Päätöksiä

Kuten edellisessä postauksessa (josta on aivan liian pitkä aika, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa) kirjoitin, olen tehnyt päätöksiä. Nyt, kun niistä on virallisesti ilmoitettu, voin niistä postata myös täällä.

Menen töihin isäkuukauden ajaksi. Isä pitää kuukautensa huhtikuun lopulta kesäkuun alkuun. Minä menen töihin, niin oudolta kun se mahtaakaan silloin tuntua. Menen tutustumaan uudestaan siihen arkeen, johon palaan sitten elokuussa. Paljon on muuttunut, yksi tiimiläisistä on siihen mennessä saanut syliinsä oman pienokaisensa, sijaiseni jatkaa tiimissäni ainakin jouluun asti ja saan tiimiini yhden osaajan lisää. Töihinpaluu jännittää jo nyt, koska kun aika juoksee tätä tahtia, on se edessä todella pian.

Kun elokuussa palaan töihin, teen nelipäiväistä työviikkoa. Ainakin jouluun asti. Olen koko ajan tietyllä tapaa tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että Aino menee hoitoon jo vuoden vanhana. Aino kun on minulle nyt ja tulevaisuudessa se tärkein juttu. Vaikka hingunkin päästä takaisin töihin, aikuisten tekemisen, keskustelunaiheiden ja työkavereiden pariin, haluan kuitenkin ottaa tästä esikoisen vauva-ajasta enimmän irti. Nyt, kun olen asiasta infonnut myös esimiestäni, on kuin taakka olisi nostettu harteilta.

Huomaan muuttuneeni tietyissä asioissa, ja mielenkiinnolla odotan sitä, miten ne näkyvät työssäni. Olen saanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja työ on tästälähin vain työtä. En tee ylitöitä, ellei ole aivan pakko. Miksi venyttäisin päivää, kun sydämeni valitut ovat muualla? Olen myös oppinut ja opetellut sanomaan mieltäni painavista asioista, oli se kuinka vaikeaa tahansa. Ja ennen kaikkia olen tajunnut, että minun ei tarvitse aina suorittaa. Paljon muutakin olen oppinut itsestäni tai pikemminkin pikku-Aino on opettanut minulle, mutta palaan näihin tuonnempana uudelleen.