Arkea, ah ihanaa

Viime viikkoihin on mahtunut paljon. Enpä ole enää jaksanut kaivautua koneelle tapahtumarikkaiden päivien jälkeen. Onneksi tapahtumarikkaus on ollut tällä kertaa positiivista.

Olemme käyneet kylässä ja olemme saaneet pitää rakkaita ystäviä ja lapsosia kylässä. On jaettu pala elämää, kokemuksia, annettu ja saatu vertaistukea mm. uhmaraivareista ja pottalakoista. Terapeuttista? Kyllä. Olen onnekas, että elämässämme on näitä huipputyyppejä.

Pääsin viime viikolla ihastelemaan uutta "supermiestä" (syntyi esikuvansa lailla käsi edellä), joka suloisuudellaan sulatti meikäläisen kyynisen sydämen. Vastasyntyneet ovat hellyttäviä, mutta itse huokasin vain "onneksi ei enää tarvitse lähteä tuohon hommaan enää ja onneksi kuopuskin on jo neljä- ja puolikuinen". Jokin pieni sentamentaalisuuden siemen yritti päästä pintaan ja kuiskutella korvaani "vielä ehtisit kolmannenkin". Onneksi sen kuiskuttelut jäivät muutamaan iltaan ja järki palasi: meidän perhe on JUURI (eikä vain melkein) hyvä näin. Ei enää lapsia meille.

Kävimme Ainon hoitokavereiden luona kylässä ja kotiuduimme kolmen vaate-jätesäkillisen kera. Siinä meni ilta iloisesti niitä koottain lajitellessa. Rakas Eevi toi meille myös ison satsin omille tenavilleen pieniksi jääneitä vaatteita. Iso kiitos molemmille, nyt ei tarvitse lähteä inhoamilleni vaateostoksille!

Olemme käyneet ahkeraan lähipuiston jäämäessä laskemassa (niin, että mamman takamukseen koskee). Mitäänhän tekoa ei ole sillä, että Ainon yllyttämänä laskin lasten kiipeilytelineen isosta liukumäestä, tein komean, lähes metrin ilmalennon ja päädyin tyylikkäästi suoraan takalistolleni.

Olen yrittänyt reippaasti kirjoittaa (lue: kirjoitan aina kolmen päivän välein ja kännykän kalenterista tarkistaen) kymmenen vuoden päiväkirjaan, jonka äiti osti minulle joululahjaksi pyynnöstäni. Usein lapsilla kehitys tapahtuu harppauksittain ja taapero kun laukoo suustaan lähes päivittäin jotakin koomista/ yllättävää/ mielenkiintoista/ mielikuvituksellista. Näitä arjen tähtihetkiä haluan muutamalla sanalla tallentaa muistiini (joka muuten toimii kuin junan vessa, useimmiten ei). 

Sohvi on pop

Tiedättehän, se Sophie la Giraffe -lelun? Se on meidän perheessä nyt pop.

Perheen pienimmän mielestä sillä on hyvä hangata kutiavia ikeniä. Jyystö kuuluu naapurihuoneeseen saakka. Toiseksi pienimmän mielestä sitä on hauska vinguttaa piiiitkään ja haaaartaasti. Ja sitten tylsä äiti ärähtää: "lopeta vingutus tai Sohvi lähtee kirjahyllyn ylähyllylle jäähylle (jossa on erinäisiä tavaroita jo ennestään)".

Mamma tykkää Sohvista myöskin, mutta kosmetiikan muodossa. Sain ensimmäiset näytteet Annalta. Tunnustan, suhtauduin tuotteisiin hyvin skeptisesti (kuten kaikkeen kehuttuun. "Voiko näin hehkutettu juttu olla OIKEASTI mullekin hyvä?"). Kyllä, kyllä ja kyllä. Tuotteissa on mukavan lempeä hypotuoksu, joka ainakin omaa nenääni miellyttää. Mutta myös tuotteiden teho vakuuttaa. Vauvaöljy ja -rasva ovat vakikäytössä niin kuopuksella kuin mammallakin. Hyväihoiset Isämies ja esikoinen eivät rasvoja tarvitse tai kaipaa. Suosittelen siis.

