maanantai 16. heinäkuuta 2012

Otsatukkaa

Tänään oli se päivä, jolloin Aino pääsi ensimmäistä kertaa kampaajalle. Jälkikasvumme on saanut hiusgeeninsä sekä isältään että äidiltään. Parturi-kampaajamme aina taivasteleekin, kuinka meitä molempia on siunattu harvinaisen runsaalla pääkarvoituksella. Jotakin lapsemme hiusten määrästä ja paksuudesta kertoo sekin, että noin puoleen vuoteen äitiyspakkauksen vauvaharjalla ei ole tehnyt mitään. Sillä on saanut harjattua Ainon päällihiukset, mutta jos on tahtonut harjata päänahkaan saakka, on pitänyt  ottaa käteen joku tehokkaampi väline. Ennen tätä päivää olemme yrittäneet pitää tytön rehottavaa tukkaa kurissa pinneillä, mutta eihän ne mokomat pysy liukkaissa hiuksissa. Hiukset ulottuivat jo puoliväliin nenää, joten oli se jo aikakin käydä lyhentämässä kuontaloa. Seitsemän euroa ei ole mielestäni paha summa siisteistä hiuksista.

Äitini "tarjoutui" auliisti leikkaamaan lapsenlapsensa tukkaa. Sillä suurella kokemuksella, joka minun hiusten leikkaamisesta on hänelle tullut. Tein tiukasti sanoen selväksi, että tytön hiuksia EI leikkaa kukaan lähisukulainen, ei edes minä tai isämies, saati sitten isoäiti. Sanoin, että maksan mieluusti roposen jos toisenkin, että tyttösen hiukset leikkaa AMMATTILAINEN.

Yllättäen kampaajareissu sujui paremmin kuin hyvin. Ehdin jo jännittää, kuinka kovaa tyttö mahtaa kiemurrella ja kiljua kampaajan penkissä. Tyttö istutettiin isän syliin ja siinä hän ihmetteli silmät suurina, suu auki napsuvia saksia ja ihanan kampaajamme paljetein koristeltuja farkkuja.

P.S. Suosittelen lämpimästi lasten (ja miksei aikuistenkin hiuksille) Tangle Teezeria. Ostin Ainolle Tangle Teezer Flower Potin, jonka luulen olevan kovassa hiuspompula-käytössä tulevaisuudessa. Olen itsekin harjannut hiuksia tuolla vehkeellä ja tuntuu omissakin hiuksissa hyvältä. Muistan, kuinka äiti aikoinaan yritti selvittää takkutukkaani huonoin tuloksin tavallisella harjalla. Toivottavasti meidän perheessä säästytään tuolta hammasten kiristelyltä.

Miten lukijat, teidän lastenne hiukset pysyvät siisteinä? Leikkaatteko itse, käyttekö kampaajalla?

4 kommenttia:

  1. Miksi ammattilainen jos homma hoituisi kotikonsteinkin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi siksi, että äitini kerran pitkää tukkaani lyhentäessään leikkasi reiän paitaani. Ja kun en minäkään uskaltaisi tuon pienen, liikkeissään äkkinäisen tyttösen tukkaan koskea. Saattaisi lopputuloksena olla, jos ei vekki simäkulmassa, niin ainakin otsatukassa.

      Poista
  2. Meillä asuu onneksi ammattilainen - minä - kotona, joten koko perhe parturoidaan "kotikonstein". Tyttö on jo kerran leikannut omaa tukkaansa huonolla menestyksellä. Minä sitten karkaan oikealle kampaajalle, joka sattuu olemaan paras ystäväni. :-) Helppoa tukanhoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin hienoa, jos lähipiiriin kuuluisi joku ammattilainen. Mutta kun ei, niin mennään näillä. Onneksi kampaaja on sadan metrin päässä kotoa.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!