Kolmatta kertaa

Nykyään joudun käymään tuon pienen riiviön kanssa kolme kertaa päivässä ulkoilemassa. Siis leikkipuistossa. Jos en sitä tee, lapsi muuttuu tuhoisaksi tornadon ja pikku Myyn sekoitukseksi, joka ei myöskään usko, vaikka kieltää. Irvistää vain kahdella alahampaallaan ja jatkaa kielletyn puuhan kimpussa entistäkin innokkaammin.

Kyllähän minä ihan mielelläni käynkin leikkipuistossa kolmesti päivässä (kun se sattuu olemaan tuossa viiden minuutin matkan päässä), kun kelit sallivat. Mutta kauhulla odotan, jos joku päivä sataa kuin Esterin arsesta. Mitä tehdä sitten, koska oikeasti hermoni ovat riekaleina, jos pitää tuon riiviön kanssa viettää isämiehen työpäivän mittainen aika sisällä kahden. Leikkipaikalla kun tapaa tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa keskustella vaikka niinkin lennokkaasta aiheesta, kuin märän ja kuivan hiekan makueroista. MUTTA. Kun katson ympärilleni olohuoneessamme, minun pitäisi olla myös joskus sisälläkin. Ainakin jos en halua, että kotimme näyttää siltä, kuin täällä olisi käynyt vähintään trombi.

Ikäkriisi?

NaamaKirja on kyllä kätevä, kun muistuttaa kavereiden synttäripäivistä. Jotka tällä päällä menisivät muuten autuaasti ohi. Aika moni on kauhistellut, kuinka ikää tulee lisää, ja toivonut olevansa jälleen 25v.

Huomenna se on minullakin sitten edessä. Taas yksi vuosi räpsähtää lisää mittariin. Olen kuulostellut itseäni, onko ilmassa ikäkriisiä?

Ei sitten minkäänmoista. Olen huomisen jälkeen lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä. En ikävöi kymmenen vuoden takaisia päiviä laisinkaan. Ikä tuo mukanaan paljon hyviä asioita. Olen enemmän sinut itseni kanssa, kestän paremmin keskeneräisyyttäni ja huonoja puoliani kuin mitä tein takavuosina. Huumorini on entistäkin sarkastisempaa ja itseironiani tuntuu joskus muiden vaikealta sulattaa. Tunnen itseni paremmin, ja tiedän, missä asioissa minulla riittää vielä pakerrettavaa. Omaan nykyisin terveen itsetunnon. Lisäksi olen PALJON onnellisempi kuin kymmenen vuotta sitten. En kadu vaikeita hetkiä, koska niidenkin kautta olen se Nainen, joka olen tänä päivänä. (Ehkäpä saan aikaiseksi postata Eevin esimerkin mukaisesti itsestäni ja noista takavuosien vaikeista asioista tarkemmin.)

Innolla odotan tulevia päiviä ja vuosia, mitä kaikkea ihanaa tällä seikkailuksi kutsutulla elämällä on tarjottavanaan.

Isoäidit rok

Olen aiemminkin kiitellyt sitä, miten auliisti isoäidit ovat auttamassa lapsen hoidossa. Onneksemme molemmat asuvat lähellä ja ovat käytettävissä. Samalla, kun suren, ettei lapsellamme ole lainkaan isoisää (kummaltakaan puolelta), samalla kuitenkin muistan olla kiitollinen isoäideistä, jotka ovat olemassa ja mieluusti hoitavat lastenlastaan.

Ilman isoäitejä olisi jäänyt tänä kesänä aitaremppa tekemättä, huonekaluja entisöimättä ja monen moni muukin homma tekemättä ja harmaa hius saamatta. Tai kuten tänään, jäänyt kahdenkeskinen laatuaika isämiehen kanssa viettämättä.

Kävimme tänään kahdenkeskisillä treffeillä. Kuinka mahtavaa olikaan istua kahden, syödä keskeytyksettä, jutella aikuisten asioita, herkutella sekä visuaalisesti että makunystyrällisesti erinomaisista ruuista. Päätimme, että tästä lähin käymme treffeillä parin kuukauden välein.

Ravintolavaihtoehtomme oli tällä kertaa maaliskuussa avattu Hoku Eirassa.

Suosittelen lämpimästi. Ruuat ovat kohtuullisen hintaisia, annokset mukavan kokoisia ja mikä parasta, erinomaisen makuisia ja myös annosten visuaalisuuteen on todellakin panostettu. Mutta jos haluat laillamme herkuttelemaan hyvällä ruualla, muista tehdä pöytävaraus. Muuten kaksikymmentäpaikkaiseen pikkuravintolaan ei mahdu syömään.

Suosittelen

Lisäsin nyt tuonne oikeaan palstaan ylimmäksi linkin tekemääni GoogleMaps-karttaan. Kartta on vasta alkutekijöissään, mutta lisään sinne koko ajan mielestäni kivoja käyntikohteita, hyviä ravintoloita, maistuvia herkkuja tarjoavia kahviloita, hyviä shoppailupaikkoja.

Sukupuolineutraaleja aatoksia

Minulla ei ollut tarkoitusta kirjoittaa tästä aiheesta, mutta kai se on pakko. Syystä että olen alkanut miettiä asiaa tarkemmin. Kahtena päivänä tytöstämme on kutsuttu hiekkalaatikolla pojaksi ja tänään vieressä leikkinyt poika kutsui isämiestä ihmiseksi miehen sijaan.

