Olemme olleet viikonlopun vietossa mökillä. Meillä on ollut varsinainen urakkaviikonloppu. Tulevan leikkimökin/ vierasmajan (tästä tulossa piakkoin oma postauksensa) paikalta piti kaataa kaksi isoa koivua ja pienempiä puita. Kaadoimme isot puut Isämiehen kanssa kaksin, ja hienosti tanner tömähti, kun puu rojahti maahan suunniteltuun kohtaan. Isämies ei antanut minun edes oksia karsia moottorisahalla. Lieneekö tapaturma-alttiuteni? Piti tyytyä (itse teroitettuun) vesuriin ja oksasaksiin. Kirvestäkin heilutin tänään reippaat neljä tuntia. Tuntenen seuraukset huomenna kropassani...
Edellisenä päivänä tuhosin kaikki pajunvesat mökkitontilta. Minua on jo pidempään ärsyttänyt epäsiistin näköiset pajupusikot tontilla. Samalla energialla siivosin kaikki riaukasat juhannuskokkokasaan. Tuulen pudottamia oksia kun mökin ympäristössä riittää. Siivoysmaaninen äitini siivosi sisällä pursuavia kaappeja, kun me rehkimme ulkona. Anoppi taas leikitti lapsia. Hyvä työnjako! Isoäitien läsnäolo mahdollisti myös kah
Tykkään tosi kovin tällaisesta ruumiillisesta tekemisestä, jossa tuloksen näkee konkreettisesti. Meidän huushollissa ei tunneta naisten/ miesten töitä. Mä teroitan puukot, kirveet, vesurit, viikkatteet, oksasakset. Ihan vain sen vuoksi, että opin sen partiossa tekemään. Tykkään pieniä puita kirveellä, sytyttää takkaan tai saunan kiukaan pesään tulen, kantaa puita. On ihana fiilis istua illalla saunassa lihasten huutaessa hoosiannaa päivän askareista.
Vaikka nautinkin mökilläolosta, en silti haluaisi elää arkeani täällä. Odotan jo huomista kotiinpaluuta, osittain siksi, että tiedän pääseväni tänne takaisin urakoimaan juhannuksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!