Luin Vau.fi:stä juttuja, joissa puhuttiin siitä, onko äiti ura-äiti vai kotiäiti. Eräs äiti sanoi, että "Tämä kotonaolo lasten kanssa on se mun juttu."
En ole koskaan ollut vauvakuumeinen. Ja olen ajatellut olla kotona vain määrällisen ajan. En ole kotiäiti-tyyppiä, joka leikkii lastensa kanssa ja leipoo pullaa siihen asti, kun nämä menevät kouluun. Se vaan ei ole mun juttu. Se on varmasti hyvä ratkaisu monille perheille, mutta en itse voisi kuvitellakaan olevani kotona siihen asti, kun Aino täyttää kolme vuotta. En vain osaa kuvitella. Ehkä sillä, että satun rakastamaan työtäni, omaan mahtavan pomon ja työkaverit, on jotakin tekemistä asian kanssa :-)
Itse menin päiväkotiin kolmen kuukauden iässä. Nyt ei tulisi mieleenkään laittaa Ainoa hoitoon. Ei todellakaan vielä. Mutta kun Suomessa on niin laadukas päivähoitojärjestelmä, joka pitää lapsen virikkeellisenä (virikkeellisempänä kuin minun kanssani kotona, uskallan väittää), niin miksi ihmeessä olisin kotona vuotta pidempään, jos en koe sitä omaksi jutukseni?
Toki ymmärrän, etten voi enää töihin palattuani painaa töissä ympäripyöreitä päiviä, kuten tähän asti on tullut välillä tehtyä. Mutta mielestäni se on vain hyvä asia. Äitiys on irrottanut minun täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta. Ehkä kykenen mammalomalta palattuani viemään nämä opit myös työelämään. Toivon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!