Ymmärrän, että sukupuolineutraalius on nyt pop. Että jotkut kasvattavat lapsensa yksilöiksi sukupuolen korostamisen sijaan. Että heille lapsi ei ole tyttö tai poika. Sallittakoon se heille. Minä kasvatan tyttäremme tytöksi. Mutta sellaiseksi tytöksi, kuten minutkin on kasvatettu eli tyttö voi tehdä kaikkea mitä poikakin. Että ei ole tyttöjen TAI poikien leikkejä, vaatteita tai asioita.

En välitä riemunkirjavista kuoseista. En retrosta, en seiskytluvun oksennusväreistä, en hellokittyistä. En lapsen, enkä itseni päällä. Minä puen lapselleni pitkälti värikkäitä vaatteita. Kaapista ei löydy pitsiunelmia eikä paljoa pinkkiäkään, saati sitten epäkäytännöllistä valkoista (jossa näkyy heti kaikki lika). Pidän selkeistä, raikkaista väreistä. Hiekkalaatikolle puen hänelle monesti päälle farkut, koska ne vain sattuvat olemaan aika kätevät, kun niihin ei pahemmin hiekka tartu. Jalassa hänellä on mustat Kangaroosin tennarit ja nyt pojaksi kutsuttaessa vaaleansininen paita. Käytännöllisyys on pop, kun etenemistapana on neliveto. En jaksaisi olla koko ajan kieltämässä, "älä konttaa, älä tee sitä, älä tee tätä, etteivät vaatteet mene likaisiksi".

Vaaleanpunaista en ole suosinut siksikään, koska odotan (kauhunsekaisin tuntein) sitä päivää, kun voimakastahtoinen lapsemme alkaa vaatia, että kaikki vaatekaapista löytyvät vaatteet tunnustavat hennon pinkkiä sävyä. Toivon, että säästymme sentään Hello Kitty -innostukselta (tai mikä ikinä mahtaakaan olla silloin hip).

En myöskään ymmärrä, miksi pojat pitäisi verhota jo pienestä lähtien robotteihin ja monstereihin? Monet vuoden vanhoille pojille tarkoitetut vaatteet ovat kovin tummasävyisiä ja synkkiä. Jos meillä kasvaisi poika, olisin ongelman edessä, koska en haluaisi pukea lasta noin rumiin vaatteisiin.

Miten te puette lapsianne?

Kotimaanturnee

Kävimme viikonloppuna kotimaanturneella. Ensimmäinen kohde oli Turku. Olen käynyt kaupungissa viimeksi yli kaksikymmentä vuotta sitten, joten pyysin vinkkejä kaupungissa asuvalta mammakaverilta. Yövyimme keskustan Hamburger Börs -hotellissa. Sitä voin kyllä lämpimästi suositella. Sijainti torin laidalla, kuitenkin vain kahden korttelin päässä Aurajoen rannasta oli erinomainen. Huone oli tilava. Hotellista löytyi iso leikkihuone lapsille, jossa pienet riiviöt rakkaat pääsevät purkamaan energiaansa. Hotellista löytyy kaksi eri aamiaistilaa, joista toinen on erityisesti lapsiperheille suunnattu. Pääsimme jopa ihmettelemään autohissiäkin. Suosittelen!

Tulopäivänä kävimme lounaalla kortteliravintola Kertussa. Taustalla soiva musiikki oli juuri sopivan hiljaisella, eikä häirinnyt keskustelua. Salaattipöytä teki monipuolisuudessaan vaikutuksen. Lounasbuffan lämpimät ruuat olivat aika suolaisia, mutta maukkaita. Ne maistuivat myös pienelle matkaajalle, joskin äidillä ja isämiehellä oli työn takana saada lusikka osumaan suuhun, kun lapsen pää pörräsi ympyrää vilkuillessa naapuripöytiin. Ravintolasta löytyi myös lapselle viihdykettä lelujen muodossa. Lounashinta 9,30€ (sis. koko buffan) ei mielestäni päätä huimaa. Hauska yksityiskohta oli alakerran itsepalvelupesula.

Lounaan jälkeen lähdimme nauttimaan kesäisestä kelistä Kupittaan seikkailupuistoon. Tyttösemme kaipasi raitista ilmaa ja tekemistä autossa istumisen jälkeen. Aivan pienille seikkailupuistosta löytyi  hiekkalaatikko, keinuja ja liukumäkiä. Tyttö nautti, kun sai heitellä hiekkaa ja katsella isompien lasten touhuja. Uskoisin, että seikkailupuisto on parhaimmillaan 2 - 7 -vuotiaiden lasten kanssa, joille alueelta löytyy vaikka mitä kivaa. Isot nurmikentät mahdollistavat piknikeväiden nauttimisen ja jäätelökioskista saa kylmää syötävää. Alueelta löytyy myös maauimala, jonka aiomme testata seuraavalla kesäreissullamme.

Hetken huilattuamme lähdimme kävelemään Aurajoen rantaa. Liikkeellä oli paljon muitakin ihmisiä, eikä ihme, kun keli oli kuin morsian.

Minä kävin ihastelemassa Suomen kauneimpiin kuuluvaa tuomiokirkkoa, kun tyttö teki kiipeilyharjoituksia isämiehen kanssa kirkon portailla. Mammakaverin suosituksesta päädyimme illalliselle ravintola Blankoon. Ja minkä illallisen saimmekaan! Alkuruuaksi tuoretta maalaisleipää ja ehkä parasta tsatsikia ja hummusta, mitä olen koskaan syönyt. Kupliva laseissa nosti paitsi muutenkin iloista mielialaa, mutta myös maistui herkullisten pääruokien, kampasimpukka-jokuraputagliatellen ja kevyesti savustetun lohen seuralaisena. Annokset olivat todella isoja, eikä hinta huimannut päätä. Seuraavalle kerralle jäi kehutun Blankon brunssin testaaminen.