Sosetehdas pyörii

Saimme kehotuksen nelikuisneuvolassa aloittaa soseet. Pari viikkoa sitten käynnistyi sosetehdas. Pakkasessa on nyt bataattia, porkkanaa, maissia, omenaa, possua ja kalkkunaa. Lisää teen piakkoin. Pakastin soseet minigrip-pusseissa, jotka jäätyvät ja sulavat tosi nopeaan. Perunaa en pakasta, enkä keitä, vaan käytän Oolannin perunasoseainesta, jossa on vain pakastettua perunaa (ei suolaa, eikä lisäaineita). Siitä on kätevä napata annos, kun nielaistut annokset ovat vielä tovin aika minimaalisia.

Eipä Oiva näytä soseista suuremmin ilahtuvan. Oli suussa mitä tahansa, se yleensä aiheuttaa vain koomista naamanvääntelyä ja sellaista ilmeilyä "oletko mamma ihan tosissasi, että tämä pitäisi niellä?". Sentään kaikki ei enää tule suusta ulos. Kun kyselin terveydenhoitajan suosituksia, milloin otetaan "toinen ateria" käyttöön ja milloin lihat jne., hän sanoi, että teet, niin kuin parhaaksi katsot. Kunhan seitsemänkuisena olisi viisi ateriaa päivässä, se riittää. Siihen asti voidaan tehdä, niin kuin parhaaksi katsotaan.

Me taidetaan mennä siten, että viiskuisena Oiva saa kasvissoseiden joukkoon proteiinia ja vasta kuuskuisena viljat. Vehnä ja ruis ovat hänellä pannassa vielä pitkään, noita muita viljoja kun riittää. Kun on olemassa suuri riski, että hänkin on em. viljoille allerginen, en ehdoin tahdoin viitsi häntä kiusata masuvaivoilla.

Saa nähdä, suostuuko Oiva koskaan syömään kaupan soseita. Siskonsa oli niin kranttu, ettei hänelle uponnut kaupan soseista koskaan kuin makeat versiot. Muut jäivät syömättä, vaikka yritin joskus hämätä kaatamalla purkista lautaselle ja tarjoamalla ruokaa siitä.

Note yo yourself: älä pudota toista kertaa soseutettua maissikattilallista lattialle. Sitä on joka paikassa. Siis JOKA paikassa, jossa kuvitella saattaa.

Harppauksittaiset kehitysaskeleet

On se jännä, miten nämä kehitysaskeleet tuntuvat menevän harppauksittain. Molemmilla lapsilla.

Aino on yhtäkkiä alkanut pitää kynää kädessä kuin isot ihmiset eli oikein. Vielä kuukausi takaperin kynä oli miten sun sattuu kädessä, kunhan sillä sai piirrettyä. Tyttö on alkanut keksiä tarinoita (joita on todella hauska kuunnella). Tämä kertoo minulle, että lapsen mielikuvitus kasvaa aikamoista tahtia. Se on tarkoittanut myös painajaisunia. Nyt olemme keksineet jotensakin toimivan keinon niiden karkotukseen. Kun Aino sanoo jotakin hirviöistä tai lohikäärmeistä, kysymme missä niitä on? "Satukirjassa." Onko satukirjan kannet kiinni? "On." Hirviöt ja lohikäärmeet ovat jääneet kirjan kansien väliin, eivätkä pääse sieltä pois. Toimii.

Aino on nyt halunnut alkaa myös pukea itse. Housut menevät jo hienosti jalkaan, samoin paita päälle. Haalarin alaosa osataan jo pukea hienosti itse, samoin kengät.

Hän on myös alkanut puhua sanoilla taivutusmuodoissa, tosin kaksivuotiaan logiikalla. Esim. tähti -> tähtet.

Sama on Oivan kohdalla. Hän kehittyy nyt kovaa vauhtia. Eihän sitä nyt enää viitsi selällään maata (kuin nukkuessaan) kun mahallaankin voi olla. Ja eteenpäin päästään jo parikymmentä senttiä. Sen hän hoitaa suomalaiskansalliseen urheilijatapaan eli armottomasti huutamalla ja ärisemällä naama punaisena.

Oli mahtavaa, kun Isämiehen loman aikana Oiva oppi valtavasti uutta.

4kk neuvola takana

Ehdin vasta nyt koneelle naputtelemaan neuvolakuulumisia. Meillähän oli neuvola kahtena peräkkäisenä päivänä, kun lääkäriä ei saanut millään mahdutettua samalle päivälle terveydenhoitajan kanssa. No, ei se mitään.

