perjantai 15. marraskuuta 2013

Osteopaatilla

Vein eilen Oivan hoidettavaksi Lasten tähden -osteopatiaklinikalle. Klinikan pitäjä Lasse Maijala on osteopatian kouluttaja ja erikoistunut Englannissa vauvojen ja lasten hoitoon.

Klinikalla selvisi, että Oivan niskalihakset eivät niinkään ole jumissa. Kallo ja kallonpohja sen sijaan olivat kireät, erityisesti takaraivon alueelta. Oli ihana katsoa, miten levoton ja kipuileva Oiva rauhoittui hoitajan käsissä. Lasta hoidettaessa käytetään vain vähäistä, muutaman gramman painetta, oikeastaan ei painetta lainkaan. Lapsen keho on herkkä, joten normaalitilaan palautumiseen riittävät hyvin kevyet, ohjaavat tekniikat.

Lasse itsessään on karhumaisen lempeä, iso ja rauhoittava. Hän huokuu lempeää ja pehmeää voimaa, joka ei jäänyt huomaamatta. Ja se, miten näin Oivan nauttivan hänen käsittelystään, se oli niin kaunista katsottavaa, että itku meinasi päästä.

Mitä seuraamuksia hoidosta oli?
Hoidon seurauksena Oiva töräytti pantissa olleen, hervottoman suuren lastin vaippaan (kiitos taas kerran hyvin istuvalle kestovaipalle, joka ei päästänyt lastista yhtään vaatteille!!). Lisäksi hoidossa pojan silmät alkoivat lupsua kiinni eli ilmeisen rentouttava hoito oli.

Oiva nukahti kotimatkalla ja nukkui miltei neljän tunnin unet. Tällaisesta herkusta ei meidän perheessä ole saatu nauttia vielä kertaakaan päiväaikaan, vaan hän on herännyt vähintäänkin ähisemään mahaansa pari-kolme kertaa.

Iltasella lapsi oli vähän tavanomaista itkuisempi, mutta Lasse tästä varoittelikin, että kun kroppa alkaa hakeutua normaalitilaan oltuaan kaksi kuukautta "väärässä" asennossa, se saattaa aiheuttaa pientä kipuilua. Mutta muutoin näki selvästi, että Oivan pää kääntyy jo paremmin.

Käymme hoidossa ainakin vielä kerran, koska yhdellä hoitosessiolla ei asioita kuitenkaan saada täysin kuntoon. Olin niin vakuuttunut hoidosta, että todennäköisesti varaan itsellenikin hoidon vapauttamaan jumissa olevaa kehoani kivuista.

Tämä on subjektiivinen kokemukseni osteopatiahoidosta. En hyödy kirjoituksesta mitään, vaan toivon, että kirjoitukseni kautta joku muukin löytäisi lapselleen apua.

1 kommentti:

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!