Kun vatsa oli täynnä, oli mukava kellahtaa pehmoisaan hotellisänkyyn. Kuten tavallista, tyttösemme heräsi muutaman kerran yössä ulvomaan, kuten hänellä on aina tapana tehdä vieraassa paikassa nukkuessaan. Onneksi huone saatiin sen verran pimeäksi, että muutoin saimme kaikki nukuttua hyvät unet.

Aamu valkeni harmaana. Söimme tukevan aamiaisen "lapsiperhepuolella". Vatsat täynnä oli hyvä suunnitella päivän ohjelmaa. Tällä kertaa väliin jäi Turun linna, koska mustat pilvet peittivät taivaan ja  vesisade alkoi torikierroksemme aikana. Kävimme pyörähtämässä Ruissalossa. Suunnitelmamme mennä Naantaliin ja Tammisaareen valuivat ropinaveden valuessa kaatosateena viemäriin. Ajaessamme kohti itää, alkoi keli onneksi kirkastua.
Suunnaksi otettiin Fiskars. (Virallinen nimi on kai tänä päivänä Fiskari, kun kunnan enemmistökieli on vissiin nykyisin suomi, mutta mun suussa Fiskars on Fiskars.) Pitihän tutut putiikit taas kertaalleen kiertää (meillä on tapana käydä Fiskarsissa pari kertaa vuodessa.) Ajatuksena oli ostaa Klaus Haapaniemen kuosittamat Fiskarsin kynsisakset. Ihanat, vai mitä pidätte?

Kuva: Pino.fi

Muuta putiikeista ei tällä kertaa tarttunut mukaan. Meidän Fiskarsin visiitti päätyi, kuten tavallista Petris Chocolate Roomiin (kuinkas muutenkaan :-). Upeita kakkuja täynnä olevan tiskin edessä iskee aina suuren suuri valinnanvaikeus, kun tekisi mieli maistaa kaikkia ihania kakkuja. Valinta on kuitenkin tehtävä, kun selän takana oleva jono pitenee. Kahvila on nykyisin onneksi laajentunut 50 asiakaspaikkaiseksi ja muutkin makeahampaat pääsevät kahville. Aiemmin kahvilassa kun oli vain muutama asiakaspaikka.

Petris Chocolate Roomin rustiikkista sisustusta

Aino ihastui suuresti Fiskarsin uuteen leikkialueeseen, jonka vertaista ei ole ihan heti tullut vastaan. Iso merimieslaivaksi muotoiltu leikkiteline, keinut ja tasapainovälineet hohtivat uutuuttaan ja lapset kiljuivat riemuissaan. Olen todella iloinen, että kohteessa on ajateltu myös lapsia. Itse tykästyin siitä, että leikkipaikan naapuriin on rakennettu vesivessat. Aiemmin ruukissa käydessä piti tyytyä Bajamajan palveluihin, joka ei mielestäni ole designkylän arvoinen käymälä.

Isämies ja neiti nauttimassa leikkipaikan soittimista.

Illan viiletessä suuntasimme Antskogiin ja viehättävään vanhaan kansakouluun remontoituun Villa Taikaan yöksi. 

Vaikka vähän pelkäsimme, että kansakoulun opettajat tulisivat yöllä kummittelemaan, näin ei kuitenkaan käynyt. Jos haluat majoittua viihtyisässä, hotellihuonetta persoonallisemmassa paikassa, lähellä Fiskarsin palveluita, on Villa Taika oiva valinta. Ainoa miinus tulee "sviitin" hinnasta, 90€ yöltä.

Sviitti Aurinko

  

Villa Taikan viehättävän pihapiirin kaunokaisia.

Ja lopuksi kysymys: olen jo pidempään pyöritellyt päässäni, että josko tekisin tänne blogiin alasivun, johon laittaisin esim. Googlemapsiin (omasta mielestäni) kivoja käyntikohteita. Miltäpä kuulostaisi? Ei siis mitään kaikkien tuntemia Linnanmäkiä sun muita, vaan sellaisia, joita kaikki eivät (välttämättä) tunne.

Mä en kestä, te pilaatte mun elämän

Juu, vielä ei ole noiden lauseiden aika meidän perheessä. Onneksi. Ennen kuin postaan kotimaan turneestamme (kuvat koneelle purkamatta ja neljä koneellista pyykkiä pesemättä), lyhyt postaus naapurista.

Illasta toiseen (tänään jopa JO klo 17), useimmiten ovenläimäyksen kera, saamme kuulla huudahduksia teiniangstinaapuriltamme. Tyypillisimmät lauseet ovat otsikon mukaiset. Yhä useammin yksi ovenläimäys ei riitä, vaan tunnelmaa pitää vahvistaa useammalla oven paiskomisella.

Olemme pohtineet, että kuuluvatko nuo huudot aina vanhemmille vai meille? Kun voisin kuvitella, ettei (illanvirkku) teini ole kovin ihastunut, jos vauva herää seinän takana klo 6.20 tai kuten tässä eräänä aamuna kävi, jo klo 4:30...

