Kun isoksi kasvan...

Mietimme Isämiehen kanssa tässä eräänä iltana, mikä Ainosta mahtaa tulla isona. Mutta sitten huomasimme, kuinka vaikeaa on ajatella Ainoa edes parin vuoden päästä, saati sitten täysi-ikäisyyttä lähestyvänä nuorena naisena. Että millainen hän mahtaa olla silloin. Toki vahva tahto, kujeilu, lyhytpinnaisuus ja temperamentti ovat kuin kivijalka, jotka tuskin muuttuvat miksikään. Mutta millainen hän on muuten? Mistä asioista hän nauttii, mitkä saavat hänet iloitsemaan, mitkä asiat ovat vaikeita?

Ystäväni, joka luki itsensä seksuaaliterapeutiksi, heitti taannoin meillä kylässä käydessään ilmoille ajatuksen "mitä, jos Aino toisi kotiin poikaystävän sijasta tyttöystävän?". Itse jäin miettimään asiaa laajemminkin. Olisiko lesbous meille kova juttu? Entä jos tytär olisi onnellinen vaikka teollisuussiivoojana? Entä jos hän haluaisi lähteä maailman ääriin Greenpeacen aktivistiksi?

Tärkeintä minulle on, että hän löytäisi ne omat vahvuutensa ja uskaltaisi rohkeasti ja pitkäjänteisesti tavoitella asioita, joista unelmoi. Oli se unelma sitten mitä tahansa. Pääasia on, että uskaltaa unelmoida. Meidän vanhempien tehtävä on tukea häntä haaveiden toteenpanossa.