maanantai 17. joulukuuta 2012

Arjen voimavarat

Minulta on muutamaan otteeseen kysytty, että miten olen jaksanut. Lähinnä näitä pitkiä sairastelukierteitä. Viime keväänä Ainon kolmen kuukauden taukoamaton lenssuputki oli kyllä ennätysmäisen pitkä. Tänä syksynä olen saanut itse sairastaa enemmän kuin hermot tai laki sallii.

Mikä on saanut minut jaksamaan? Kai se, että olen ollut pahemmissakin tilanteissa. Tilanteissa, joissa pahimmillaan olisi voinut lähteä henki. Kirjaimellisesti. Olen silti noista tilanteista selvinnyt kohtalaisen täysijärkisenä ja hengissä. Vahvempana.

Vaikeissa paikoissa olen tolkuttanut itselleni, että "ehkä huomenna on jo parempi päivä" ja "tämä ei voi jatkua ikuisesti". Vaikka nuo sanat kuulostavat ääneen sanottuna kolisevan tyhjyyttään, mutta kun on kovilla, alkaa repiä toiveikkuutta ihan mistä vaan. Ihan mistä vaan. Kun on siinä rajalla, jaksaako enää, on valmis tarttumaan kaikkiin oljenkorsiin, joilla jaksaa taas yhden päivän lisää.

Tiukoissa paikoissa Isämies on ollut korvaamaton. Hän on jaksanut leikkiä lapsen kanssa iltaisin, kun itse olen ollut raatoväsynyt, pinna kireällä tai muuten vain ottanut päähän. Hän on jaksanut hieroa vaimoparan kireitä hartioita ja antaa sen lohduttavan halauksen juuri silloin, kun sitä olen eniten tarvinnut. Hän on luonut lohduttavilla sanoillaan toivoa silloinkin, kun oma usko on meinannut loppua. Vaikka joskus on tehnyt mieli väsyneenä huutaa takaisin, "ei tämä lopu ikinä", niin silti hän on jaksanut luottaa, uskoa ja valaa moisia tunteita minuunkin. Näistä ISO kiitos hänelle! <3

2 kommenttia:

  1. Mä liputan kans noiden ukkeleiden puolesta. On ollut tilanteita kun itse ois tehny mieli lyödä hanskat tiskiin mut toinen se vaan jaksaa tsempata ja kannatella. Iso kiitos näille arjen sankareille!

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!