Kroppa-ajatuksia

Olen viime päivinä miettinyt kroppaani tavallistakin enemmän. Toinen raskaus jätti kroppaani merkkejä, joita esikoisen odotus ei tehnyt. Toivon, että nämä merkit eivät jää pysyviksi, vaan pääsen esim. eroon tästä roikkuvasta nahkapussista säännöllisellä liikunnalla ja syömällä järkevästi. Viimeistään ensi kesään mennessä.

Muutoin suhde kroppaani muuttui toisen raskauden aikana. Mahaani ja jalkoväliäni tutkittiin niin toistuvasti ja tiheään raskauden aikana, etten osannut moista edes odottaa. Kyseltiin, miltä tämä tai tuo tuntuu, sain ohjeita ja neuvoja (jotka yritin pitää jotenkin päässäni), oli mittauksia ja tarkastuksia.

Kaikki tämä huipentui synnytykseen, jossa ensin Isämies sai katsoa synnyttävää vaimoaan kontillaan synnytysvuoteella. Eihän se tietenkään riittänyt. Jalkovälissä hääräsi ensin synnärin puolella kaksi kätilöä ja lääkäri. Kun matka vei leikkuriin, olin takamus paljaana, jalkoväli levällään ison leikkurihenkilöstön tuijoteltavana kuusi tuntia. Tokihan olen kiitollinen siitä, että elän modernissa ajassa ja että paikalla oli riittävästi verta korvaamaan menetetyt litrat.

Huomasin asenteeni kroppaani kohtaan muuttuneen viimeistään jälkitarkastuksessa. Lääkäri oli vetämässä eteeni verhoa sisätutkimusta varten. Kuivasti kuittasin: "älä suotta, noin puolet Kättärin henkilökunnasta on jo nähnyt jalkovälini. Jos muutama terveyskeskuksen työntekijä sen vielä näkee, eipä ole paljon väliksi."