Monen monituista kertaa tämä postaus on esillä. Aina olen vähän matkaa naputtanut eteenpäin, mutta silti postaus on aina jäänyt luonnoksiin.
Aloitetaan toteamalla, että mulla on hyvä anoppi. Ei huono anoppi entisöi miniälleen keinutuolia "imetystuoliksi" tai toisi kilotolkulla puutarhansa kypsiä luumuja helpottamaan viimeisillään olevan vatsavaivoja.
Anoppi sanoi muinoin hääpuheessaan "en olisi uskonut, että poikani valitsee vaimokseen niin itseni kaltaisen naisen". Pidän tuota kehuna, vaikka toisin voisi ajatella ja kieltämättä häissämme muutaman vieraan naama oli tuossa kohtaa näkemisen arvoinen. Anoppini on todella aikaansaava nainen, tehokas ja määrätietoinen. Ajaa itselleen tärkeäksi kokemiaan asioita, puolustaa heikompiaan ja aina sanavalmiina puuttuu myös väärinkäytöksiin. Hän on myös terveellä maalaisjärjellä ja huumorilla varustettu. En ole suinkaan kaikista asioista samaa mieltä hänen kanssaan ja elämänkatsomuksemmekin poikkeavat toisistaan, mutta arvostamme myös toistemme erilaisuutta, eikä tulenarkoja aiheita edes oteta puheeksi.
Edellämainitut piirteet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että hän yrittäisi besserwisseröidä. Arvostan häntä eniten juuri siinä, että taustastaan huolimatta (hän on työskennellyt aiemmin neuvolan terveydenhoitajana), hän ei puutu tapaamme elää tai kasvattaa lasta. Hän ei ole koskaan kritisoinut (joskus) sekamelskaista kotiamme (toisin kuin oma äitini). Anopilta voi aina kysyä neuvoa (ja olemme monesti niin tehneetkin), mutta hän ei tuputa mielipiteitään tai näkökantojaan. Koskaan. Siitä isot pointsit hänelle. Lisäksi hän tarjoutuu usein oma-aloitteisesti esim. Ainon hoitajaksi/ puistoon viejäksi/ yökyläpaikaksi, "että te pääsette kaksin vaikka ruokakauppaan, käykää vaikka kahvilla/ syömässä samalla".
Siispä. Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!