Oiva sai neuvolassa vain kehuja. Kuulemma harva nelikuinen on yhtä seurusteleva ja jäntevä kuin hän. "Suloinen, seurallinen ja touhukas poika. Käyttää ääntään monipuolisesti (LOL), hyvä jäntevyys." Ei valittamista. Mitat yllättivät taasen.

Oiva on nyt samankokoinen kuin siskonsa kahdeksankuisena. Tiedän, ettei vertailua saisi tehdä keskosena syntyneen ja täysiaikaisen välillä, koska luonnollisesti erot ovat suuret kaikessa. Mutta väistämättä sitä vertailua tekee. Uudet mitat ovat komiat 7470g ja 69,5cm. Ei siis ihme, että vaatteet jäävät tosi nopeaan pieneksi. Luullaanpa Oivaa usein paria kuukautta vanhemmaksikin.

Tässä taannoin sattui hassu juttu. Ostin Oivalle vaatepaketin Naamakirjan lastenvaatekirppikseltä. No, paketin koko on 80-86cm. Myyjä kyseli, että minkä ikäiselle vaatteet ovat tulossa ja kun kerroin, että ne mennevät käyttöön noin puolivuotiaana, oli hän todella hämmästynyt. Saa nähdä, missä vaiheessa PIKKUveli menee siskonsa ohi koossa. Luulenpa, että ehkä jo ensi talvena muksut käyttävät samankokoista haalaria. Huimaa!

Kahden lapsen vanhempana

Moni on meiltä kysellyt "onko se helpompaa, kun kyseessä on toinen lapsi?". Itse jäin asiaa ihan miettimään pidemmäksikin aikaa. Helpompaa, tavallaan. Itse kuvailisin sitä kuitenkin seuraavin sanoin: se on kuin vaihtaisi tanssipartneria. Esikoisen kanssa kun on "tanssittu" nyt kaksi- ja puoli vuotta ja nyt paikalla onkin vakipartnerin sijaan joku aivan uusi, jonka tavat tanssia askeleita myöten pitää opetella uusiksi, ennen kuin tanssi taas alkaa sujua.

Vaikka perusasiat ovat selkäytimessä, esim. soseiden aloitusfaktat ovat lahjakkaasti unohtuneet ja ne oli hyvä kerrata neuvolan antamasta vihkosesta. Samoin useimmat kehitysvaiheet ovat painuneet unholaan tai niitä odottaa huomattavasti viivästyneinä. Esim. Aino oppi ryömimään vasta 8½-kuisena, ja hän sai ensimmäisen hampaansa vasta viikkoa ennen ensimmäistä vuosipäiväänsä. Myös mitoissa sisarukset kulkevat niin eri käyriä kuin mahdollista.

Jotenkin silti tämä kakkosen kanssa on helpompaa. Kun tietää, että kukin haaste kestää vain aikansa ja pian tulee joku uusi vaihe. Niitä kun lapsilla aina riittää, the Vaiheita. Sitä on jotenkin varmempi vanhempana, luottaa omaan vaistoonsa, ja tietää, miten haluaa omat lapsensa kasvattaa. Myös hyvää tarkoittavat ohjeet ja neuvot on entistäkin helpompi laittaa toisesta kuuloelimestä sisään ja toisesta ulos, kun ITSE tietää, mikä on meidän perheelle parasta. Toisen lapsen saaneena ei myöskään hätkähdä ihan pienestä, eikä hyppää ilmaan joka kerta, kun vauva inahtaa.

Nelikuinen

Oiva täyttää tänään neljä kuukautta. Mihin aika oikein katoaa? Pian tuo pieni mies jo konttaa, kävelee ja seuraavaksi aloittaa koulun.

Ei sentään. Mutta hurjalta tuntuu, että ensimmäinen kolmannes vauvavuodesta on nyt takana. Meillä on vasta ensi viikolla neuvolakäynnit. Pääsemme ramppaamaan (vain kolmen korttelin päässä olevassa) neuvolassa kahtena päivänä peräjälkeen, kun terveydenhoitaja- ja lääkäriaikaa ei järjestynyt samalle päivälle. Onneksi neuvola on kulman takana.

