt olla vieläkin nopeampi".


Kateellisena luen netistä maidon ylituotannosta kärsivien kertomuksia. Meillä joudutaan heräämään kuukauden loppuun kellon kanssa kolmen tunnin välein. Väliajalla lypsän 1 - 2 kertaa eli vapaa-aikaa ei juuri jää. Sitten pitäisi vielä mahdollisimman paljon pitää lasta ihokontaktissa ja jossakin välissä pitäisi syödä ja nukkuakin...  Kun aika lailla mietityttää, että olenko tällä tavalla kotiin sidottu seuraavat puoli vuotta? Että elämä on yhtä vaipanvaihto-tissi-lypsy -rumbaa ja että minulla ei oikeasti ole mahdollisuutta lähteä esim. pariksi tunniksi kaupoille vauvan kanssa... Tai kun vauva itkee lohduttomana, kun vatsaa kipristää, eikä osaa muuta tehdä, kuin hieroa, paijata ja pitää sylissä (eikä sekään auta, vaan toinen parkuu naama vääränä).

Mutta hampaaton, tahaton hymy, läpitunkevan vahva katse, vauvantuoksu, hassut ilmeet, iloiset kiljahdukset saavat tämän kaiken rumban tuntumaan arvokkaalta ja järkevältä. Silloin unohtuvat paskamutsifiilikset ja toivottomat, öiset seurusteluhetket, jolloin tuntuu, ettet nukahda ikinä. 

Vaikka imetys ei edelleenkään toimi toivotulla tavalla, vauva kasvaa hienosti. Vajaassa kolmessa viikossa painoa on tullut 680 grammaa lisää ja pituutta tyttö on venähtänyt 4,3 senttiä. Jotta saisin mielestäni nuo rauhattomat imetysongelma-ajatukset, kutsuin ensi viikoksi imetystukihenkilön käymään.

Brion koivuinen pinnasänky on makuuhuoneessamme  vain ja ainoastaan rekvisiittaa. Sen suurin käyttöfunktio on toimia jättimäisenä tavaralaarina. Sinä, tyttäremme kuulut meidän väliimme nukkumaan. Siten heräilyihisi on mahdollista reagoida ilman nousemista sängystä.

Isyysloma on kyllä taivaan aarre. Tosin isäsi oli tuon ajan kesälomalla, eikä isyyslomalla, mutta jokatapauksessa on ihanaa, että isä voi olla kotona auttamassa arjen opettelussa. Kolme viikkoa hurahtaa vain aivan liian pian. Ensimmäisenä päivänä, kun mies palasi töihin, oli hukassa oleva olo. Mitä mun pitäisi nyt tehdä, miten pärjään tuon nyytin kanssa kaksin?

Minä ajattelin aikaisemmin, ettei minusta tule "nettimutsia". Sellaista, joka googlettaa kaikkea mahdollista vauvaan liittyvää ja roikkuu keskustelupalstoilla muiden maidontuoksuisten mammojen kanssa. Mutta kappas, vertaistuki on mahtava asia ja tuntuu lohdulliselta, että muutkin painivat samojen ongelmien kanssa, mitä itsekin miettii pienessä mielessään. Ja google on osoittautunut tuoreen äidin hyväksi ystäväksi ja tiedonlähteeksi. Esikoisen kanssa kaikki kun on opettelua.