Raitisilmamyrkytys

Pari päivää on mennyt anopin aitatalkoissa. Se on ihan mukavaa puuhaa, maalaaminen nimittäin. Siinä kun näkee työn jäljen niin konkreettisesti. Kahdelle konttorirotalle (eli isämiehelle ja minulle) tekee ihan hyvää.

Eilen saimme sydämentykytyksiä, kun anoppi karjaisi äkkiä lujaa. Kun ehdimme paikalle, hän kertoi, että oli vahingossa tiputtanut ison laudan jalkansa päälle ja siihen oli kovaa vauhtia nousemassa tennispallon kokoinen pallo. Ei muuta kuin kamppeet kasaan ja anoppi päivystykseen. Sinänsä mielenkiintoinen detalji: anoppi 63v. ei ole eläissään käynyt päivystävällä. Pääasia on, että jalka ei ollutkaan murtunut (kuten pelkäsimme). Tyttö simahti iltasella alta aikayksikön ja me vanhemmat pilkimme sohvalla. Ilmiselvä diagnoosi: raitisilmamyrkytys. Työleiri jatkaa vielä huomenna urakointia. Toivottavasti ehtisin huomenna Ainon huoneeseen tulevan jakkaran ja iki-ihanan keinutuolin kimppuun. Niistä kun pitäisi ensin poistaa vanha maali, jotta ne pääsisi maalaamaan uudestaan. Innolla odotan niiden kotiuttamista! Ovathan ne yhtä palvelleet tyttöstä ennen jo kolmea sukupolvea.

Meillä on suunnitteilla pieni kotimaan kiertomatka. Sen uhallakin, että keväällä jouduimme perumaan jo kaksi matkaa sairasteluiden takia. Jospa nyt pääsisimme matkaan! Suuntaamme todennäköisesti Turkuun. Olemme saaneet jo hyviä vinkkejä kaupungissa asuvalta mammatuttavalta, mutta lisääkin otetaan mieluusti vastaan.

Otsatukkaa

Tänään oli se päivä, jolloin Aino pääsi ensimmäistä kertaa kampaajalle. Jälkikasvumme on saanut hiusgeeninsä sekä isältään että äidiltään. Parturi-kampaajamme aina taivasteleekin, kuinka meitä molempia on siunattu harvinaisen runsaalla pääkarvoituksella. Jotakin lapsemme hiusten määrästä ja paksuudesta kertoo sekin, että noin puoleen vuoteen äitiyspakkauksen vauvaharjalla ei ole tehnyt mitään. Sillä on saanut harjattua Ainon päällihiukset, mutta jos on tahtonut harjata päänahkaan saakka, on pitänyt  ottaa käteen joku tehokkaampi väline. Ennen tätä päivää olemme yrittäneet pitää tytön rehottavaa tukkaa kurissa pinneillä, mutta eihän ne mokomat pysy liukkaissa hiuksissa. Hiukset ulottuivat jo puoliväliin nenää, joten oli se jo aikakin käydä lyhentämässä kuontaloa. Seitsemän euroa ei ole mielestäni paha summa siisteistä hiuksista.

Äitini "tarjoutui" auliisti leikkaamaan lapsenlapsensa tukkaa. Sillä suurella kokemuksella, joka minun hiusten leikkaamisesta on hänelle tullut. Tein tiukasti sanoen selväksi, että tytön hiuksia EI leikkaa kukaan lähisukulainen, ei edes minä tai isämies, saati sitten isoäiti. Sanoin, että maksan mieluusti roposen jos toisenkin, että tyttösen hiukset leikkaa AMMATTILAINEN.

Yllättäen kampaajareissu sujui paremmin kuin hyvin. Ehdin jo jännittää, kuinka kovaa tyttö mahtaa kiemurrella ja kiljua kampaajan penkissä. Tyttö istutettiin isän syliin ja siinä hän ihmetteli silmät suurina, suu auki napsuvia saksia ja ihanan kampaajamme paljetein koristeltuja farkkuja.

P.S. Suosittelen lämpimästi lasten (ja miksei aikuistenkin hiuksille) Tangle Teezeria. Ostin Ainolle Tangle Teezer Flower Potin, jonka luulen olevan kovassa hiuspompula-käytössä tulevaisuudessa. Olen itsekin harjannut hiuksia tuolla vehkeellä ja tuntuu omissakin hiuksissa hyvältä. Muistan, kuinka äiti aikoinaan yritti selvittää takkutukkaani huonoin tuloksin tavallisella harjalla. Toivottavasti meidän perheessä säästytään tuolta hammasten kiristelyltä.

Miten lukijat, teidän lastenne hiukset pysyvät siisteinä? Leikkaatteko itse, käyttekö kampaajalla?

Puutarhatöitä. Minä?

Enpä aamulla arvannut, millaiseksi tämä päivä muodostuisi.

Anoppi kutsui meidät töihin tänään. Siippani pesi anoppilan pitkän aidan painepesurilla, jotta se voidaan pikapuoliin maalata uudestaan. Anoppini naureskeli, että isämiestä olisi tuskin saatu aidanpesuhommiin, jos homma olisi pitänyt hoitaa juuriharjalla. Mutta kun apuvälineenä oli uutuuttaan hohtava painepesuri, homma eteni vauhdikkaasti ja tehokkaasti.

