Jutella vai ei?

Sosiaalisena ihmisenä minä olen sujuvasti jutustellut säästä, bussien aikatauluissa pysymisestä, pysäkkien siivottomuudesta aina niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Joskus vasta jälkikäteen mietin, mitä meninkään päästämään suustani ja mitä juttutoveri mahtaa kaltaisestani moottoriturvasta ajatella. Vauvasmalltalk on vaikeampaa.

Yleensä muiden samanikäisten vauvojen äitien kanssa käymäni keskustelut koskevat usein ikää ja sukupuolta. Minkä ikäinen, minkä niminen? Bussissa olisi hyvä tilaisuus jutella. No vielä mitä, eräs päivä aiemmin bussiin noussut äiti oli vaunuineen poikittain välikössä ja valitti suureen ääneen kännykkäkaverilleen, kuinka HÄN joutuu väistämään, kun joku toinenkin TUNKEE kyytiin. Ja loppumatkan sain tulikivenkatkuisia vilkaisuja. Bussimatkan aikana kun voisi jutella vaikka tutin käytöstä, vauvanvaatteista, kestovaipoista, rattaista, luonteesta, vatsavaivoista, vauvaharrastuksista tai vauvakerhojen tarjonnasta.

Mutta usein, vaikka oltaisiin samassa elämäntilanteessa, ei toinen vaunuttelija puhua pukahda. Ja juu, voisinhan itsekin avata suuni, mutta jos toinen vain ihastelee bussin kattoa ja lamppuja selkä minuun päin, en kovin innokkaasti ole avaamassa keskustelua.