Ainolle ei aikoinaan saanut antaa tuttia. "Ettei keskosen imuote häiriinny". No, mepä toteltiin kiltisti, ja tarjottiin tuttia ekan kerran vasta parikuisena. Eipä se enää kelvannut. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun sain kommentteja esim. bussissa "mikset anna huutavalle lapselle tuttia?". Ja kun kerroin, ettei lapsi suostu syömään tuttia, sain silmänpyöräytyksiä vastaukseksi. Ainolla on sen sijaan ollut turvaharso, joka vieläkin kaivetaan yöunille kaveriksi ja jota kaivataan, jos touhukas lapsi saa kolhun.
Kuopus on toista maata. Jo alkupäivinä huomasimme, että Oivan imutarve on valtava. Aluksi tarjosimme pikkurillejämme imettäväksi, mutta kun sormesta alkoi lähteä nahka, oli pakko tyrkätä tutti tilalle.
Suhtaudun tuttiin vähän kaksijakoisesti. Onhan se kätevä. Mutta. Olen jo pariin otteeseen teräväsanaisesti toppuuttanut äitiäni, joka olisi Oivalle tunkemassa tutti KOKO ajan suuhun. Jos lapsi on tyytyväinen tai nukkuu, ei sitä tuttia tarvitse koko aikaa lussuttaa. Etukäteen asioita jännittävänä mietin jo, miten mahtaa tutin vieroituksen kanssa aikanaan käydä. Onneksi siihen on vielä aikaa ja ilman tuttiakin osataan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!