Ystävyydestä

Kahtiajako on helppoa, joko olet krapulalle immuuni bilehile, joka on Duracel-pupun kaltaisesti aina liikenteessä TAI elämäänsä kyllästynyt ja tylsä vaimo tai kotiäiti, joka kulkee isolla autollaan kauppakeskuksesta toiseen.

Minun ystäväni, meidän ystävämme entisestä elämästä ovat säilyneet, vaikka saimmekin lapsen. Ja yhteys niihin ystäviin, jotka ovat lapseutuneet ennen meitä ja vuosien saatossa yhteys on "väljähtynyt", on kasvanut uudestaan tiiviimmäksi. Tästä iloitsen erityisesti. Eniten kuitenkin ihmettelen sitä, että ystävyys muutamaan lapselliseen perheeseen on väljähtynyt. En tiedä miksi. Onko lapsiperhe-elämä niin kiireistä, ettei ehdi kuulumisia kysyä, etenkin, kun olemme samassa elämäntilanteessa?

Vaikka keskustelu varsin usein lapsettomien ystävienkin kanssa kääntyy lapsiin, lapsuuteen ja perheisiin, ei mikään tunnu muuttuneen radikaalisti. En usko, että vanhemmuus muuttaa ihmisten luonteenpiirteitä. Jos olit aiemmin kerskakuluttaja, tuskin ostat lapsellesikaan vaatteita kirpparilta. Tai päinvastoin. Vanhemmuus ja lapsen saaminen rajoittaa liikkumista ja poissulkee spontaanit pitkät illalliset viinien kera. Lapsi on korkeintaan hidaste, ei este.

Ajattelen vähän niin, että jos jotain ihmistä ei voisi vähempää kiinnostaa mun "vauva-kuulumiset" häntä ei myöskään mun elämä kiinnosta, koska siitähän se pääosin koostuu tällä hetkellä. Ja jos jotain ei kiinnosta niin fine, ei tarvitse pitää yhteyttä, niitäkin löytyy joita kiinnostaa. Onneksi. Toivoisin vielä löytäväni ystävän sellaisesta äidistä, jolla on samanikäinen lapsi kuin Aino. On mahtavaa kysellä kaikkea niiltä ystäviltä, joilla on vanhempi tenava kuin Aino, mutta jotenkin kaipaisin vertaistukea samanikäisen vauvan äidiltä.

Hurja biletys (ei tosin ole koskaan kuulunut vahvasti elämääni) on tällä erää ohitse, mutta koen elämäni olevan sisällöltään rikkaampaa kuin koskaan aiemmin. Ollakseni rehellinen; kaipaanhan minä niitä hetkiä, kun olin nopea(mpi) lähtijä, sain nukkua täysiä öitä ja sain parantaa maailmaa ystävien kanssa pitkälti aamuyöhön tai tanssia varpaani mustiksi. Rakastan kuitenkiä Ainoa ja hänen tuomiaan muutoksia elämässäni täysiä yöunia tai sunnuntaibrunsseja enemmän, ja jos se jonkun mielestä on käsittämätöntä tai elämän hukkaan heittämistä, niin voin vain sääliä.