En olisi esikoisen syntymäviikkojen (35+4) vuoksi arvata, että nyt kolkutellaan jo rv39:n ovia. Keskiviikkona pääsen neuvolaan ja tästä lähin ne ovat jokaviikkoista hupia. Jokaviikkoista. Mun puolesta Myttynen saisi ulkoistaa itsensä vaikka ensi viikolla. Miksei nyt?
On tämä vaan pöhköä. Ensin toivoo kaikkien raskausvaivojen keskellä, että vauva syntyisi mahdollisimman pian. Että pääsisi eroon särkevästä lonkasta, tunteesta, että joku yrittää halkaista sinut jalkovälistä kirveellä, muuminmuotoisesta vartalosta, supistuksista ja jatkuvasta vessassaramppaamisesta. Vain näin muutamia viimeviikkoisia ilonaiheita mainitakseni. Enpä olisi uskonut, että mieleni vielä muuttuu.
Mutta. Sitten ystäväisemme syyslenssu päätti puuttua peliin. Ensin alkoi vuotaa Ainon nenä. Hoitokaveriltahan hän nuhansa nappasi. Tyttö valutti nenäänsä pari päivää ja tauti meni ohi. Ehdin jo iloita, että tauti ei tuhonnut yöunia, eikä äitiynyt pahemmaksi. No, liianpa aikaisin taas riemuitsin.
Pöpö pahanen iski seuraavaksi minuun. Nyt olen kolmatta päivää lähes vuodepotilas. Yskä repii keuhkoja ja saa kyljet aroiksi. Nenä vuotaa "paketillinen Nessuja päivässä" -tahtiin ja lämpöäkin on 37,5 lukemissa ja pää tuntuu halkeavan pystyasennossa. Ei siis todellakaan hehkeä olotila. Nyt vain toivon, että saisin rauhassa toipua taudista, ennen kuin Myttynen haluaa vatsanahkan tälle puolelle. Pliis, jookos, tehdäänkö diili? Tässä kunnossa "maratonin" juoksijaksi minusta ei ole. Jos ei jotakin ikävää, niin makaaminen ja sohvan divaanilla istuskelu on sen sijaan tehnyt häpyliitoskivuille gutaa. Ne ovat hävinneet lähes täysin, halleluja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!