torstai 5. heinäkuuta 2012

Ruokanatsi

Edellisessä postauksessa avasin vähän verhoa ruoka-asioiden suhteen. Paljastetaan nyt loputkin.

Tunnustan olevani tietyissä lapseen liittyvissä asioissa natsi. Ainakin mitä ruoka-asioihin tulee. Yksi asioista on makeiden herkkujen tuputtaminen. Ei kiitos, ei meidän lapselle, ei vielä. Tyttönen ehtii vielä tässä elämässä syödä ihan riittämiin sokeripitoisia herkkuja. Niitä emme halua hänelle antaa. Hän ehtii kinuta niitä kyllästymiseemme asti tuonnempana. (Hiljaa huokaan: onneksi sen aika ei ole vielä.)

Varsinkin minun äitini tahtoo hemmotella ensimmäistä lastenlastaan mm. täytekakulla, mehulla ja sokerijogurtilla. Jo pari kertaa olen ollut käsineni välissä nappaamassa suuhun menossa olevaa lusikkaa pois ja sanonut äidilleni tiukan ei:n. Tylsä äiti tai ei, mutta joitakin juttuja saa maistella, mutta ei vielä syödä. Nokkamukiin saa vettä, piimää tai maitoa, mutta ei mehua. Pillimehut pysyvät kaupan hyllyssä. Toivon, että tämä vaihe kestää mahdollisimman pitkään. 

Mikä on teidän suhtautumisenne lapset/ sokeri -taistossa? Oletteko samanlaisia ruokanatseja kuin minä vai otatteko rennommin?

7 kommenttia:

  1. Me herkutellaan aika harvoin. Joskus on kausia, kun ei herkutella yhtään. Välillä vähän lipsutaan. Karkista, limpparista tai kakuista meidän neiti ei välitä - hyvä niin. Pillimehut, muumipiparit ja jätskit ovat suosikkeja. Isovanhemmat antavat aika usein herkkuja, ja usein olen sanonutkin tiukasti ei. Varsinkin mieheni äiti antaisi jotain hyvää joka väliin. Sellaisia ne ovat.

    Ruokanatseus on hyvästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eevi komppaamisesta. Mikä siinä onkin, että isovanhemmat haluavat ruoalla hemmotella lapsenlapsiaan?

      Poista
  2. Mä sovellan lapseen samaa sääntöä kuin (ainakin yritän soveltaa) itseeni: arki ja juhla on erikseen. Mummilassa, lastenkutsuilla ym hän saa syödä mitä haluaa. Aina kuitenkin ensin kunnon ruokaa, mutta sitten herkkujakin. Ainoa, mitä hän ei ole vielä saanut maistaa on pillimehut, mehujää, mehukeitot (ällömakeita munkin suuhun!) ja karkit. Pelkkä sokeri tuhoaa vaan hampaat.
    Suurin suosikki on keksit, joita hän kutsuu kakuksi "KAKKUU!". Onneksi myös lasten sokerittomat täysjyväkeksit - jotka maistuvat koirankekseille - kelpaavat yhtä hyvin. Harmi vaan, että ne on pakattu niin järjettömästi, että pakkausjätettä on 4-5 kertaa enemmän kuin itse tavaraa. Täytyypä googlettaa sopiva resepti, ja leipoa näitä koirankeksejä pakkaseen.
    Olisin varmaan tiukempi, jos lapsi ei olisi niin poikkeuksellisen hyvä syömään vihanneksia, kalaa ja muuta kunnon ruokaa, ja jos paino olisi ideaalin yläpuolella. Nyt olen ajatellut, että kielletty hedelmä houkuttaa vähemmän (ainakin äidin kohdalla menee näin!) ja elämästä saa nauttia etenkin kun juoksee about maratonin päivässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä asenne, Kati! Miksi pitäisi tarjota lapselle jotakin sokerista, jota hän ei osaa vielä tässä iässä kaivata?

      Poista
  3. mä olen ruoka(kin)natsimutsien kauhu :D esikoisen kanssa jaksoin olla nazi ihan rasittavuuteen asti. mut emmääenääjaksa. tänäänkin ostin veijolle (1v7kk) tikkarin kaupastapaluumatkalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Wandabe. Kuten olen aiemminkin sanonut (kai se on lähes mun motoksikin muodostunut), kukin tekee ratkaisunsa itse, eikä niitä ole toisten arvosteleman.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!