Eilisiltana tunsin suurta onnea tavatessani jo perhevalmennuksesta tutuksi tulleita mammoja läheisessä ruokapaikassa. On mahtavaa, miten ryhmämme hitsautui yhteen synnytyksen jälkeisten osioiden jälkeen niin, että porukka lähtee innolla mukaan tapaamisiin edelleenkin. Eilen ihmettelimme sitä, ettei ryhmässämme ole yhtään sellaista, jonka kanssa ei synkkaisi tai jonka kanssa olisi vaikea olla esim. rajoittuiden, vahvojen mielipiteiden vuoksi. Mammaryhmä on toiminut meillä kaikilla esikoisen saaneilla henkireikänä, jonne oli helppo mennä paskallakin fiiliksellä. Aina tapaamisesta lähti voimaantuneena ja uutta energiaa saaneena. Ryhmään tuotiin niin ilot kuin surut. Puhun menneessä aikamuodossa, koska tapasimme pitkään kerran viikossa. Nyt tapaamme harvemmin, mutta tapaamiset ovat edelleen yhtä antoisia.
Eilen keskustelimme pitkään mm. esiuhmasta, jolla useampikin taapero mittaa vanhempiensa kestokykyä. Tuntuu jotenkin lohduttavalta, että kaksi ryhmämme rauhallista poikaa saa nyt aivan samalaisia raivokohtauksia kuin oma tyttäremme. Että tilanne olisi meillä jotenkin erityisen paha. Olen myös saanut nyt sairaslomalla ollessani lisävoimia ja lehmän hermoja kestää pikkutyttösen kiukuttelua. Illan lopuksi jäimme toisen "pallomahan" kanssa keskustelemaan raskausjutuista vielä muiden karattua yksitellen pois paikalta. Ilta venähti vähän pidemmäksi, mitä olin ajatellut ja tänä aamuna olo oli kaikkea muuta kuin pirteä, mutta silti en olisi vaihtanut eilistä iltaa pois mistään hinnasta. Sain taas uutta tsemppiä ja virtaa ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen saanut tutustua noin upeisiin naisiin.
Jaan nyt uudelleen jo aiemmin blogissani jakamani videon, joka kolahtaa meikäläiseen sekä musiikin että sanoituksen puolesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!