lauantai 3. toukokuuta 2014

Kahdestaan

Olin eilen tyttären kanssa kaksistaan katsomassa Malttia Ja Valttia. Mukana oli huippuseuraa, ystävätär tyttärineen. Oli todella hauskaa olla liikenteessä vain yhden lapsen kanssa. Näki tytöstäkin,  että hän nautti olla yhden vanhemman huomion keskipisteenä täysin. Ettei tarvinnut jakaa huomiota pikkuveljen kanssa. Pitää ehdottomasti jatkaa tätä, tehdä juttuja vain toisen lapsen kanssa. Samalla toinen lapsi saa nauttia Isämiehen ajasta ja seurasta jakamattomasti. Vaikka onkin kivaa tehdä asioita perheenä, oli kva nähdä, miten hyvää kahdenkeskinen aika teki tyttärelle. 

Show oli huippu ja nauroinkin seuralaiselleni, että nautin esityksestä vähintään yhtä paljon kuin tyttäreni, ellen jopa enemmän. Maltti ja Valtti ovat hurmanneet meikäläisen jo tv:ssä ja olivat livenä vieläkin parempia. Saimme nauraa hekottaa, taputtaa, leikkiä ja laulaa mukana. Yleisö oli täysillä mukana. Varmaan mahtavaa olla lavalla, kun yleisö on täysillä mukana. Maltin ja Valtin lisäksi lavalla oli Nallekopla, joka on osa Helsingin poliisisoittokuntaa. Kopla soitti todella taitavasti ja olipa mukana äänellään äidin hurmanneita koppalakkejakin. Ammattilaistasoa. Levyjä on lainattavissa kirjastoista. Jos sinulla on mahdollista mennä lapsesi kanssa katsomaan Malttia ja Valttia livenä, suosittelen lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!