Kun isämies ähräsi aidan kimpussa, me rehkimme anopin kanssa nurmikolla. Revimme irti satoja, ellei tuhansia ratamoita. Ne mokomat ovat valloittaneet anoppini nurmikosta puolet. Aikamoinen homma ja ei-vieläkään-kunnossa-oleva-välilevynpullistumani kiittää. Sinänsä oli kiva tehdä ulkona töitä, aurinko paistoi, kevyt kesätuuli piti ötökät loitolla ja tyttönenkin viihtyi. Hänen mielestään hauskin homma oli heitellä maasta revittyjä ratamoita pitkin pihaa.

Minä en ole koskaan pitänyt kukkien tai kasvimaan hoidosta. Mökillä sitä joutui joskus tekemään, ja siellä kimpussa oli aina miljoona verenhimoista ystävää. Sitten kerran, kun isoäiti oli laittanut minut kitkemishommiin, vahingossa (vannon, oli vahinko!), kitkinkin kukantaimet ja kasvimaalle jäi vain rikkaruohot kasvamaan. Tämän jälkeen kasvimaa-komento kuului muille serkuksille. Minä sain hoitaa tuosta lähin nurmikonleikkuun tai polttopuiden pilkkomisen. Kai isoäiti ajatteli, että niissä en saisi ainakaan pahaa jälkeä aikaiseksi...

Mietimme taannoin, että josko vaihtaisimme anopin kanssa asuntoja päikseen. Me asumme nyt 64-neliöisessä kolmiossa, hän yksin 90-neliöisessä paritalon puolikkaassa. Ihan hyvä ajatus, mutta...

- hän ei ikinä mahtuisi tavaroinensa tänne, joka tarkoittaisi sitä, että hän jättäisi osan tavaroistaan meidän iloksemme paritaloon. Ei. Ei. Ei.
- minä en todellakaan ole puutarhaihmisiä ja siellä olisi iso piha hoidettavana. Ei.
- työmatkan pituus. Minulla vähintään tuplat, miehelle jo nyt kolmeen varttiin puoli tuntia lisää. Ei.
- paritalon toisen puolikkaan omistaja on myymässä omaansa. Vähän pelottaa, millainen tyyppi sen ostaa. Nykyisen naapurin kanssa kaikesta on voinut sopia ja välit ovat olleet hyvät. Entä, jos puolikkaan ostaa joku sellainen, jonka kanssa saa tapella kaikesta? Ei.
- Ehkä suurimpana Ei:nä on Ainolle saatu hyvä hoitopaikka läheltä nykyistä kotia. Itse muistan, kuinka itketyttävää oli vaihtaa hoitopaikkaa (tosin isompana, mutta kuitenkin), ja sitä en välttämättä lapsellemme haluaisi.

Onhan omassa talossa asumisessa positiivisetkin puolensa, mutta tuo pitkä ei-lista on pitänyt meidät nykyisessä kodissamme. Onhan tässä kolmen hengen perheelle riittävästi tilaa, tämä on pari vuotta sitten remontoitu juuri meidän unelmakodiksemme ja aluekin on aivan ihana.

Täytyy tämän sekavan sepustuksen päätteeksi hehkuttaa anoppini taikomaa herkkulounasta. Grillissä savustettua lohta, uusia perunoita, yrttipatonkia ja fetasalaattia. Kaiken kruunasi omenapiirakka vaniljarahkalla. Kyllä kelpasi tuolla ruokapalkalla vähän selkääkin kipeyttää.

Sitten kun...

Elämäni on muuttunut sitku-elämäksi. Elämäni on nyt siinä vaiheessa, että teen asioita silloin, kun Aino on unten mailla ja/tai isämies on kotona. Luojan kiitos päiväunet ovat nykyisin reilusta puolesta tunnista jopa reiluun kahteen tuntiin. Että minulla on oikeasti aikaa tehdä asioita. Rauhassa. Keskeytyksettä. 

Kun Aino on hereillä, ja yritän (paino sanalla yritän) tehdä jotakin. Kammata naamaa katu-uskottavaan kuntoon, silittää, harjata hampaita, laittaa ruokaa, täyttää tai purkaa tiskikonetta. You name it. MITÄÄN en saa tehdä rauhassa. Sitten illalla, kun Aino on unilla, saan tehtyä asioita jollakin vaihde numero kuutosella. Kai se on sitä, että saa tehokkaasti asioita aikaiseksi, kun ei tule ylimääräisiä keskeytyksiä.

Minulla oli suuria luuloja mammalomani ajaksi. Että teen tämän ja tuon kasautuneen homman. Että edes kävisin parin viime vuoden lempilehteni (Kodin kuvalehden) numerot läpi ja säästäisin vain tärkeimmät artikkelit. Mutta ei, en ole edes sitä saanut aikaiseksi. Kuten olen muutamalle kaverilleni sanonutkin: äitiys on kovin duuni, missä olen ikinä ollut. Edes kuusitoistatuntiset työpäivät eivät ole mitään lapsen kanssa 24/7 olemiseen verrattuna. Mutta silti en vaihtaisi yhtään päivääkään pois. Niin antoisaa tämä on.

Olen ottanut päivisin itselleni oikeuden tehdä kivoja juttuja, kun lapsi on unten mailla. Olkoon se leipomista, lukemista, blogien kirjoittamista tai niiden lukemista. Mitä tahansa, mikä tuntuu minusta kivalta ja lataa minun akkujani. Se auttaa minua jaksamaan kiukuttelevan, hampovan pikku rakkaan riiviön kanssa. Sama se, onko tiskikone purkamatta tai pyykkikone pyörimättä. Ne ehtii tehdä illallakin, kun kotona on kaksi aikuista.