Millainen on nelikuinen Oiva?
Oivan tietää heränneen, kun jalat ovat taivasta kohti. Sitten alkaa pinniksestä kuulua ähinää. Kun pinniksen ylle kumartuu, vastassa on aina iloinen, suurisuinen hymy. Äitini kuvaa poikaa sanoin: "suu naurua täynnä". Hän onkin pääosin hyväntuulinen pieni mies. Tai no pieni ja pieni. Kokoa on päälle seitsemän kiloa ja pituus on lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä senttiä. Tarkat mitat selviävät ensi viikolla.

Oiva on mielestään jo niin iso mies, ettei hän viihdy makuuasennossa kuin nukkuessaan. Muutoin pitäisi välttämättä päästä istumaan, jossa hän istuu jo aika tukevasti (toki tuettuna).

Isosisko on Oivan idoli. Muutamaan otteeseen olemme saaneet nähdä sisarushauskaa. Jos Aino esim. heiluttaa helistintä tai syö iltapalaansa, Oiva saattaa hekotella yli vartinkin ääneen siskon touhuille. Tiedä sitten, mikä siskossa on niin hauskaa. Sydämen sulattavaa touhua kuitenkin. Oiva väläyttelee hymyään kaikille, jotka hänen kanssaan seurustelevat. Hän hymyilee kirjaimellisesti hiusrajaansa saakka, joka liikkuu joka kerta hymyn valaistessa kasvot. Poika taitaa muuten olla myös kutiavaa sorttia, kun tuota matalaa hekotusta saa kuulla myös pukemisen yhteydessä.

Ja seurustella pitää. Oiva on koko ajan äänessä. Välillä kiljutaan korviavihlovasti, useimmiten riittää höö, hyy, hää -äänteet. Hän osaa keskustella eli odottaa vuoroaan ja puhua palpattaa sitten, kun saa suuvuoron. Äänentaso kovenee, jos huomiota ei heti heru. Hän ei viihdy yksin ja alkaa itkeä, kun hänen luotaan poistuu esim. vessakäynnin ajaksi.

Poju viihtyy ihan ok lattialla, jos seurana on joku viihdyttämässä. Hän ei tosin viihdy selällään ollenkaan, vaan selälleen joutuessa pitää heti kääntyä mahalleen. On välillä vähän haastavaa vaihtaa vaippojakin, kun silloinkin pitäisi päästä kääntymään. Keittiössä oleva hoitotaso jouduttaneen pian purkamaan, kun ei Oivaa uskalla siihen hetkeksikään jättää valvomatta. Lelukaari viihdyttää sen pienen hetken, mitä selällään viihdytään. Parhaimmillaan Oiva kiskoo kahdesta kaaresta yhtä aikaa kuin treenatakseen rintalihaksiaan. Eteenpäin olisi kova hinku, mutta kahtakymmentä senttiä pidemmälle eivät vielä taidot riitä. Sekös harmittaa.

Kaikki päätyvät suuhun. Ykkönen on oma nyrkki, jonka hän tyrkkää aina tutin tilalle suuhun, jos vain mahdollista. Kaikki muukin menee suuhun ja kädet vispaavat mahdotonta vauhtia. Sormet, lelut, vanhempien sormet ovat kuolalla kuorrutetut ja ah, kun poika puree lujaa. Mietimme jo, että onko pienelle tulossa hampaita? Aino väänsi ensimmäisen purukalustonsa jäsenen vasta viikkoa ennen yksivuotispäivää. Kuten Isämies sanoi: "kahden viikon sisällä näemme, onko kuolan ja puremisen syy puhjennut ikenen läpi vai ei".

Oiva on jo päässyt maistamaan soseita. Äidillä on sosetehdas pyörinyt ja pakkasesta löytyy bataattia, porkkanaa, maissia, omenaa, kalkkunaa ja possua. Nyt on maisteltu maissi ja bataatti. Ei oikein uppoa, mutta eipä soseilla mikään kiire olekaan.

Meillä tapahtui nukkumisjärjestelyissä muutos. Oiva nukkuu nykyisin pinniksessä olohuoneessa, me vanhemmat makuuhuoneessa ja Aino omassaan. Tämä siksi, että aamuöisin Oiva ähisee niin paljon, ettemme saa nukuttua. Nyt kaikki nukkuvat hyvin. Oiva herää kerran yössä syömään. Hän menee nukkumaan seitsemän ja kahdeksan välillä illalla ja herää kuuden-seitsemän välissä aamulla.