On se jännä, miten nämä kehitysaskeleet tuntuvat menevän harppauksittain. Molemmilla lapsilla.
Aino on yhtäkkiä alkanut pitää kynää kädessä kuin isot ihmiset eli oikein. Vielä kuukausi takaperin kynä oli miten sun sattuu kädessä, kunhan sillä sai piirrettyä. Tyttö on alkanut keksiä tarinoita (joita on todella hauska kuunnella). Tämä kertoo minulle, että lapsen mielikuvitus kasvaa aikamoista tahtia. Se on tarkoittanut myös painajaisunia. Nyt olemme keksineet jotensakin toimivan keinon niiden karkotukseen. Kun Aino sanoo jotakin hirviöistä tai lohikäärmeistä, kysymme missä niitä on? "Satukirjassa." Onko satukirjan kannet kiinni? "On." Hirviöt ja lohikäärmeet ovat jääneet kirjan kansien väliin, eivätkä pääse sieltä pois. Toimii.
Aino on nyt halunnut alkaa myös pukea itse. Housut menevät jo hienosti jalkaan, samoin paita päälle. Haalarin alaosa osataan jo pukea hienosti itse, samoin kengät.
Hän on myös alkanut puhua sanoilla taivutusmuodoissa, tosin kaksivuotiaan logiikalla. Esim. tähti -> tähtet.
Sama on Oivan kohdalla. Hän kehittyy nyt kovaa vauhtia. Eihän sitä nyt enää viitsi selällään maata (kuin nukkuessaan) kun mahallaankin voi olla. Ja eteenpäin päästään jo parikymmentä senttiä. Sen hän hoitaa suomalaiskansalliseen urheilijatapaan eli armottomasti huutamalla ja ärisemällä naama punaisena.
Oli mahtavaa, kun Isämiehen loman aikana Oiva oppi valtavasti uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!