Miten (laukkuni) on muuttunut sitten...

Kävin laukkuvarastoani läpi. Usko pois, niitä riittää tällä laukkufriikillä. Huomasin erään laukun, jota en ole tainnut käyttää sitten raskausaikojen. Löytyihän sieltä vaki"ensiapupakkaukseni" eli salmiakkia ja suolapähkinöitä. Niitä ripottelin pikkupusseissa joka ikiseen käytössä olevaan laukkuun, saattoihan ilonani 21 viikkoa ollut raskauspahoinvointi iskeä missä ja milloin vain. Ja tunnustan: mukana kulki AINA myös oksennuspussi. Ihan varmuuden vuoksi. Suolapähkinöitä ja salmiakkia tarvittiin enemmän kuin usein, mutta Luojan kiitos, minun ei tarvinnut ikinä turvautua oksupussiin.

Aloin tuon jälkeen miettiä, miten laukkuni on muuttunut vuodessa. Meikkipussi on korvautunut vauvan hoitotarvikkeilla: mukana on aina tuttipullo, varamaito, soseet ja jo lukuisista tilanteista pelastaneet maissinaksut. Unohtamatta tietenkään tuttia, puhdistuspyyhkeitä, vaipanvaihtoalustaa, vaihtovaippoja, varavaatteet ja harsot. Kantoreppu kulkee usein mukana. Nyt selkä on siinä kunnossa, että kantaminen ei onnistu. En jaksa kuljettaa mukana meikkipussia, huulikiilto ja puuteri riittävät. Usein nekin unohtuvat kotiin lähtöhässäkässä.

Ja kun lähdemme esim. reissuun tai mökille, on seurueen pienimmällä jäsenellä isoin kassi. Huvittavaa, mutta totta. Koska varmuuden vuoksi varaan kasan vaihtovaatteita (vaikka kestot falskaavat äärimmäisen harvoin ja Aino ei harrasta puklaamista). Mukana pitää olla kaikki mahdollinen kuumemittarista lähtien. Itsellä on jotenkin turvallisempi olo, mitä enemmän on mukana. Tämän opin jo partioaikana, kun likomärkänä oli ihanaa vaihtaa kuivat vaihtovaatteet päälle.

Olen onnellinen, että minulla on lyhyet hiukset. Niistä Aino ei saa otetta. Lisäksi lyhyt tukka on nopea ja helppo laittaa, eikä ainakaan ole puklussa. Tai no, kerran oli lähellä. Mitäs lennättelin Ainoa "lentokoneessa" heti syönnin jälkeen.

Meikkauksesta en suostu tinkimään. Jos 95-vuotias isoäitini kysyy hänen luonaan käydessäni (ja poskipunan unohtaneena), olenko vakavasti sairas, kertoo se olmiuteni asteesta jotakin. Siispä on parempi laittaa pikkuisen laastia pintaan ennen ihmisten ilmoille lähtöä, ettei pelästytä kanssakulkijoita. Ja itselläkin on parempi mieli, kun on asiallisen näköinen.

Sen sijaan vaatteista en niin jaksa piitata. Lenkillä kuljen kulahtaneissa housuissa, koska keskityn vaunuilemiseen, en urheiluvaate-muotinäytöksessä keikistelyyn. Sadesäällä toki Goretexit ovat poikaa, mutta jos paita on vähän ryppyinen, so what?