Mansikkasydämiä

Tänään, siivotessani olohuoneen ruokapöydän ääressä pakastimeen meneviä mansikoita, pysähdyin pitkäksi aikaa katsomaan kahta rakastani sohvalla. Isämies pyysi, etten julkaise kuvaa täällä, mutta kuvitelkaa mies köllöttämässä sohvan divaaniosalla, välillä hiljaa kuorsaten. Vatsa vatsaa vasten pikkuneiti, täydessä unessa hänkin, unipuna poskillaan. Eihän näkyä voinut liikuttumatta katsoa. <3

Paluu

Meidän piti olla mökillä pidempäänkin. Tehdä sitä, tätä, tuota. Mutta kun taivaalta tulee kolmatta päivää vettä kuin Esterin arsesta ja heti, kun nokkansa pistää oven ulkopuolelle, on kimpussa miljoona hyvin kiukkuista ja verenhimoista itikkaa, ei paljoa houkuttanut jäädä kiertämään kehää neliskanttiseen.

Meidän loman alku ei muutenkaan mennyt ihan putkeen. Isämiehen eka lomapäivä alkoi klo 04.05, kun tyttö oksensi ensimmäisen kerran. Sitä seurasi kuusi - seitsemän toistoa ennen aamukymmentä, kunnes oksu yhtä nopeasti vaihtoi maisemaa, kuin oli ilmestynytkin. Isämies alkoi potea ilmeisesti samaa tautia seuraavana päivänä ja minä samaten. Minulla tauti ei ole ihan täysin vieläkään poissa. 38 asteen kuume on laskenut vähän päälle 37 lämmöksi, mutta olo on edelleen hömelö ja väsynyt. Mikä ihme pöpö voi kestää näin kauan? Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin.

Siispä päätämme lähetyksen tältä erää tähän.

Uusia tuttavuuksia

On se jännä, miten elämänmuutokset erottavat ja yhdistävät. Osa kaverisuhteistani on... no, väljähtynyt saatuani lapsen. Osa on pysynyt entisellään. Joidenkin kohdalla ystävyyssuhde on tiivistynyt. Eniten kuitenkin iloitsen niistä uusista ihmissuhteista, jotka ovat ilmestyneet elämääni Ainon syntymän myötä.

Osa näistä mammoista on tullut tutuiksi perhevalmennusporukasta, osa seurakunnan esikoisvauvakerhosta, muutama blogimaailman kautta. Nautin näistä mammatapaamisista suuresti. Niissä äideillä on mahdollisuus purkautua toisilleen (koska vain toinen äiti voi todella ymmärtää, miten persiistä ja samalla niin uskomattoman ihanaa tämä välillä voikaan olla) ja samalla päivä kuluu mukavasti ilman, että yrität väen vängällä keksiä jälkikasvullesi tekemistä yksin neljän seinän sisällä.

Eniten iloitsen rakkaasta blogisisaresta Sasciasta, joiden kanssa alusta asti on tuntunut siltä, kuin toisen olisi tuntenut aina. Keskustelu soljuu katkonaisista yöunista kakkavaippojen koostumukseen, kotitöistä kokkaukseen, kosmetiikasta kylpytuokioihin. Aika lentää siivillä ja kaksi lähes samanikäistä tytöntylleröä puuhailevat omiaan lattialla. Taannoin juttelimme, että jos hän ei olisi aloittanut aikoinaan bloginsa pitämistä, tuskin olisimme koskaan tutustuneet. Ja että miten mahtava elämä onkaan, kun tuo tiellemme näitä upeita aarteita.

Ruokanatsi

Edellisessä postauksessa avasin vähän verhoa ruoka-asioiden suhteen. Paljastetaan nyt loputkin.

Tunnustan olevani tietyissä lapseen liittyvissä asioissa natsi. Ainakin mitä ruoka-asioihin tulee. Yksi asioista on makeiden herkkujen tuputtaminen. Ei kiitos, ei meidän lapselle, ei vielä. Tyttönen ehtii vielä tässä elämässä syödä ihan riittämiin sokeripitoisia herkkuja. Niitä emme halua hänelle antaa. Hän ehtii kinuta niitä kyllästymiseemme asti tuonnempana. (Hiljaa huokaan: onneksi sen aika ei ole vielä.)

Varsinkin minun äitini tahtoo hemmotella ensimmäistä lastenlastaan mm. täytekakulla, mehulla ja sokerijogurtilla. Jo pari kertaa olen ollut käsineni välissä nappaamassa suuhun menossa olevaa lusikkaa pois ja sanonut äidilleni tiukan ei:n. Tylsä äiti tai ei, mutta joitakin juttuja saa maistella, mutta ei vielä syödä. Nokkamukiin saa vettä, piimää tai maitoa, mutta ei mehua. Pillimehut pysyvät kaupan hyllyssä. Toivon, että tämä vaihe kestää mahdollisimman pitkään. 

Mikä on teidän suhtautumisenne lapset/ sokeri -taistossa? Oletteko samanlaisia ruokanatseja kuin minä vai otatteko rennommin?

Lomalle lompsis

Isämies jäi tänään lomalle. Hallelujaa ja jippiaijee! Kävimme juuri syömässä loman aloituksen kunniaksi Chicosissa. Röyh :-P

Isämies nyt lomalla kolme viikkoa. On mahtavaa, että nyt, kun tyttö tekee hampaita ja on enemmän tai vähemmän känkkäränkkä, on lisäkäsipari kotona. Isä pääsee nauttimaan aitiopaikalta niistä kehitysaskeleista, joita tuntuu tapahtuvan vähän väliä. Suuntaamme viikoksi maalle, hankkimaan raitisilmamyrkytystä. Saamme viikonlopuksi äitini avuksi, jolloin pääsemme nauttimaan myös kahdenkeskisestä ajasta. Ensi viikolla palaamme kotiin, nauttimaan stadin kesätarjonnasta.

