Enpä ole blogiparan seuraankaan ehtinyt viime aikoina. Itsenäisyyspäivän seutu tuli vietettyä pitkän kaavan mukaan mökillä kera isovanhempien. Oli ihana päästä kahden Isämiehen kanssa saunaan ja käydä kaksin kaupassa. Oli mahtavaa nähdä, miten esikoinen nautti kymmensenttisestä lumipeitteestä ja sen suomista iloista lumiukkoineen ja mäenlaskuineen.
Mutta suurin syy, miksi en ole ehtinyt blogin ääreen on tuo perheen pienimmäisemme. Hän on hereillä ollessaan varsinainen seuramies. Hän ei viihdy yksin, vaan haluaa juttelukaverin. Oivalla riittää juttua ja naurua vaikka muille jakaa. Hän on samanmoinen pätkänukkuja päivisin kuin siskonsakin aikanaan. Saan päivisin vain puolen tunnin - kolmen vartin hengähdystaukoja, joiden aikana ei kovin paljoa ehdi. Kuuluisat monen tunnin vauvojen päiväunet ovat meikäläiselle varsinainen kummastus. Oiva toki nukkuu pidempäänkin, mutta vain liikkuvissa vaunuissa. Auta armias, jos matkan varrelle sattuu yksikin pysähdys. Heti ovat tapittavat silmät revähtäneet vaunuissa auki.
Onneksi kuitenkin yöt sujuvat. Oiva menee yöunille siinä puoli kahdeksan maissa, syö kerran kahdelta ja uinuu aamukuuteen, jolloin isosiskonsakin jo herää. Varsin mallikkaasti siis. Etenkin, kun hän nukahtaa iltaisin itsekseen suukottelujen ja halien jälkeen.
Aloitimme Oivan kanssa vellit parisen viikkoa sitten, kun vastiketta alkoi mennä iiiisoja määriä. Ehdin jo miettiä, että miksi lapsi syö tunnin välein ja on väliajatkin kiukkuinen. Ei aivot ihan toimi ja vasta jälkikäteen tajusin tuon olleen kolmen kuukauden tiheän syömisen kausi. Sitä kesti neljä-viisi vuorokautta ja nyt ollaan taas palattu normisyömisiin. Oiva syö velliä aamu- ja iltapalaksi, päivällä hän saa vastiketta. Kiinteät aloittelemme neljän kuukauden iässä.
Meillä on perjantaina 3kk neuvola. Mielenkiinnolla odotan uusia mittoja (rokotuksia en niinkään).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!