Lenssu on vallannut meidän huushollin. Ainoa terve on kaksilahkeinen. (En nyt jaksa paasta mekkojen epäkäytännöllisyydestä tämänikäisillä vauvoilla. Jätän sen myöhemmäksi.) Ainolla on vain nuhaa, ei onneksi yski eikä ole kuumetta. Mulla on vuotanut nenä muutaman päivän ja tänään muutti kaktus kurkkuun kylään. Vietimme jo viime viikon pääasiassa kotosalla, ettemme tartuttaisi muita kanssakulkijoita. En kestä toista viikkoa kotona!
Äitinä olo jaksaa yllättää edelleen. Meillä oli ongelma, että yövaippa + villikset -yhdistelmä vuoti ja yöpukukin oli aamulla märkä. Nytpä on villikset lanoliinitettu. Mutta minäpä yllätin jopa itseni. Ostin kaupasta suositeltua 100% villalankaa ja neuloin siitä omin pikku kätösin Ainolle kaksi villaimua öisin käytettäväksi. En tiedä, miten Novita on hommansa hoitanut, mutta jostakin syystä tuo Puro-lanka ei kutittanut villa-allergikon käsissä laisinkaan. Toivottavasti paketti nyt toimii paremmin.
Miksi yllätin itseni? Koska edellisen kerran olen kutonut pitkin hampain lastenvaatteita yläasteella, yhdeksännellä luokalla. Mielestäni on vähän kyseenalaista laittaa hormonihuuruiset nuoret neidit kutomaan ja ompelemaan lastenvaatteita. Miksi ihmeessä? Ja sitäpaitsi, kun minua siunattiin sekä ala- että yläasteella kammottavilla käsityönopettajilla, ei käsityöurani ole mitään huraata ja serpentiiniä. Olen toki tehnyt pakolliset verho-ompelut, lahkeiden lyhennykset ja jopa ruokapöydän tuolien uudet päällysteet, mutta en ole mitenkään tuosta touhusta koskaan nauttinut. Mutta neulominen oli kivaa. En kuitenkaan ryntää heti ostamaan uusinta neulontalehteä tai kilokaupalla lankaa.
Tänään oli kovin kotirouva-olo, kun neuloin noita lisäimuja sohvalla istuskellen. Ulkona oli kaunis talvipäivä. Mies hauskuutti vauvaa, minä nautiskelin tunnelmasta ja tv:stä tulevasta Sherlock Holmesista sekä käden ulottuvilla olevasta glögimukillisesta. Oli ihana iltapäivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!