Pyrin olemaan nettipimennossa lomailumme ajan. Olen kuitenkin ajastanut pari postausta ilmestymään loppuviikon aikana. Aurinkoisia päiviä teille kaikille. Nauttikaa kesästä!

Aktiivisena pilttijuoman voimin?

Olen buzzador. Se tarkoittaa sitä, että säännöllisin väliajoin voin osoittaa kiinnostukseni osallistua johonkin kampanjaan. Jos tulen hyväksytyksi, kerron saamistani tuotteista ja kokeilukokemuksistani eteenpäin ja annan muiden testata tuotteita. Aiemmin olen buzzannut hiustenhoitoaineita ja Vanishin tahranpoistoaineita.

Odotin innolla Piltti-maitojuoman testausta. Piltin maitojuoma sisältää 10 kertaa enemmän rautaa, paljon kalsiumia, kuitua ja 13 eri vitamiinia. Piltin maitojuoma maistuu miedosti vaniljalle, säilyy huoneen lämmössä ja voidaan nauttia suoraan pakkauksesta, mukana tulevalla pillillä. Todella kätevä esimerkiksi automatkoilla, retkillä yms.

Plussat:

• Tuotteen pilli on erinomainen. Paljon parempi kuin esim. kahden desin UHT-maidossa, jota olen aiemmin tarjonnut tyttösellemme. Ei läiky läheskään niin helposti rinnuksille. Kätevä pakkaus kulkisi hyvin mukana esim. kylässä.
• Tuotteen hinta on kohtuullinen, 0.59€. 

Mutta siihen ne positiiviset kokemukset sitten melkein jäävätkin.

Miinukset:

• Itseäni hirvittää ainesosaluettelon pituus. 12 ainetta annettavaksi vuoden ikäiselle? ( Vesi, maltodekstriini, rasvaton maito, heraproteiini, kasviöljy, maissitärkkellys, oligofruktoosi, sikurikuitu (inuliini),emulgointiaine, (soijalesitiini), aromi (vanilliini), kivennäisaineet (natrium,kalium,kalsium,rauta, magnesium, sinkki, jodi, kupari, mangaani,seleeni), vitamiinit (A,D,E,K,C, tiamiini, riboflaviini,niasiini, B6 foolihappo, B12 biotiini, pantoteenihappo)Ei houkuta, olkoonkin, että listassa on paljon vitamiineja ja hivenaineita. Me kun olen yrittäneet karsia lapsemme ruokavaliosta kaikki ylimääräiset lisäaineet pois, tarjoten hänelle normaalia kotiruokaa. 
• Aino ei erityisemmin tästä tuotteesta edes pitänyt. Tuntui, että hän maistoi tuotetta vain minun mielikseni muutaman hörpyn. Paljon paremmin uppoaa esim. tavallinen piimä. Suoraan sanottuna en ihmettele. Tuote haisi jollekin aivan muulle kuin luvatulle vaniljalle eli esanssiselle vanilliinille ja jollekin, tuntemattomaksi jääneelle. Lähinnä tuotteen tuoksua kuvaa sana ummehtunut. Omassa suussanikaan tuote ei maistunut hyvältä.

Oli tuotetta ihan kiva testata, mutta ei se kaupasta meidän ostoskoriimme päädy.

Hoitosopimus tehty

Tällä viikolla kävimme allekirjoittamassa lapsosen hoitosopimuksen perhepäivähoitajan kanssa. Etukäteen pelkäsin, että pillahdan siellä itkuun, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Olo tuntuikin hyvältä ja levolliselta. Minulla on sydänalassani tuntemus, että Pauliinan hoivassa lapsemme on hyvä kasvaa ja kehittyä. Toki ensimmäiset hoitopäivät ovat totuttelemista meille kaikille ja varmasti tirautan tuolloin kyyneleen jos toisenkin, mutta sen aika on sitten elokuussa.

Sitä ennen nautimme koko perheenä kesästä, yhdessäolosta, uusista kokemuksista, lomasta.

Kuvauksellista

Toim. huom. Otsikolla en todellakaan viittaa itseeni.

Päätimme keväällä, että teemme tyttösen ensimmäisestä vuodesta kuvakirjan. Mitä kaikkea ensimmäiseen vuoteen on mahtunut ja mitkä asiat haluamme erityisesti muistaa. Samalla ajattelimme lahjoa isoäitejä ensimmäisestä lapsenlapsesta kertovalla teoksella. Kaikista kovin urakka oli siinä, että valitsimme noin kahdesta tuhannesta kuvasta sopivat kuvat noin sata kuvaa kattavaan kuvakirjaan. Siinä sitten vierähtikin iloisesti kuukauden päivät, kun kirjaa vähitellen kasattiin. Sattui myös muutama lapsus, esim. sivujen loppuessa huomasimme, että vauvauintikuvat eivät mahtuneet sivuihin. Ei kun vääntämään sivujärjestystä uusiksi. Onneksi nykyiset kuvakirjaohjelmat ovat nopeita, intuitiivisia ja helppokäyttöisiä. Todennäköisesti tulemme tekemään vastaavia projekteja jatkossakin. 

Teetimme kirjan Photoboxilla. Positiivisia kokemuksia on myös muista kuvakirjatoimittajista.

