torstai 27. kesäkuuta 2013

Miten sä saat päiväsi kulumaan?

Tämä kysymys on esitetty minulle jo muutamaan otteeseen, kun olen kertonut, että olen loppuraskausajan sairaslomalla. En tiedä, luulevatko he minun olevan täysin petipotilaana. Tällöin olisikin varmasti haasteellista saada aika kulumaan. Minulle tämä sairasloma ei ole ongelma, vaikka aluksi sitä pelkäsinkin.

Olen pitkästä aikaa lukenut. Ihan oikeaita kirjoja, jotka Ainon syntymän jälkeen ovat saaneet valitettavasti vain pölyttyä kirjahyllyssä. Nyt on ollut ihanaa lukea keskeytyksettä, keskittyä lukemaansa. Yllättäen en olekaan tyhjentänyt digiboksia siellä katsomista odottavista leffoista. En itse asiassa pidä tv:tä laisinkaan päällä päiväsaikaan, kun mielestäni sieltä ei tule mitään katsomisen arvoista.

Olen, oman voinnin salliessa, tyhjentänyt kaappeja kaikenlaisesta ylimääräisestä tavarasta, ommellut nappeja ja lyhentänyt verhoja, siivonnut yksi kerrallaan keittiön pursuavat kaapit, kasannut UFF:lle aikamoisen vaatekasan, maalannut Ainon sängyn, suunnitellut tulevien päivien ruokalistaa, etsinyt ja löytänyt tuplavaunut netistä, käynyt työkavereiden ja ystävien kanssa lounaalla. Onpahan pyykin- ja astianpesukonekin laulaneet meillä päiväsaikaan, eikä pelkästään iltaisin, kuten töissäkäydessä onpakko. Olen myös testannut, mitä sohvalla ja/tai sängyssä koko päivän huilaaminen tekee supistuksille. Niitä on muutama vähemmän, mutta ei mitenkään sanottavasti vähempää kuin muutoin. Eli käytännössä katsoen olen tehnyt niitä rästissä olevia hommia, jotka ovat vain odottaneet tekijäänsä, ja joiden tekemiseen olin töiden jälkeen liian puhki. Nyt tuntuu kivalta, että suurin osa rästihommista on tehty, Phil & Tedsit odottavat pyöräkellarissa toista käyttäjäänsä, onpa imetyspuseroitakin jo hankittu. Kaikki on siis hyvällä mallilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!