Kirjaa selatessa nousee väistämättä pala kurkkuun. Mieleen nousee tunne, kun olimme kuukauden vanhan tyttösen kanssa ensimmäistä kertaa mökillä. Miten hän reagoi ensimmäistä kertaa nähdessään lampaan. Mikä ruoka oli herkkua kiinteitä aloitettaessa. Kuinka kauniilta hän näyttää nukkuessaan. Kuvia, joiden takana on isoja tunteita.

Tämä ei meille kuitenkaan vielä riittänyt. Halusimme meistä perheenä kivan kuvan. Meistä kun ei sellaista nimiäisten nopeasti napattuja otoksia lukuun ottamatta ole. Emme halunneet mitään perinteistä pönötyskuvaa, vaan rennon, iloisen ja "epävirallisen" kuvan, jossa kenties tapahtuisi jotakin. Googlettelin perhekuvia ottavia tahoja pitkin kevättä ja päädyimme lopulta GoImages-studioon. Kuvaussessiomme hauskan brittikuvaajan kanssa kesti tunnin verran. Hän laittoi meidät juoksemaan pitkin studiota, heittelemään tyttöstä ilmaan, työntämään taaperokärryä tyttö kyydissä, puhaltelemaan saippuakuplia, makoilemaan lattialla. Ei mitään erityistä, mutta kun mukana oli oikeasti hauska kuvaaja, joka sai meidät kaikki nauramaan ja taustalla soi kiva musiikki, unohdimme olevamme kuvattavana ja nautimme perheenä touhuamisesta. Viikon päästä tästä menimme katsomaan tuotoksia studioon. Ne heijastettiin seinälle erään lempibiisini (Coldplayn Viva la Vidan) soidessa taustalla. Sitten saimme valita haluamamme kuvat. Nyt vain pitää malttaa odottaa tuotoksia kuusi - kahdeksan pitkää viikkoa. Kuvat ovat kalliit, se minun on tunnustettava. Mutta kaikkinensa kuvaus oli ikimuistoinen itsessään ja kuvat, no, kukaan amatööri ei saisi meistä niin hyviä otoksia aikaiseksi. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka emme olekaan vielä nähneet kuvaa olohuoneemme seinällä.

P.S. Tämä postaus ei ole kummankaan firman maksettu mainos. En hyödy tästä postauksesta millään tavalla, vaan maksoimme molemmista kuvaprojekteista täyden hinnan ja niin teen jatkossakin. Mieluusti kerron hyväksi kokemistani palveluista muillekin. Tämä pätee myös negatiivisiin kokemuksiin. Kerron taatusti myös niistä.

Syntymäpäivät juhlittu

Nyt on Ainon ensimmäiset synttärikemut takana. Niitä juhlittiin pienimuotoisemmin kuin nimiäisiä aikoinaan. Mummit olivat molemmat saavuttamattomissa, yksi kummi ulkomailla ja muutenkin osa kutsutuista estyneitä. No, sepä ei menoa haitannut.

Itse odotin juhlia osittain siksi, että pitkään juhlienjärjestämis- ja leipomissormiani on syyhyttänyt. Sain vasta viikolla lopullisesti päätettyä, mitä leivon juhliin. Mitään varsinaista teemaa juhlissa ei ollut, koska tiedän, että niistä pääsemme nauttimaan lukuisia kertoja tulevina syntymäpäivinä. Rakensin juhlia vaaleanpunaisen teeman ympärille. Se toistui kukissa, serveteissä, tarjoamisissa. Innolla odotin, että pääsen väkertämään kukkasista asetelmaa. Äitini on taiteellinen (oli kyse leivonnaisten koristelusta, öljyvärimaalauksesta tai ikebana-taiteesta), ja olen haaveillut, että olisin perinyt edes vähäsen hänen silmäänsä. No, olen aivan onneton piirtäjä ja maalaaja, mutta koen, että minulla on kohtalainen harrastelijasilmä kukkien ja leivonnaisten päälle. Kertokaa te alla olevien kuvien perusteella, olenko suurudenhullu luuloineni? ;-)

Olimme vihjaisseet vieraille, mitä voisivat tuoda lahjaksi. Joku voi kokea, että on töykeää pyytää jotakin, mutta ajattelimme, että voimme muuten olla tilanteessa, jossa meillä on kolme Hakka-peliä. Aino oli kovin innoissaan kaikista saamistaan lahjoista (vaikka taisi se ihana lahjanarukin saada osansa ilosta). Eilen paras lelu oli alla näkyvä Brion palikkalaatikko, tänään suurta ihastusta on aiheuttanut teräksisten lastenaterimien yhteen paukuttaminen.

Omahyväistä eli pöydän koristeet ja antimet, olkaatten hyvät:

Tarjolla oli kylmäsavulohi- ja paprika-feta-kolmioleipiä, sitruunamuffineita valkosuklaa-kermakuorrutuksella, valkosuklaaseen ja strösseleihin dipattuja vaahtokarkkeja sekä ranskanpastilleja. Minulla on huono tapa testatauttaa uusia reseptilöytöjä vieraillamme. Tälläkään kertaa ei onneksi tullut sutta.

Tänään ahersimme tytön huoneen viimeisiä kalusteita ja mattoa myöten valmiiksi. Kuvia ja tarinaa on tulossa pikapuoliin. Nyt tämä väsynyt mamma nostaa kintut divaanille ja ottaa yhden rääppiäismuffinin isämiehen kainalossa.